Näytetään tekstit, joissa on tunniste Save the Date ja Kutsut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Save the Date ja Kutsut. Näytä kaikki tekstit

22. toukokuuta 2012

Meidän hääkutsu & info


Tässä nyt viimein kuvia meidän lopullisesta kutsusta (kiitos suunnittelusta Hey Look ja hienosta painojäljestä dmp!). Itse kutsunhan te olettekin jo nähneet digimuodossa, mutta kyllä se vaan painettuna on vieläkin mageempi! Kutsun lisukkeena on info-kortti sekä lippu, jotka on kaikki sidottu yhteen mustalla satiininauhalla (vieraille lähteneessä versiossa oli vähän paksumpi nauha kuin yllä olevassa kuvassa). Liput kuvastivat sitä, että montako vierasta on kutsuttu eli jos kutsuimme esim. yhden henkilön + avecin niin sujautimme kaksi lippua jne.

Olemme saaneet ihan mieletöntä palautetta kutsuista niiltä jotka ovat jo ilmoittautuneet. Yhdenkin mielestä kutsu oli niin upea, ettei jättäisi häitämme välistä mistään hinnasta :D Voiko sen parempaa palautetta edes saadakkaan? <3

Kutsut lähetimme kaksi viikkoa sitten eli kaksi kuukautta ennen häitä. Häihimme on aikaa ilmoittautua vielä viikon verran ja vasta ihan parikymmentä on ilmoittautunut! Tiedän kuitenkin melkein kaikkien olevan tulossa, joten ehkä tässä ei vielä mitään hätää :D Olisi vaan kiva, ettei tarvitsisi perään soitella, että oletteko nyt varmasti tulossa ja millä porukalla ja millaisilla allergioilla.:P

Mulle kävi yksi moka sulhon serkun perheen suhteen eli kutsuin vahingossa nuoren serkun vanhemmat enkä serkkua ollenkaan, vaikka tarkoitus oli kutsua koko perhe. Tosi noloa ja tottakai serkun isä sitten soitteli jo tulevalle anopille, että eikö heidän tytärtä taaskaan (Anopilla oli lapsettomat häät pari kesää sitten) ole kutsuttu. Mehän siis kutsuimme kaikki lapset joista suurin osa ei enää ole mitään ihan pieniä ja näistäkin kaksi ovat omia nuorempia sisaruksiani :P

Mutta eniveis, siis kutsu oli varsinkin mulle tosi tärkeä juttu, koska säilytän itse aina kaikki kutsut ja kiitokset joita olen saanut vieraillessani muiden juhlissa. Näitä pieniä muistoja säilytän niiden nostalgisuuden vuoksi ja tykkään näprätä ja lukea niitä monesti jälkeenpäin (haaveilen myös vanhana mummuna näyttäväni kauniita vanhoja kutsuja niistä innostuneille lapsenlapsilleni).

Mr.N oli ihan suunnittelun alkuvaiheessa sitä mieltä, että "eiks nyt mikä vaan postikortti kelpaa", mutta nyt se haluaa kehystää meidän kutsun seinälle ja on sitä ilmeisesti töissäkin vilautellut meidän häihin liittymättömille henkilöille, ihana hupsu mies <3 Vähän sama juttu kävi silloin häämessuilla ja kun oltiin ostamassa hänelle häihin pukua ;)

Ehkä eniten nyt jännittää, että lunastetaanko me kaikki ne odotukset, jotka vieraat on tämän kutsumme perusteella häistämme luoneet?! No yritystä on ainakin jos ei muuta :)

(Kaikki strategiset numerot ja tiedot luonnollisesti sensuroitu kuvista.)



Lähikuva hääinfosta lisätty pyynnöstä :)


17. toukokuuta 2012

7 viikkoa häihin: stressiä, draamaa ja tunteiden vuoristorataa

Olemme tässä sitten viime postauksen kokeneet aikamoista saippuaoopperaa yhden läheisen häävieraan osalta ja tämä on latistanut iloani tulevista häistämme. Mun pitäisi ajatella kaikesta huolimatta nyt lukuisia hääjuttuja jotka on vielä tekemättä ja olenkin käyttänyt aikaani kaikkeen hyödylliseen...



Että sellaista. Kai me (minä 95%, Mr.N 5%) kuitenkin jotain ollaan saatu aikaan tässä vajaan 2kk paikkeilla häihin. Hääkutsuista sen verran, että saatte hetkisen odottaa vielä lopullisia kuvia nisitä, sillä odottelen parhaillaan uutta kameraa saapuvaksi ja haluaisin ehdottomasti ottaa kuvat tällä uudella tarkemmalla kameralla. Kutsut saivat vierailta ihan mielettömän vastaanoton josta olen tosi onnellinen koska niihin on nähty vaivaa monelta taholta <3

CHECK!
  • varattu hääkampaus- ja meikki
  • varattu ajat ripsien pidennyksiin ja kynsien että varpaiden ranskalaiseen geelaukseen
  • kaikkien kolmen kaasojen puvut on tulleet tidebuysta ja ne ovat hienoja! <3 Muutamaan täytyy tehdä helman lyhennys ja pieni kavennus.
  • kukkaistyttöjen fuksian väriset puvut ostettu Haloselta
  • kutsut lähetetty
  • korvakorut ja kalvosinnapit tilattu
  • "vieraskirja" päätetty
  • pappi varattu
  • polttaritoivelista osallistujista annettu kaasoille ja bestmaneille (IIIK!)
  • hairahdettu shoppailemaan häämatkalle ja jatkoa ajatellen pari kameraa, vaatteita, kenkiä...

 STILL TO DO!
  • kokoa biisilista
  • hääpuvun viimeinen sovitus, jossa päätetään tarvittavat muutostyöt, kuten helman lyhennys.
  • osta sulhaselle plastron ja bestmaneille solmiot
  • tilaa photobooth propsit
  • käy suurentamassa sormus
  • sulhon sormukseen kaiverrus
  • sulhon vaarin taskukello kellosepälle - saadaanko se toimimaan?
  • esteiden tutkinta (täytetty on jo, pitäisi vaan viedä postiin)
  • osta vierekkäiset paikat (mielellään ikkunapaikat) häämatkan lennoille
  • vielä varaamatta kolmelle yölle häämatkahotelli joten tämä pitäisi hoitaa pikaisesti
  • lyö lukkoon hääpäivän aikataulu (hääpäivän aikataulusta on jo varmaan neljäs versio meneillään -_-')
  • pidä valokuvaajan, videokuvaajan ja floristin kanssa palaverit
  • laukun ja kenkien värjäys
  • ja ne tuhat muuta asiaa, joita en nyt vaan muista. 

 Kenelläkään muulla stressiä häistä (tai häävieraasta kuten itselläni)? Äääh, onneksi on mies, ihanat ystävät sekä tehotiimi "Pilli ja Pulla" eli Chika ja Roxie <3

15. maaliskuuta 2012

JB Casino Royale inspired photoshoot! Voita oma kuvaus by Hey Look!

  
Rumpujen pärinää! Tältä näyttää meidän kutsukortti a`la Hey Look!

Ihanaa kuinka upea ja innovatiivinen tiimi häidemme kaikkien paperitarvikkeiden takana onkaan!Olimme viime sunnuntaina Hey Lookin ihanien naisten Michaelan & Lotan + Vivin kanssa kuvaamassa materiaalia kutsukorttiimme ja koristeeksi itse juhlaan ;) Koska häissämme on elokuva-teema päätettiin kutsustamme tehdä leffajuliste- tyyppinen. "Elokuvan" nimi juontaa juurensa jo Tahdon- nimisestä Save the Date trailerinpätkästä, jossa mieheni kosii minua ja kutsukortti on ikäänkuin jatkoa sille. Inspiraation lähteenä kuvauksissa toimi elokuva James Bond Casino Royale. Vain inspiraationa siitä syystä, että haluttiin kuvista myös meidän näköisiä esim. jätettiin miehelle korvakorut joita se pitää aina muutenkin <3

Kuvauspaikkana oli Kappeli Espalla joka oli aivan täydellinen - vähän sellainen Casino Royale- henkinen kaikessa loisteliaisuudessaan. Mies siinä kuvauksien lomassa totesikin, että täytyy käydä joku päivä ihan ajan kanssa syömässä tai vaikka kahvilla ( arvaa kuolasinko ihania macaron leivoksia siinä ohimennen!).

Teemakuvauksia varten tarvittiin erinäisiä asioita esim. oikeanlaiset puvut, rusetti miehelle ja teeman henkeen sopiva kampaus, meikki, hiuskoriste yms. Pukuasiassa sain kuvauksia varten apua ihanasta Stilissimasta eli suuret kiitokset Hannalle ja Heidille Alvina Valentan lainaluomuksesta! Vaikka puku oli useamman koon liian suuri näytti se silti kuvissa hyvältä! Oikeassa koossa se olisi varmaan kuin hanska...ihastuin! Haaveilen nyt kaikista iltapuku kekkereistä, jotta voisin tilata moisen omakseni puhumattakaan niistä muista puvuista joissa silmäni harhailivat Heidin etsiessä tangoista teemaan sopivaa pukua <3 Ostin myös samaisella reissulla aivan upeet korvakorut. Suosittelen lämpimästi jos jollain on vielä hääpuku,kaasojen puvut tai asusteet hakusessa, valikoimaa oli runsaasti! :D Stilissimassa on nyt myös menossa upea kamppis 15.4 asti: Puku kaasolle tai itselle: Iltapuvuista – 25% morsiuspuvun Stilissimasta ostaneille!

Hiuskoriste- asiassa apuun riensi Hey Lookin joukoissakin vaikuttava Vivi joka tekee itse ihan mielettömän kauniita vintage-henkisiä hiuskoristeita. Voi ne olisi olleet kaikki mun päässä jos se musta olis ollut kiinni :D

Aloitin aamun liimaten tekokynsiä kuvauksia varten ja voi itku (kirjaimellisesti) silmäni vuosi kuin hanasta kääntämällä pelkästä ajatuksesta "kestävä meikki". Silmä vuoti ja vuoti läpi kuvausten ja jouduin korjaamaan meikkiä Vivin ja Lotan avustuksella (Michaela vaikutti kameran takana) varmaan usemman kymmentä kertaa. Kuvauksien lopussa silmä olikin jo aavistuksen turvoksissa enkä jaksanut meikkiäkään enää lisätä ja se näkyykin osassa kuvista, älkää siis ihmetelkö :P  Suunnittelemaani kampaukseen ei nykyinen lyhyt otsatukkani sopinut joten päätin samalla rykäistä otsatukkaan pidennykset. Kaikenkaikkiaan koekampaus kannatti tehdä myös itselle vaikka pakko myöntää, että toisille on huomattavan paljon helpompi tehdä kampauksia kuin itselle! :P

PHOTOSHOOT

 "James Bond: I think I'll call it a Vesper.
Vesper Lynd: Why, because it leaves a bitter aftertaste in your mouth?
James Bond: No because once you've tasted it, you won't want anything else"



Ja viimeiseksi mun lempparikuva <3

LYHYESTI
kuvat: Hey Look, kuvauspaikka: Kappeli, Kittyn puku: Alvina Valenta / Stilissima, Niikan puku: Tiger of Sweden, kampaus ja meikki: Kitty, hiuskoriste: Vivi (yhteydenotot: virve.sankala@gmail.com), korvakorut: Accessorize
 
VOITA OMA KUVAUS HEY LOOKIN KANSSA!
  • kaksi tuntia kuvausta mm. kihlakuvaus, pariskuntakuvaus, kuvaus kutsuja tai save the date kortteja varten.
  •  kuvaus voi olla kauniita kuvia teistä tai teemakuvaus jossa Hey Look stailaa kuvauksen ja valitsee sopivan lokaation.
  •  vähintään 20 editoitua kuvaa omaan käyttöön.
  • kuvauksen arvo 300€ 
  • Huom! Kuvaukset pääkaupunkiseudulla! 


OSALLISTU 25.3 MENNESSÄ...


...YHDELLÄ ARVALLA
Jätä kommentti kommenttikenttään ja kerro mitä pidät kuvista&kutsusta ja millaisen kuvauksen sinä haluaisit?

...KAHDELLA ARVALLA
Sama kuin yhdellä arvalla, mutta olet myös ilmoittautunut blogini lukijaksi sivupalkissa (Google-käyttäjäraati, Bloglovin', Blogilista).
---------------------------------------------
 MUISTAKAA MAINITA MONELLA ARVALLA KISAATTE! :D
 Huom! Anonyymit muistakaa myös kommentoida jollakin nimimerkillä ja jättäkää s-postiosoite! :)


 MUU KOMMENTOINTI
Pääkaupunkiseutu ulottumattomissa, mutta haluat silti kommentoida? Muista kirjoittaa ettet osallistu kisaan :)

ARPAONNI EI OSUNUT KOHDALLE?
Ei hätää, Hey Look järjestää mielellään teille oman persoonallisen kuvauksen!
Ota yhteyttä:  heylook@heylook.fi

Rakkaudesta kauniisiin asioihin, häihin, juhliin ja ihaniin lukijoihin
-Kitty-

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT
Toki saa jättää kommenttia :)

9. marraskuuta 2011

Save the Date kortit tilattu!

Monien ihanien inspiraatioiden jälkeen päätettiin olla ehkä vähän tylsiä kun lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja yhdistettiin Save the Date- kortti joulukortin kanssa. Korteista laitan kyllä kuvia kun tulevat, mutta vertailun vuoksi tässä luonnokset joiden perusteella tilaus lähti. Kortissa on muuten nyt sen sivun osoite josta puhuin edellisessä blogikirjoituksessa (älkää ihmetelkö säädän vielä häätraileri sivua jos joku nyt haluaa käydä sen kurkkaamassa).

Mietin todella pitkään, että tehdäkö korteista enemmän joulukortti vai StD-kortti, mutta päädyin jälkimmäiseen koska kyllä niitä perinteisiä joulukortteja kerkeää vielä monena vuotena lähettelemään :)  Tässä nyt kuitenkin nämä luonnokset:




Lisäksi tilasin korttiin sopivia (sama kuosi) osoitetarroja


KUSTANNUKSET
(tilattu Vistaprintiltä)

kaksiosaiset kortit 50kpl 48,70€
valkoiset kirjekuoret 50kpl 0€
osoitetarrat 1pkt=140 tarraa 5€
toimituskulut (toimitusaika 14pv)  20,55€
=74,25€
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...