29. lokakuuta 2010

Morsiamen asusteet :)

Kengät
“I still have my feet on the ground, I just wear better shoes.” - Oprah Winfrey-
kuva: http://becomingmrsdial.com/

Haluaisin kenkien olevan mukavat jalassa, mutta korkoa saisi melellään ola kuitenkin sen 5-6cm. En tykkää pyöreästä kärjestä vaan se saisi olla aika kapea. Tykkään vedoksista kengissä ja toivoisin vedoksia olevan ainakin jossakin kohtaa kenkään. Kolmas kriteeri taitaa olla se, että tykkäisin kengässä olevan jotain blingiä joka saisi tanssiessa välkehtiä helmojen alta ;)

Nämä kriteerit mielessä lähdin viikko sitten torstaina extempore kyläilemään Stilissimaan ja Niinattareen. Stilissimassa pääsin vihdoinkin kokeilemaan Heidin avustuksella Keiroja, joita olin ihaillut jo pitkään. Malli on ihanan siro ja siinä on rakastamiani vedoksia. Jalkani oli kuitenkin valitettavasti kahden koon välistä eli koko 4 tuntui muuten hyvältä mutta veti varpaat ihan sumppuun ja 4,5 oli pituutensa puolesta liian iso. Sain kuitenkin geelimäset puolipohjalliset kokeiltavaksi tuohon isompaan kokoon jonka jälkeen kenkä tuntui huomattavasti paremmalta. Siltikin tuhkimo scenaario jäi kaivertamaan mieltäni sillä olisi kauheaa jos kenkä tippuisi kesken seremonian kirkon käytävälle :P Kokeilin Myös muitakin Rainbow Clubin malleja, mutta niiden joukosta ei löytynyt muita Ooh-elämystä herättäviä kenkiä.

Blogia lukeneet tietävät, että aion värjätä kengät ja laukun Stilissimassa eli pitihän niitä värejäkin katsastaa. Violeteista väreistä löytyikin heti selvä suosikki eli hyvin intensiivinen kylmään taittava violetti ( ei kuitenkaan selkeästi sinertävä). Tuo ensimmäinen kuva ylhäällä vastaa aika hyvin haluamaani väriä :)
Rainbow Club Keira n.120€  (korko 6,25cm)


Netistä löysin Pink by Paradoxin sivut ja ihastuin muutamaan malliin. Stilissiman jälkeen suuntasin siis viereiseen Niinattareen joka myy Pinkin kenkiä. Ne muutamat ihailemani mallit löytyivät heidän sovitusmalleistaan ja pääsin kokeilemaan niitä. Sovitin ensiksi Lady nimistä mallia jossa koristeena on suorakaiteen muotoinen starssikoriste ja muutama vedos. Tykkäsin kovin mallista ja se oli todella hyvän tuntuinen jalassa, mutta koon kanssa kävi vähän sama juttu kuin Keirassa eli 37 tuntui puristavan varpaista ja 38 koossa kantapää nousi ylös kävellessä. Tässäkin avun toi geelipohjallinen eli 38 olisi koko jota tästä voisi harkita. Pinkin mallit ovat minusta tehty aika kapealle jalalle mikä tietysti itselle oli ihan hyvä kun on vähän tällainen puikula jalka korkealla holvikaarella ;)
Pink by Paradox Lady n.109€ (korko 5,5cm)

Toinen ennakkosuosikki oli Pinkin Sunrise, jossa koristeena ovaalinmuotoiset strassikoristeet nilkkalenkissä ja vedoksen päällä. Tästä mallista koko 37 oli kuin jalkaan valettu ja tuntui niin hyvältä (sisällä pehmusteet?), että olisin voinut vaikka stepata niillä loppupäivän :P Kuva ei tee oikeutta mallille ;) Harmittaa ettei ollut kameraa mukana :(
Pink by Paradox Sunrise 99€ (korko 5,5cm)
Jos päädyn Pinkin kenkiin niin, ainoa ongelma on värjäys eli kun laukkuni alkuperäisväri on valkoinen ja pink kenkien väri on ivory... mitenköhän niistä saa sitten samansävyiset violetit kun pohjaväri ja satiinit ovat erilaisia? :S


Laukku
"A woman's mind is as complex as the contents of her handbag; even when you get to the bottom of it, there is ALWAYS something at the bottom to surprise you!” - Billy Connelly -
kuva: Kitty
Laukkuhan mulla jo onkin eli kuvassa näkyvä Rainbow Clubin Vivien. Alunperin ajattelin, että onkohan sillä laukulla tarvetta, mutta sitten tuumasin, että onhan siellä nyt hyvä varmuudeksi pitää kännykkää, särkylääkettä, muutamaa hiertymälaastaria ja hotellihuoneen avainkortteja ;)



Korut
“Jewelry takes people's minds off your wrinkles.” -Sonja Henie-

Häiden tärkeimmät korut - sormukset - tulevat olemaan valkokultaa joten muut korut ovat silloin hopean värisiä. Tiara on ehdoton nounou, mutta yksi ihan must have on hiuskoru. Olen erityisesti ihastunut Swarowski kristallein koristeltuihin hiuskampoihin <3








Haluaisin myös pitkät korvakorut sillä mulla on aika pitkä kaula ;) Kaulakoru tarvittaessa eli jos pukuni tulisi olemaan esim. Sotteron Amanda tai Carmen jonka etuosassa on paljon koristeita niin minusta silloin kaulakorua ei välttämättä tarvita. Jos taas puku olisi Kiera niin haluaisin hyvin kaulaa myötäilevän siron korun.


Huntu
"A compliment is something like a kiss through a veil." -Victor Hugo -
encorebridal.com
Huntua täytyy vielä harkita. Hunnun pituus ja tyyli riippuu paljon puvusta ja muista asusteista ja voihan olla, ettei sitä tule. Haluaisin kyllä pitää huntua kun se on kuitenkin ainoa tilaisuus, mutta jos se kokonaisuuden kannalta on liikaa niin se saa jäädä pois.

Olen kyllä Stilissiman mesuilla olleen tietoiskun jälkeen hyvin ihastunut pitkiin hintuihin jotka tulevat hääpuvun laahuksen päälle. Huntua pitäisin vain kirkossa, mutta en haluaisi silti näyttää valkoiselta pilkulta kuvissa jos puku on valkoinen, minä olen vaalea ja huntukin olisi valkoinen. Voisikohan valkoisen puvun kanssa pitää esim off white/diamond white huntua? :P No tästä taas pääsisi siihen etten edelleenkään tiedä sopiiko mulle valkoinen vai ivory hääpuku paremmin :S


Morsiuskimppu
“Always keep that happy attitude. Pretend that you are holding a beautiful fragrant bouquet.” - Earl Nightingale -



Kimpun väritys on jo aika selvää kauraa (kuva yllä), mutta malli ja itse kukat ovat vielä hakusessa. Varmaa nyt ainakin on, että haluan satiininauhalla sidotun kimpun varren strassisoljella. Ostin tässä muutama päivä sitten meidän menukortteihin (siitä sitten lisää jossakin tulevassa postauksessa) strassisoljet ja sain kaupanpäälle ison kimppuun laitettavan ovaalin strassisoljen! Tuo solki on muuten aika samanmallinen kuin Pink by Paradoxin Sunrisen soljet ;)

 miun solki <3

Solki + satiininauha inspiraatiota



18. lokakuuta 2010

Häät & Rakkaus 2010 vol. 2

Häät & Rakkaus 2010 yleisilmettä messuhallista
 HUOM! Jostain syystä vain muotinäytöskuvat saa klikattua suuremmaksi :S

Perjantain häämessuilta tarttui mukaan paljon ideoita eikä onneksi mitään heräteostoksia, sillä olin vakaasti päättänyt olla tuhlaamatta asusteisiin rahaa ennenkuin puku on valittu :) Tai no ostin kyllä SamaRakas pelin vuosipäivälahjaksi meille ;) Meidän vuosipäivä on siis 7.11, jolloin N saa avata pelin paketista ;)

SamaRakas pelin kortteja

Stilissiman pisteellä oli paljon kuhinaa sillä siellä oli hyviä kenkätarjouksia ja vinkeä kilpailu jossa piti laskea kenkien lukumäärä "seinältä". Nyt voin paljastaa, että taisin laittaa jotakin 160 kpl luokkaa, mutta taisi mennä vähän metsään :) Päivitän kenkien oikean lukumäärän tänne kun kilpailu ratkeaa. Stilissiman pisteellä annettiin myös ilmaisia värjäyksiä Stilissiman Hannan helmiblogin tarkkasilmäisille lukijoille :D Siispä kiikutan laukkuni ja kenkäni sinne värjättäväksi kunhan päästään lähemmäksi häitä. Saas nähdä värjäänkö ykkös vai kakkoskengät vai tulenko kulkemaan koko päivän kuitenkin niillä kakkoskengillä (joista ei siis ole muuta tietoa, kuin että ei saa olla kauhean korkea korko... voisivat olla siis RC:n Keirat :D)

Päivitys 10.11.10 metsään meni oma arvaukseni eli kenkiä oli 102kpl














Stilissiman kaikilla tytöillä oli IHANAT puvut päällä! Tässä täältäkin tutun Stilissiman Heidin merenneitomallinen puku joka pääsi messupuvuksi hänen Bling blogissaan olleen äänestyksen tuloksena :) Äänestin itse tätä pukua ja oli kiva nähdä se livenä eikä valmistajan kuva tietenkään tehnyt sille oikeutta kuten ei taida tehdä itse ottamani kuvakaan <3 Tytöillä oli myös puvun kanssa sävysävyyn värjätyt kengät joka sai mut ehdottoman vakuuttuneeksi omien hääkenkien (ja laukun) värjäyksestä :)

Merenneito ;)



Messuosasto oli yhtä kojujen sokkeloa, mutta Stilissiman pisteeltä eteenpäin huomasin jännän koneen jota jäin ihmettelemään. Kone kuulemma kertoi monenko karaatin kultaa sormus on ja mitä muuta siinä on kullan lisäksi käytetty. Annoin puhtaasta mielenkiinnosta kihlasormukseni koneen syövereihin :) Ja kyllä vaan tietokone ilmoitti että sormukseni on 14k valkokulta - palladium seosta ;) Timantti ei  onneksi ollut mitään muovia vaan ihka aito timantti ;)

Sormus tutkinnassa





Sormuksen tutkimisen jälkeen päästiin korujen kimppuun. Aikaa kulutettiin erityisesti Lapponian pisteellä :)
Messuilla oli esillä paljon Lapponian koruja ja sormuksia :)
Tämä koru oli ihanan mallinen! Harmi, että se on kuvassa vähän vinossa : / (RMV-Korut Oy, kuvan koru 55€)

Ihanan moderni Lapponian uutuuskoru Bel Canto 280€

Lapponian Tango n.237€, tästä tykäsin myös ja kuva ei tee korulle valitettavasti ollenkaan oikeutta :( Oli yhtä heleän hopeinen kuin ylempi Bel Canto :)

Jos oikein tunnistan niin tämä taitaa olla Ritva Liisan Lilja ja hintaa n.250€ (korjatkaa jos olen väärässä). Kaunis muotokieli, mutta oli yllättävän iso koru.

Valmistajasta ja hinnasta ei tietoa. Oli vaan todella jännän näköinen kaunis koru ;)

Jouduin änkemään tähän kuvan pystynä vaikka se on vaaka, mutta onneksi nyt siitä edes erottaa jotenkin kuvattavat kohteet eli Lapponian sormukset.
Kortteja, kakkukoristeita yms. kävimme ihmettelemässä Now& Foreverin osastolla. 2011 malliston kortteja ei minun mielestäni ollut lainkaan esillä, sillä kaikki korttimallit olivat tutun näköisiä. Kuvastoa siis odotellessa ;) Seuraavat kuvat Now& Foreverin pisteeltä:

Korttivalioimaa
ihania koristeita ja huomaa jännät sydämen muotoiset hääparin maljat oikealla ;)

lisää ihania koristeita ^^

kakkukoristeita oli yllättävän vähän esillä, tosin kyllä niistäkin nättejä löytyi

Tämä kortti saattaisi olla kyllä uusi ;) Kortti olisi superihana talvihäihin!

Käytiin kaason kanssa kuuntelemassa Eija Holmbergin ja Stilissiman tietoiskut. Olin hiukan pettynyt hääsuunnittelijan hääpäivän aikataulutuksen tietoiskuun. Olisin sen toivonut jotenkin olevan monipuolisempi, mutta kannatti se silti käydä kuuntelemassa. Hänelle oli siis varattu 30minuuttia aikaa josta hän käytti alle 20 minuuttia.Tämä tietysti saattoi johtua siitä, että illan päänäytös oli alkamassa samaan aikaan kuin hänen luentoaikansa olisi päättynyt.

Stilissiman tietoiskusta huntujen ja hiuskorujen käytöstä pidin todella paljon! 30 minuuttia meni nopeasti ja kävikin niin, että kerittiin käymään vain osa hunnuista ja puvuista läpi mikä oli harmi. Minusta oli kiva idea esitellä hunnut erilaisten hääpukujen kanssa, sillä silloin todella näki mitä huntu tai hunnun vaihto toiseen sai yleisilmeessä aikaan :) Tämän jälkeen haluan kyllä kokeilla pitkiä yksinkertaisia huntuja seuraavassa pukusovitussessiossa :D

Stilissiman tietoisku in action

Pukuja oli kivasti esillä muutenkin kuin näytöksessä ;) Helpotukseksi ei vastaan tullut yhtään Sotteron lempikolmikkoni voittanutta pukua joten voin olla hyvillä mielin pukuvalinnoistani ^^ Kaikki hääpuvut olivat kuitenkin kauniita (ihan muutamaa näytöksessä ollutta lukuunottamatta) joten niitä oli mukava katsella.
Lavemin pukuja


Esillä oli myös todella erikoisia pukuja tai oikeastaan kai tämä jokin taideteos enempi voisi olla ;)


Tässä muutama kuva häämuotinäytöksestä, mutta sain vain pari kuvaa otettua ilman salamaa ennenkuin kameran akku simahti :( Enemmän kuvia näytöksestä (+paljon parempia) löytyy Suvin blogista Pearfect Bride.

2011 Häämuoti
Todella paljon näkyi olevan merenneitomallista siluettia (ja muutenkin aika matalaa vyötäröä) , frilloja hameosassa ja osassa selkeästi vaikutteita barokin ja rokokoon alkupuolen aikakausista (erityisesti hihoissa ja kaula-aukoissa) ;)










Tähän loppuun vielä muutama kuva tarjolla olleista asusteista:

Zazabella

Zazabellan valikoimista löytyi yksi tiara jota olisi voinut käyttää myös kampauksen sivussa. Etsin kuitenkin hieman erilaista... tuo oli aika "muovisen" näköinen ;)
Kun muistaisi vielä mistä pisteeltä tämä oli otettu :P PÄIVITYS: Eli siis Krinoliinin pisteeltä oli tämä kuva ;)

Valitettavasti ilotulitus meni meiltä ohi sillä kiiruhdettiin juna-aseman Heseen syömään xD Messukeskuksen kahviloissa ja ravintoloissa oli ihan hullut hinnat...esimerkkinä juustosämpylä maksoi n.9€.

Selkein ero viimevuoden messujen näytteilleasettajiin oli valokuvaajien lähes olematon edustus messuilla. Eirikuvan lisäksi taisi olla vain yksi valokuvaaja. Tapahtumanjärjestäjät olivat fiksusti siirtäneet päänäytöksen (Bridal Awards) perjantaille viime vuoden floppi perjantain jälkeen ;) Näytös selkeästi veti porukkaa messujen ensimmäiselle päivälle kun taas launatai ja sunnuntai ovat muutenkin suosittuja messupäiviä.

Mitäs mieltä muut olivat messuista? :)
pssst. Kannattaa lukea myös Tanjun versio messuista Kesähäiden Suunnittelua blogista! :)

15. lokakuuta 2010

DJ vertailua ja mietteitä

kuva: http://thumbs.dreamstime.com/
Olemme harkitsemassa häihimme dj:tä mutta hinnat tuntuvat vaihtelevan todella hurjasti. Olin hiukan yllättynyt hinnoista sillä 900€ saa jo (ei nyt ehkä kovin nimekkään) bändin. Toisaalta jos saan valita haluanko muutamaksi tunniksi livemusaa vai koko illaksi alkuperäisiä kappaleita juonnolla niin valitsen kyllä jälkimmäisen.

Äänentoisto meidän juhlatilassa on riittävä sellaisenaan. Äänentoisto on myös sellainen, että musiikki kuuluu sisätilojen lisäksi myös isolle katetulle ulkoterassille. Tosin mun pitää varmistaa, että mites on asian laita jos dj välttämättä haluaa tuoda mukanaan vielä omankin äänentoiston.

Soittoajalla alla olevassa vertailussa tarkoitan aikaa jona dj on paikalla soittamassa (ei sis. kamojen purku tms.).

VesaVoice 650€
soittoaika 8h
äänentoisto juhlapaikalta

Wedding Crashers 900€
soittoaika 8,5h
heidän oma äänentoisto (muiden tiskijukkien mielestä ei tarvitse koska juhlapaikassa äänentoisto vimpan päälle)
taustamusiikki vieraiden saapumisen ja ruokailun taustalle (dj ei paikalla)

Äänirasia 600€ (yleinen häähinnasto täältä)
soittoaika 10h
taustamusiikkia ruokailun taustalle (dj paikalla)
juhlapaikan äänentoisto
Dj + juhlava tilavalaistus + tanssialueen "bilevalot" 850€

(vinkkinä muille: jos juhlapaikalla ei ole omaa äänentoistoa niin näihin hintoihin +100€, paitsi wedding crashers)


Plussat ja miinukset
  • VesaVoicella joukon edullisin hinta. Vesa Voice on Äänirasialta saamamme tarjouksen jälkeen siis toiseksi edullisin, mutta minua kiehtoo enemmän kuitenkin nämä kaksi seuraavaa:
  • Wedding Crashersin tyyli (hyvin "mätsääviä" musiikkityylipätkiä kotisivuilla). Ihmeen kallis verrattuna muihin.
  • Äänirasiassa dj:n lisänä valopaketti (blogini otsikon alla pyörii heidän bannerinsa josta voi klikata hääpaketit esille). Minulle suhteellisen tuntematon. Heidän hääsivut on tosi tyylikkäät, mutta kaipaisin jotakin musiikkiyhdistelmäpätkiä kuten Crashersien sivuilla. Heidän Dj:t soittaneet ainakin mm. Kampin Tigerissa.

Sattuisiko kellään olemaan omakohtaista kokemusta yllämainituista tai suositella todella hyvää dj:tä?

8. lokakuuta 2010

Häät & Rakkaus 2010 vol. 1


Häämessut here I come! Tänään postiluukusta tipahti kirjekuori Suomen Messut painatuksella jonka hetken ihmeteltyäni avasin. Sieltä paljastuikin kaksi kutsua Häät & Rakkaus messuille messuoppaineen! Kerrankin onnetar suosi eli kutsut voitin vastaamalla häät.fi sivuston kyselyyn. Yleensä en voita koskaan mitään, mutta nämä Häät & Rakkaus messut taitavat olla poikkeus, sillä viime vuonna voitin messuilta 100€ catering lahjakortin ;)

Olin sopivasti siis muutenkin menossa messuille, mutta nyt sain ilmaisen lipun itselle ja mukaan tulevalle kaasolle. Täältäkin (ja naikkareista) tuttu Mezzy on myös tulossa messuille kanssamme joten kunnon hääaiheista höpinää on luvassa perjantaina ;)

Menen messuille siis tosiaan perjantai iltapäivänä (muut taitavat heilua siellä jo aikaisemmin). Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että aikaa on käytössä rajallisesti. Omat erityiset must see luennot/näytökset olisivat nämä:
  • 15.30 Bridal Awards Juhlanäytös
  • 17.00 hääpäivän aikatauluttaminen ja ohjelma, Eija Holmberg (Tietoiskulava)
  • 17.30 hunnut & hiuskoristeet rokkimimmille & romantikolle, Stilissima (Tietoiskulava)
  • 19.00 Liekkitiimin ilotulitus perjantain messujen päätteeksi
Koska viime vuonna olin sulhon kanssa messuilla ja sormukset ostettiin silloin (sormuksista messuilla jopa -20-30% pois) niin keskityn tänä vuonna seuraaviin juttuihin:
  • Kengät (Stilissima, Zazabella)
  • Korut ja asusteet (Stilissima, Zazabella, Belissima Fashion, )
  • Uudet kutsukorttimallit ja kakunkoristeet (Now & Forever)
  • Askartelu ja koristelutarvikkeet (Sinelli)
  • Dj & trubaduuri & bändi (Starpoint Oy)
Messuhoukutuksia (muutamia mainitakseni)
Stilissimalla on ainakin jaossa 100 kenkien värjäystä! (olisiko siis ehkä 100:lle ensimmäiselle vai?Heidii? :D) Hiukan jännään tuleeko Rainbow Clubin kengistä mitään alea, mutta ainahan toivossa on hyvä elää ;)
Zazabellalla kaikki korut ja asusteet -50%
Now & Foreverilta (Calligraphen Oy) odotan 2011 vuoden korttimalleja! Toivottavasti ovat siis jo messuilla esillä (2011 kuvastohan tulee marraskuussa).
Starpoint Oy on ohjelmapalvelutoimisto joten toivon saavani sieltä tarjouksen dj:stä. Löysin myös heidän sivuiltaan vähän rokimman ja asennetta omaavan trubaduuri Sebastianin. Mies ei oikein lämmennyt trubaduurille, mutta katsotaan ;)
Sinellin pisteellä pitää käydä ihan vain mielenkiinnosta ja josko siellä olisikin vaikka mustaa organza kaitaliinaa alessa :P
Uusin HÄÄT- lehti on messualessa joten kaipa se pitää käydä ostamassa ;)

Huomasin, ettei Niinatar ole tänä vuonna mukana mikä on vähän harmi :( Näytteilleasettajia näyttäisi olevan tänä vuonna muutenkin vähemmän kuin viime vuonna? :S Ainakin sormusten näytteilleasettajia oli viimeksi enemmän. Kannattaa ehdottomasti tsekata Suomen Kultakellon sormusvalikoimat (koko Sandbergin mallisto kuulemma esillä) jos on sormusmetsälle lähdössä ;)

Messupostaus kuvineen siis luvassa reilun viikon päästä 17.10!

6. lokakuuta 2010

Bolero ja kimppu ihastuksia!

Lämmikkeet

Pukuni tulee olemaan valkoinen (ja olen itsekin kovin vaalea) jolloin minusta olisi kiva jos bolero tms. olisi värillinen eli musta tai violetti (laukku ja kengät olisivat ehkä myös violetit).

Boleroa tulisi käytettyä vain ulkona eli siirtymisissä, osassa potrettikuvia ja jos juhlapaikalla tulee vilu. En siis pitäisi sitä kirkossa vihkimisen aikana.  Toki kaikki riippuu vielä puvusta ja sen mallista, että minkä mallinen lämmike sopii ja mikä ei ;)





yllä olevat kuvat: Alex bridal (Etsy)

lisää ihastuksia näissä linkeissä:



Kimput

Tässä uusin kimppuihastus <3

Tässä lisää vanhempia kimppuihastuksia 
(en valitettavasti muista enää näiden kuvien lähteitä):




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...