Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet ja Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet ja Tunnustukset. Näytä kaikki tekstit

27. elokuuta 2012

Tunnustus jakoon

Oi vitsi, oli suuri kunnia saada intiaanilta, Pilviltä, leleltä, Jenna Katariinalta ja Heidiltä uusi tunnustus blogilleni!





Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.



Lemppareita mulla on useita kuten sivupalkistakin jo näkee, mutta haluaisin nyt tällä kertaa muistaa seuraavia blogeja:

Fiilistelijän Pilvilinnoja
Villi Varpunen
The new era of Kannelmäki
Rouvaksi syyskuussa 2012
My Big Fat Asian Wedding



26. helmikuuta 2012

One Lovely Blog Award


 Sain ihanan uuden tunnustuksen Kosittiin. Tahdomme. - blogin Belleltä sekä Perhetarina- blogin -M-:ltä!

Tehtävänä on:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
(koska olen tehnyt näitä ennenkin laitan vain neljä)
3. Lahjoita tämä sama award 5:lle blogille/bloggaajalle
(muoks. vaihdoin määrän eli alunperin ollut viidelletoista blogille).


1.
Rakastan valokuvaamista! Mulla on ihan perus digikamera, mutta haaveilen kunnon digijärkkäristä <3 Häämatkalle varmaan tulee ostettua uusi digikamera, jolla pystyisi ottamaan veden alla kuvia ja videopätkiä. Olisko kellään suositella tällaista vesitiivistä kameraa? Erityisesti tykkään kuvata luontoa ja eläimiä, mutta myös ihmisiä ja rakennuksia.














 kuvat: Kitty (c)


2.
Mulla on pukeutumisessa usein sellaisia tiettyjä värikausia. Tällä hetkellä on menossa tummansininen + kylmän harmaa kausi :) Kesällä käytän yleensä paljon keltaista ja punaista. Sitten on värejä joihin haluaisin pukeutua, mutta ne eivät vaan sovi yhteen punaisen tukkani kanssa :( Pyrin käyttämään vaatteissa aina kylmiä sävyjä.

 kuva:thesecretcodebymyra.blogspot.com

3.
Eläimet! Ehdottomasti mun heikko kohta! Meidän koirat saattaa olla vähän lellittyjä...



Mainitsin jokin aika sitten, että meidän undulaatti Sirppi oli sairas ja veimme sen Lintumäen eläinklinikalle tutkimuksiin. Sirpillä oli sitten kasvain jota yritettiin leikata pois. Kasvain oli kuitenkin jo niin suuri, että verenkiertoon liittyvät komplikaatiot vei pikku tirpan hengen.

Törpölle hankittiin pian uusi tyttökaveri menehtyneen siskon tilalle, jottei Törppö ihan yksinäisyyteen vaipuisi. Uusi lutinon värinen (albiino, punaiset silmät + vaaleankelta-valkoiset höyhenet) undu Tuutti on viihtynyt oikein kivasti Törpön kanssa :)


4.
Olen saanut nimeni kirjan mukaan.


Tämä tunnustus lähtee seuraaville

2. helmikuuta 2012

Ystäväkirja (haaste)

 Ystäväkirjaa täyttämään minut  haastoi Asian bride :)

Jes, eka hääpalis pulkassa! / kuva: becomeatopweddingplannerblog.com

01.   MITEN MENEE?
–Oikein hyvin, vasta toivun ensimmäisen hääpalaverin huumasta ^__^

02. MITEN JUOT KAHVISI?
– Tavallinen maitokahvi, ei sokeria :)

03. MITÄ LAJIA HALUAISIT HARRASTAA, MUTTA ET VOI ?
– En taipuisi ainakaan mihinkään telinevoimisteluun :) Balettia aion kuitenkin yrittää vielä harrastepohjalta.

04. MINKÄ VÄRINEN POSSU OLISIT, JOS OLISI PAKKO?
– Ehdottomasti vaaleanpinkki kuviollinen minipossu.


05. ONKO SINULLA KOSKAAN OLLUT SALAISTA IHAILIJAA ?
– Kyllä vaan, se oli lähinnä vähän huvittavaa.

06. OLETKO KOSKAAN KÄYNYT NAKU-UINNILLA ? MISSÄ ?
– Aika monessakin paikkaa :)

07. OLETKO KOSKAAN ITKENYT KATSOESSASI ELOKUVAA ? JOS, NIIN MIKÄ ELOKUVA OLI KYSEESSÄ?
– Varmasti! Kyynelkanavia avaavia leffoja on paljon mm. Ylpeys ja Ennakkoluulo. (Oh, Mr.Darcy!)

Voiko jotain elokuvaa katsoa liian monta kertaa? / kuva:filmofilia.com

08. MIKÄ ON LEMPIELOKUVASI ?
– Monia monia, mutta muutaman sanoakseni sanoisin Avatar sekä Ylpeys ja Ennakkoluulo.

09. MITÄ ALKOHOLIPITOISTA JUOMAA JOIT VIIMEKSI?
– Siideriä

10. OLISIKO ELÄMÄSI ERILAISTA ILMAN ALKOHOLIA?
– Nuoruus ehkä, muttei nykyisyys :D

11. TIEDÄTKÖ MITEN ALKOHOLIA KUULUU KÄYTTÄÄ ?
– Luulisin.

12. OLETKO KOSKAAN LENTÄNYT ULOS BAARISTA ?
– Vain kerran! syy: olin 18 :P

13. MILLOIN OLET SEURAAVAN KERRAN HUMALASSA?
–En osaa sanoa

14. PAIDAN VÄRI, JOKA ON NYT PÄÄLLÄSI?
– Sininen

15. KETÄ HALASIT VIIMEKSI ?
– Omaa miestä, kun se meni ennen mua nukkumaan <3

16. OLETKO PILKUNVIILAAJA?
– Tietyissä asioissa, riippuu myös paljon fiiliksestä.

kuva: jokeroo.com

17. MILLAINEN OLET LIIKENTEESSÄ ?
– Katastrofaalinen, en edes voi ajatella ajokortin suorittamista. Suunnistustaitoni on olematon.

18. MINKÄ MERKKISTÄ AUTOA AJOIT VIIMEKSi?
– automaattivaihteinen paku, muuta en muista.

19. OLETKO KOLAROINUT AUTOA?
– En, mutta polkupyörää kylläkin.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON... ?

NIMESSÄNI
– Minulla on kolme nimeä ja kaikki ovat suhteellisen pitkiä. Tuleva sukunimeni oikein täydentää tätä kun siinäkin on kahdeksan kirjainta. Nykyinen sukunimeni kuullaan usein väärin.

TYÖSSÄNI
– Työvuorolistat on aina myöhässä. Nytkään en tiedä tämän viikon vuoroja pidemmälle.

Chika tositoimissa / kuva: Kitty

LEMMIKEISSÄNI
– Meillä on kaksi chihuahuaa: Roxie mm.teroittaa hampaitaan ovenkarmeihin ja Chika mm. puolestaan ninjailee kaikkea mm. sukkia ja alushousuja pesukoneesta. Undulaateista en keksi muuta kuin, että vihaan niiden kiinniottamista kynsien leikkuuta varten.

KOTIKAUPUNGISSANI
– Talomme vierestä menee Helsingin ja Vantaan raja. Helsingin puolen hiekoitus tyssää kun seinään Vantaan rajalla. Arvatkaapa vaan kummalla puolella asumme.


NAAPUREISSANI
–Meidän asunnon alapuolella on päiväkodin jumppasali. Tamburiini-Marakassi- piirileikki on tosi kiva keksintö aamu kasilta.

KESÄSSÄ
– nro.1 hyttyset!!!!

20. OLETKO KOSKAAN SAANUT 10 TODISTUKSEEN ? JOS OLET, MISTÄ AINEISTA?
– Ammattikoulussa lähes kaikesta. Yläasteella kympin taisin saada musiikista (olin muutenkin musiikkiluokalla) ja biologiasta.

22. MINNE AVAINNIPPUSI AVAIMILLA PÄÄSEE ?
– Kotiin, töihin, kellariin, kylmäkellariin, pyöräkellariin ja pyöräilemään mun polkupyörällä.

23. MILLOIN VIIMEKSI SÖIT LÄÄKKEEN ?
– Tänään, migreenikohtaukseen tarkoitetun täsmälääkkeen.

24. STRESSAATKO
– Tarpeeksi

25. ÄRSYTTÄVIN TAPA HERÄTÄ ?
– Johonkin hemmetin kovaan ääneen, ikävään uneen tai siihen, että on nukkunut pommiin!

26. TUNNETKO HENKILÖÄ, JOSTA OLET PITKÄÄN YRITTÄNYT PÄÄSTÄ VÄKISIN IRTI, MUTTA HÄN EI VAIN TAJUA ?
- Tää kysymys on kun tehty mun exää varten.

27. MIKÄ OLISI TODENNÄKÖISIN SYY SIIHEN, ETTÄ OLET JÄÄNYT AUTON ALLE ?
- En olisi yllättynyt. Olen tosi tapaturma-altis. Viimeksi syksyllä matkasin ambulanssilla sairaalaan kun polkupyöräni ei selviytynyt puun juuresta. Eli syy voisi ihan olla vaikka joku pikku kivi lentää mun eteen ja bufff olen auton alla. Ei hätää koitan nykyisin olla tosi skarppina liikenteessä! :D

28. MITÄ TEIT ENNEN NÄIHIN KYSYMYKSIIN VASTAAMISTA
– Kävin jääkaapilla rikkomassa morsius-dieettiä.

kuva: apple


29. VIIMEISIN ASIA, JONKA JOKU SINULLE OSTI
– Synttärilahjaksi iPad 2, ihana kulta <3

30. ERIKOISIN PAIKKA, JOSSA OLET NUKKUNUT ?
– tota...hevosen selässä taitaa olla ykkönen, soutuveneessä sen ollessa vesillä kakkonen...näitä on.

31. EKSOOTTISIN ELÄIN, JOTA OLET KOSKENUT
– Merileijona, villiapina (se kyllä koski mua joten en tiedä lasketaanko)

33. MILLAINEN RIITELIJÄ OLET ?
– Nopeasti sata lasissa ja yhtä nopeasti olen jo unohtanut koko jutun.

34. MIKÄ AUTTAA SINUA SELVIYTYMÄÄN MAHDOLLISISTA SURUISTA ?
– Mies, meidän koiruudet sekä mun ystävät.

35. MILLAISTA INSIDEHUUMORIA SINULLA ON YSTÄVIESI KANSSA ?
– Paljon ja monen tyyppistä.

36. OLETKO KOSKAAN SEURUSTELLUT SAMAN HENKILÖN KANSSA KAHDESTI ?
– En ole.

37. ONKO SINULLA JOITAIN OUTOJA PELKOJA? MITÄ?
– Ei mitään outoa luulisin.

Tällainen mulla oli, mutta kaverilla oli se hienompi / kuva: collectorsconnection.com

38.MITÄ OLET HALUNNUT MUTTA ET OLE SAANUT?
– Mua edelleen ketuttaa kun en saanut 4- vuotiaana sellaista valkoista My Little Ponya jolla oli jotain valokuituhässäkkää päässä. Siinä siis vaihtui värivalot kun ponin käynnisti :P

39. MITÄ LAITTAISIT JÄÄTELÖANNOKSEN PÄÄLLE?
– Kotona makusiirappia ja hedelmiä, ravintolassa otan sen isoimman jätskiannoksen missä on kaikkea mahdollista sälää päällä. Jäätelö on mun suuri heikkous!

40. ENTÄ PIZZAN PÄÄLLE ?
–Kinkkua, ananasta, sinihomejuustoa

41. OLETKO KOSKAAN HAAVEILLUT TIETYSTÄ TALOSTA ? 
– Taloista, oi kyllä! :D

42. KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA ? 
– Viimeksi töissä

43. PAHIN HAAVA/ MURTUMA TMS., MIKÄ SINULLA ON OLLUT ?
– Ei mitään henkeä uhkaavaa, mutta häntäluu on murtunut kolme kertaa. Oudoin diagnoosi on muuten mustaa valkoisella ollut kylkiluun nyrjähdys O.o

44. MILLAISESTA MUKISTA JOIT VIIMEKSI JOTAIN ? MITÄ JOIT? 
– Isoimmasta mukista mikä talosta löytyy, kun olen koittanut juoda mahdollisimman paljon vettä viime aikoina.

Hmm....huomasin juuri, ettei kysymystä nro. 32 ole :P

HAASTAN

22. syyskuuta 2011

Nimimerkin takaa

Kata haastoi love love love- blogissaan meitä muita hääblogaajia kertomaan millaisia tyyppejä me oikein olemme. Tarttukaahan tekin haasteeseen! :D


kuva: kyle-nelson.com

Pituus: 165cm
Paino: 58 kg (oh noes kesä teki tehtävänsä!)
Silmät: siniharmaat
Hiukset: yleensä kylmän punaiset, mutta välillä myös vaaleammat kuparinpunaiset (esim. nyt syksyllä)
Työ ja koulutus: ammatiltani kampaaja, mutta allergian takia jouduin vaihtamaan alaa ja työskentelen tällä hetkellä kenkäkaupassa <3
Harrastukset: ratsastus todella satunnaisesti (viiden vuoden aktiivisen harrastamisen jälkeen). Spinning, pilates ja esim. vatsa-pakara tunnit. Haaveena aikuisbaletti.
Paheet: juustot, pasta, jäätelö

RANDOM FACTS
  • karkkipussi joka kaupasta lähtee mukaan on Fazerin Choco Mix pussi joista syön hedelmät ja suklaat (paras yhdistelmä suklaa ja hedelmänami samaan aikaan suuhun :P) ja jätän salmiakit syömättä.
  • minulla ei ole ajokorttia eikä myöskään aikomusta ikinä sellaista hankkia
  • kärsin ikävästä sairaudesta nimeltä migreeni
  • minua ei kiinnosta merkkivaatteet, mutta merkkimeikit kylläkin.
  • olen todella eläinrakas (hevoset, linnut, puput, liskot, kalat jne), mutta erityisesti olen chihuahua- ja kissaihminen enkä pidä isoista koirista.
  • rakastan sisustamista ja pidän vaaleista väreistä, mutta myös voimakkaasta esim. mustan ja valkoisen kontrastista yhdistettynä läpikuultavuuteen (lasipinnat, kirkas muovi). Yksityiskohdat <3
  • juon kahvia vain jos väsyttää (okei myös juhlissa) ja yksi kahvikuppi saa aikaan ihan tajuttoman energiaryöpyn kun juon sitä vain kerta viikkoon.
  • lässytän meidän koirille ja...miehellekin välillä :P
  • en tykkää makkarasta, parsakaalista, purjosta,mistään keitetyistä vihanneksista (paitsi keitossa), oliiveista enkä ole ikinä pitänyt oluesta tai suolakurkuista.
  • haluaisin opiskella japania.
  • inhoan farkkujen ostamista vaikka löydän mieleiset yleensä todella nopeasti.
  • sain mieheltä pienen kepin päässä olevan Hello Kitty- ilmapallon kaksi vuotta sitten vappuna...tuolla se on makkarissa edelleen ihan täysissä voimissaan :P
  • vinossa olevat taulut häiritsee mua suunnattomasti
  • muiden ihmisten suhteen olen aikalailla kameleontti, sillä eri ihmiset toimivat selkeästi ihan eri aaltopituudella ja jotenkin virittäydyn melkein huomaamattani toisen ihmisen aaltopituudelle jopa niin, että välillä mietin mikä niistä aaltopituuksista on se jolla oikeasti itse toimin eli mikä niistä olen todellinen minä. (Menikö jo liian syvälliseksi? :P).
  • olen aina erottunut joukosta - niin hyvällä kuin pahalla.
  • olen hyvä säästämään rahaa, mutta myös altis kaikenlaisille heräteostoksille.
  • pystyin nähdä teini-ikäiseen asti tv-sarjamaisia unia eli ennen nukkumaanmenoa ajattelin jotain teemaa/henkilöitä ja nukahtaessani näin siitä unen. Seuraavana yönä uni jatkui siitä mihin se jäi. Tätä jatkui kunnes jopa parin viikon päästä joka yö nähtyäni jatko-osaa unelle se vihdoin päättyi kuten leffoissa tai kirjoissa yleensä onnelliseen loppuun. Aikuisena en ole tähän enää pystynyt vaikka kuinka olen yrittänyt. Olo herätessä oli aina niin ihana - ihankuin olisi juuri lukenut hyvän kirjan.
  • luen mangoja, katson animea sekä aasialaisia draamasarjoja eli miehen sanoin Hello Kitty-paskaa...ihana kulta <3
  • olen mukavuudenhaluinen ja inhoan tiskaamista. Hooray astianpesukone <3
  • mun on vaikea luopua mistään esineestä kun kaikilla tuntuu olevan jotain tunnearvoa ja kuitenkin kerran viiteen vuoteen mun tekee mieli myydä/heittää pois koko omaisuus vaatteista keittiönpöytään ja ostaa uutta tilalle.
  • rakastan käytännön piloja...viimeksi usutin miehen ekaluokkalaisen serkkutytön laittamaan miehen kahviin 15 palaa sokeria kun se juoksutti serkkua kahvinhakuun :P No se kostautui...veljeni rippijuhlissa mun kahvi maistui aika jännälle :P 
  • olen kova stressaamaan ja ahdistun pienistäkin ongelmista jos en saa niitä heti selvitettyä.
  • olen kova organisoimaan ja tekemään kaikenmaailman turhia listoja. Harrastan myös muistilappuja ja milloin minkäkin lehden nurkkaan kirjoittamista.
  • mulla taitaa olla babyface...vieläkin saan välillä bussissa lastenlipun jos pukeudun vähänkin rennompaan tennari-t-paita- lookiin.
  • en tiedä Suomen historiasta paljon mitään, sillä teininä koulun vaihdos sai aikaan sen, että opiskelin maailman historian kahteen kertaan (olivat uudessa koulussa käyneet jo Suomen historian). En tiedä miten tämä on mahdollista, mutta tällainen epäkohta on jättänyt muhun nyt Suomen kokoisen sivistymättömän aukon.
  • omistan huonon nimimuistin.
  • Olen ollut monissa hautajaisissa ja kuitenkin eniten minua on koskettanut mieheni Vaarin kuolema.

6. toukokuuta 2011

Hottishaaste

Fairy tale tarinoita satumaasta blogista haastoi minut kirjaamaan ylös hottismiehiä! Tässä saa samalla sanoisinko myös liiankin melko selkeän kuvan Kittyn miesmausta (rajaan tämän nyt aika tarkasti ulkonäköön). Kuvat puhukoon puolestaan sillä kello alkaa olla jo paljon ja mulla on huomenna aikainen herätys :]

En ole oikeastaan näitä hottiksia haikaillut ajatellut kun on tuo oma kulta olemassa, mutta totta puhuen lista on aika...noh selvä ;D

Johnny Depp
 kuva: rantapallo.fi

Ian Somerhalder

Jake Gyllenhaal
 kuva: filmfin.com


Jared Leto
kuva: geekisthenew-black.com

Mr. N <3
kuva: Kitty
Nyt kun virallinen hottislista on selvitetty niin huomaan myös sulhasessani (Mr.N) samantyylisiä piirteitä ts.tämä tyttö hurmataan ihanilla silmillä, pitkillä ripsillä, pienellä sängellä ja tummalla tukalla <3
psst.hihi, saas nähdä mitä sulho tykkää kun näyttelen sen kuvia täällä kaikille neideille, morsioille ja rouville :P

HAASTAN:
Heidi - Bling 
(sori ladies teillä on molemmilla just päättymässä kuukauden mittainen haaste, mutta ei kiirettä :P)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...