Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit ja Kirjalliset tuotokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortit ja Kirjalliset tuotokset. Näytä kaikki tekstit

31. tammikuuta 2013

Our Wedding 11 - Hääillallinen & lopullinen menu


Aloitimme ruokailun melkein heti maljapuheen jälkeen kun buffahuoneen ja salin erottavat verhot avattiin. Mikä ihana näky! No siis ehkä ensiksi se kaikki ruoka, mutta vitsi miten kaikki kynttilät ja valot ja kukat yhdessä tekivät just sellaisen "aah, täydellistä" fiiliksen

Häämenu!

Haluttiin menusta monipuolinen, mutta kuitenkin sellainen jossa syötävää löytyy kasvissyöjillekin ilman omaa merkattua "kasvissyöjät" sapuskaa. Meillä oli aika vehreä menu, mutta sieltä löytyi myös kalaa, äyriäisiä, lihaa, kanaa ja kalkkunaa. Allergikot oli myös otettu huomioon, sillä kaikki ruoka oli laktoositonta kastikkeita myöten. Lapsille ei ollut erillistä ruokaa, mutta menu olikin mietitty niin, että sieltä löytyisi myös yli yhdeksän vuotiaille lapsivieraillemme "kelpaavaa" ruokaa.

Hääjuhlan tunnelma ja itse menu tuntui olevan juuri oikeanlainen sillä vieraat kävi juttelemassa ja kehumassa ruokaa meidän pöydässä niin, ettei me itse päästy käsiksi haarukkaan ja veitseen kovin pitkiksi ajoiksi kerrallaan :P

Mulla on ollut täällä blogissa varmaan vajaa tusina versiota menun sisällöstä, mutta tässä nyt vihdoin se lopullinen versio.

Menussa lukee "yöpalaa talon tapaan" ihan vain sen takia koska iltapala oli keskiyöllä ja 
menun painohetkellä me ei oltu vielä lyöty lukkoon mitä yöllä tarjotaan, hehe.

Kuvassa ihanat lohicharlottarullat

Ruokajuomat

Viinit tarjoiltiin pöytiin ja tarjoilijat pitivät huolta, että lasit täyttyivät. Tämä yhdessä taustamusiikin kanssa (musat alhaalla) toi sellaisen kivan ravintolamaisen fiiliksen. Tunnelma oli rento ja pöydistä kantautui nauru ja puheensorina. Enempää ei kai voi edes toivoa

Viinit lukevatkin menussa ja mutta niiden lisäksi oli tarjolla lapsille ja aikuisille maitoa, mehua, vettä, vichyä, kotikaljaa, Coca Colaa, Fantaa ja Laitilan Hilarius Hiiri vadelmalimua. Hilariukset löysivät nopeasti oman koderyhmänsä ;) Siideriä ja kaljaa sai tarjoilijoilta pyydettäessä. Meidän tarjoilija piti meistä ainakin tosi hyvää huolta.


Jäikö ruokaa?

Ruokaa ei jäänyt rippeitä lukuunottamatta juuri yhtään vaikka sitä oli normaalia enemmän! Oletan siis menekin puolestakin sen olleen muidenkin mielestä hyvää ^_^ Eniten yllätti minulle suht tuntemattomat savojinkääryleet joita moni kävi erikseen ylistämässä meidän pöydässä ja varsinkin miesvieraiden keskuudessa se oli hitti - siis jopa niidenkin jotka eivät normaalisti kasvisruokia suuhunsa laita! :D 

Hääkakkukahveista ja iltapalasta lisää omissa postauksissaan!



MUSIIKKI
Taustamusiikin elokuvateemaa onnitteluista & maljan nostosta jatkaen hääillallisen aikana soi vanhan Hollywoodin henkeen sopivia kappaleita sekä muutamia muita sekaan sopivia. 











31. elokuuta 2012

Kiitoskortti & Wedding Paper Divas

Oli kuulkaa silmät lentää selälleen ja murot syöksyä väärään kurkkuun kun näin tämän Wedding Paper Divasin tarjouksen kiitoskorteista. Meinasin vielä just eilen laittaa heille tilauksen menemään, mutta onneksi odotin. Postituskulujen kanssa hintaa korteille (kuoret tuli ilmaiseksi) jäi noin 1€ per kortti vaikka otin vielä meidän osoitteen painatuksen kuoriin. Meidän kiitoskortin luonnos tässä alla.



Tarjous on voimassa vain tänään 31.8 Suomen aikaa klo.19.00 mennessä tehdyille kiitoskorttitilauksille alekoodilla DOD0830!

Shoppailemaan kiitoskortteja TÄSTÄ!

huom. otsikointi muutettu, koska tarjous päättynyt.

22. toukokuuta 2012

Meidän hääkutsu & info


Tässä nyt viimein kuvia meidän lopullisesta kutsusta (kiitos suunnittelusta Hey Look ja hienosta painojäljestä dmp!). Itse kutsunhan te olettekin jo nähneet digimuodossa, mutta kyllä se vaan painettuna on vieläkin mageempi! Kutsun lisukkeena on info-kortti sekä lippu, jotka on kaikki sidottu yhteen mustalla satiininauhalla (vieraille lähteneessä versiossa oli vähän paksumpi nauha kuin yllä olevassa kuvassa). Liput kuvastivat sitä, että montako vierasta on kutsuttu eli jos kutsuimme esim. yhden henkilön + avecin niin sujautimme kaksi lippua jne.

Olemme saaneet ihan mieletöntä palautetta kutsuista niiltä jotka ovat jo ilmoittautuneet. Yhdenkin mielestä kutsu oli niin upea, ettei jättäisi häitämme välistä mistään hinnasta :D Voiko sen parempaa palautetta edes saadakkaan? <3

Kutsut lähetimme kaksi viikkoa sitten eli kaksi kuukautta ennen häitä. Häihimme on aikaa ilmoittautua vielä viikon verran ja vasta ihan parikymmentä on ilmoittautunut! Tiedän kuitenkin melkein kaikkien olevan tulossa, joten ehkä tässä ei vielä mitään hätää :D Olisi vaan kiva, ettei tarvitsisi perään soitella, että oletteko nyt varmasti tulossa ja millä porukalla ja millaisilla allergioilla.:P

Mulle kävi yksi moka sulhon serkun perheen suhteen eli kutsuin vahingossa nuoren serkun vanhemmat enkä serkkua ollenkaan, vaikka tarkoitus oli kutsua koko perhe. Tosi noloa ja tottakai serkun isä sitten soitteli jo tulevalle anopille, että eikö heidän tytärtä taaskaan (Anopilla oli lapsettomat häät pari kesää sitten) ole kutsuttu. Mehän siis kutsuimme kaikki lapset joista suurin osa ei enää ole mitään ihan pieniä ja näistäkin kaksi ovat omia nuorempia sisaruksiani :P

Mutta eniveis, siis kutsu oli varsinkin mulle tosi tärkeä juttu, koska säilytän itse aina kaikki kutsut ja kiitokset joita olen saanut vieraillessani muiden juhlissa. Näitä pieniä muistoja säilytän niiden nostalgisuuden vuoksi ja tykkään näprätä ja lukea niitä monesti jälkeenpäin (haaveilen myös vanhana mummuna näyttäväni kauniita vanhoja kutsuja niistä innostuneille lapsenlapsilleni).

Mr.N oli ihan suunnittelun alkuvaiheessa sitä mieltä, että "eiks nyt mikä vaan postikortti kelpaa", mutta nyt se haluaa kehystää meidän kutsun seinälle ja on sitä ilmeisesti töissäkin vilautellut meidän häihin liittymättömille henkilöille, ihana hupsu mies <3 Vähän sama juttu kävi silloin häämessuilla ja kun oltiin ostamassa hänelle häihin pukua ;)

Ehkä eniten nyt jännittää, että lunastetaanko me kaikki ne odotukset, jotka vieraat on tämän kutsumme perusteella häistämme luoneet?! No yritystä on ainakin jos ei muuta :)

(Kaikki strategiset numerot ja tiedot luonnollisesti sensuroitu kuvista.)



Lähikuva hääinfosta lisätty pyynnöstä :)


9. toukokuuta 2012

Kämpin glamouria & upeita naisia!

Kolmekymmentä metriä satiininauhaa, neljäkymmentä priority-tarraa ja tahdon- postimerkkiä myöhemmin olen sellaisessa henkisessä tilassa, että voin jo miettiä muutakin kuin kutsujen saamista postiin! Kutsuista olettekin nähneet jo digiversion, mutta kyllä ne vaan painettuna ovat vielä upeammat! Valmiit kutsut ja kaikki ihanat oheishärpäkkeet esittelen teille sitten, kun vieraamme ovat ne saaneet.

Mutta voi kuulkaa miten ihana päivä olikaan viime torstaina! Suhasimme Kämpissä kymmenisen hääbloggaajan voimin ihastellen ja ihmetellen paikan loistoa. Saanko siis esitellä alemman kuvan bloggarit takarivistä vasemmalta oikealle: Sunday / Life in my 30's, Krista / Wedding Roulette, Tuleva Rouva / Rouvaksi syyskuussa 2012, Heidi / jotain vaaleanpunaista, Saara / Pukuni, kata / love love love, Pipanuk / Palomiehen morsian, Asian Bride / My Big Fat Asian Wedding, Minä, Belle & Sebastian / Kosittiin. Tahdomme. & Aurinkoprinsessa / Tylliunelmia.

Kuva: Kiitos Pipanuk (Palomiehen morsian), että saatiin ottaa ryhmäkuva sun kameralla! :D

Ilta alkoi meidän vastaanottaessa Aurinkoprinsessan kanssa bloggariystävämme tunnelmallisessa tilassa nimeltä Cristal bar. Ihanainen Saara sekä Picata olivat myös iltaa järjestämässä, mutta harmiksemme Picata joutui jättämään illan väliin. Kämp oli suunnitellut meille todella kivan illan!

Se kuuluisa Peilisali oli käytössä, mutta kierrokseemme kuului mm. Brasserie, Yume, Kämp Spa, Deluxe huone, Mannerheim sviitti & Signé & Cristal bar.

Alkuun meidän makunystyröitämme hemmoteltiin shampanjalla tai vaihtoehtoisesti alkoholittomalla Lehtikuohulla. Lehtikuohua en ollut koskaan ennen maistanut ja kappas, löysin kenties siitä häidemme alkoholittoman vaihtoehdon kuohuviinille! Myös skumppa oli hyvää <3 Lisäksi saimme ihania Signén keittiömestari Sami Tallbergin valmistamia suolaisia ja makeita herkkuja!


Kävimme joskin rönsyilevän esittelykierroksen ja rönsyilevällä meinaan siis sitä, että meidän esittelymme harhautui joka toinen minuutti vuodatuksen omaiseen keskusteluun hääaiheista. Saara oli onneksi rouvana antamassa tukea meille sekopäisille bridezilloille! No ei vais, kyllä meidän kaikkien päät on ihan oikeasti poissa vaaleanpunaisista pilvilinnoista...ainakin vielä ;)


Me käymme miehen kanssa mielummin kuumassa kylvyssä kuin saunassa ja tästä syystä meillä on saunan sijasta poreamme. Itseasiassa asuimme reilun vuoden saunallisessa asunnossa jonka saunaa emme käyttäneet kertaakaan! Kyllä tämä oikeasti liittyy aiheeseen nimittäin ne KYLPYAMMEET! Deluxe huoneessa ja Mannerheim sviitissä oli kutsuvan näköiset ammeet joissa voi ottaa ihania ruusunterälehtikylpyjä! Hääyöksi tällainen olisikin aivan ihana! Tässä pari pakettia mitä voisi miettiä hääyöksi:

Love Kämp kahdelle 259€
  • 2 hengen majoituksen Hotel Kämpin Deluxe-huoneessa
  • Ruusunterälehti- tai vaahtokylvyn valmiiksi laskettuna (klo 22 mennessä)
  • Pullo samppanjaa
  • Huoneaamiainen tarjoiltuna toivomanne ajankohtana

 Hotel Kämp Hääpaketti, alkaen 392€ / Deluxe-huone
  • 2 hengen majoitus Deluxe huoneessa
  • Pullo talon samppanjaa
  • Tuoreita mansikoita ja hunajaa
  • Juhlavan kukka-asetelman
  • Huonepalveluaamiaisen
  • Huoneen luovutuksen seuraavana päivänä klo 16.00
  • Kämp Span saunaosaston ja kuntosalin vapaan käytön

Ajateltiin juhlia vuosipäiväämme marraskuussa ja Love Kämp- paketti olisi siihen tarkoitukseen erinomainen! Hääyö meillä olikin jo buukattuna läheltä kampaamoa, jossa käyn hääpäivän aamuna laittautumassa.

Mannerheim sviitti oli kyllä jo ihan omaa luokkaansa, kun kylpyhuonekin vaikutti enemmän omalta kylpylältä ja aivan sen vieressä oli joka naisen unelma eli suuri walk-in-closet!!! Tottakai me sitten Aurinkoprinsessan ja Heidin kanssa mallailtiin montako hääpukua (tunnetusti tilaa vievä kapistus!) siellä mahtuisikaan säilyttämään. Aika monta.


Ei voi kieltää. Tuli kyllä sellaisia elämyksiä, että jos olisin ollut kiertelemässä tuolla ilman juhlapaikkaa ja hääyöhotellia (aikaa häihin tietysti enemmän kuin 59 päivää) olisin kyllä aika varmasti ollut varaamassa koko hoidon meille viis mun modernista mausta :P Tässä suunnittelun varrella on oppinut arvostamaan, että kaikki palvelut hääpäivänä saa saman katon alta. Vasta paikan päällä käydessä oikeastaan tajusin kuinka upea ja kompakti kokonaisuus häitä ajatellen Hotel Kämp on. Kuvat eivät tee valitettavasti paikalle oikeutta. Erityisesti mua olisi houkuttanut tunnelmallinen Signé & Cristal bar yhdistelmä juhlapaikkana (tietysti jos olisi vielä nähnyt sen Peilisalin...) ^__^ Ehkä sitten pyöreiden avioliittovuosien jälkeen voisi taas juhlia yhtä isosti kuin nyt? ;D

Yume on paikka jossa tulen varmasti sushin ystävänä käymään. Silmään pisti heti ravintolan nimestä tuleva japanilainen merkki joka löytyy myös omasta ranteestani. Taisin siis olla ehkä ainoa paikalla, joka tiesi mitä ravintolan nimi tarkoittaa :) Nimi edustaa mielestäni hyvin japanilaista ravintolaa, johon on saatu kauniita unenomaisia yksityiskohtia esim. Yumen keskellä on kirsikkapuu.

Spa oli tosi upea, oikea keidas! Voisin mennä sinne häitä edeltävän iltana ottamaan jonkun hoidon jos jää aikaa. Myös kuntosali vaikutti hyvältä ja mikä ehkä parasta niin siellä oli oikeasti hyvä ilmastointi mitä ei voi monesta paikasta sanoa. Tämä oli itseasiassa sellainen juttu jonka huomasin heti sisään astuessa ennen niitä upeita laitteita :P


Kierroksen jälkeen palattiin Cristal baariin jonne jäimmekin jutustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä muutamaksi tunniksi. Oli upea huomata miten luontevasti kaikki puhelivat keskenään, siis ihan kuin me oltaisiin oltu jo vanhoja tuttuja! Suurimman osan olin kyllä tavannut kerran aikaisemmin Hiusillassa, mutta nyt pääsimme vasta kunnolla tutustumaan toisiimme. Olitte tosi ihania kaikki, otetaan uusiksi! Me viimeiset eli Pipanuk, Belle ja kata istuttiin Cristal barissa sulkeutumiseen asti. Pipanukin oli lähdettävä, mutta mentiin jatkoille vielä Bellen ja katan kanssa, eikä juttu meinannut loppua vielä puolilta öinkään! Ihan mieletöntä. Mr.N laittoi kymmenen aikaa viestiä "Aika pitkä se parin tunnin bloggarimiitti". Hihi, saitte heti hyvän maineen miehen silmissä, mutta taisi murulla olla vaan ikävä ;)

Anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheet sun muut, tämä neiti on hirttänyt satiininauhaa korttien ympärille tosiaan vielä eilen puoli kolmen aikaan yöllä ja mennyt aamuvuoroon töihin.... nyt kello käy taas samoja lukemia eli kauniita unia (hääpainajaiset hus hus!) kaikille! <4 No niin...<3

25. marraskuuta 2011

StD- kortit saapuivat

Kortit sun muuthan tilattiin jo useampi viikko sitten ja nyt tänään ne vihdoin saapuivat :) Kortit ovat mielestäni livenä vielä ihanammat kuin kuvissa! Kuvasta ei oikein välity kortin hyvä laatu ja kuvan "valokuvamaisuus" (tarkoitan siis tällä tuota kortin pintaa). Osoitteen olen luonnollisestikin osoitetarroista sotkenut ;)

Nyt vaan puuttuu ne postimerkit ja alkaa hurja mietintä kenelle kaikille nämä nyt sitten laitetaan matkaan!

Jos haluat vertailla näitä ja luonnoksia joista nämä tilattiin niin näet ne hintoineen täältä.

13. marraskuuta 2011

Isänpäiväviesti morsiamelta isälle

kuva: elyzazaza.blogspot.com

Siitä on kulunut jo hetki,
kun yhdessä tehtiin useampi kalaretki.
Voi sitä onnellista lapsuusaikaa,
niissä hetkissä oli aina jotain taikaa.

On nopein siivin aika lentänyt,
iskän luota omaan kotiin tieni entänyt.
Kesä tuo tullessansa vielä uudet tuulet,
tulee äidistä anoppi ja susta iskä appi!

Mikään ei sitä korvata voisi,
jos silloin, kun kirkossa urut soisi.
Kulkisit vierelläin matkan sen,
joka johtaa luokse elämäni rakkauden.
Joten yhtä asiaa pyytäisin sulta,
mut alttarille saatathan, iskä-kulta?

Hmm...saa nähdä mahtuukohan tekstiviestiin?! :P Katsotaan jos ei niin sitten lyhennetään. Runon olen siis koonnut monesta eri runosta naimisiin.infon foorumilta. Vähän harmittaa ettei itsellä nyt runosuoni syki kun yleensä kirjoitan kaikki tällaiset itse. Ehkä se johtuu siitä, että löysin valmiina sellaisia runoja jonka kaltaisia olisin itsekin voinut kirjoittaa :)

Katsotaan mitä Iskä tästä tuumailee (ei olla häistä kovinkaan edes puhuttu) :D Toivottavasti ei nyt ihan hirveä neljänkympin kriisi iske kun on niin nuori...ei tämä sentään mikään "isästä tulee isoisä" ilmoitus ole :P

Onko muut (jotka toivovat isän saattavan) ajatelleet lähettää jotakin vastaavaa näin isänpäivänä? ;)

Päivitys (sama päivä) klo.20.44
Neljän viestin mittainen minun isänpäiväviestistä tuli ja sain Iskältä siihen ihanan runomuotoisen vastauksen niin, että tuli vähä itsellä tippa linssiin... mutta siis kuulemma mielellään saattaa :) Isukki <3

9. marraskuuta 2011

Save the Date kortit tilattu!

Monien ihanien inspiraatioiden jälkeen päätettiin olla ehkä vähän tylsiä kun lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja yhdistettiin Save the Date- kortti joulukortin kanssa. Korteista laitan kyllä kuvia kun tulevat, mutta vertailun vuoksi tässä luonnokset joiden perusteella tilaus lähti. Kortissa on muuten nyt sen sivun osoite josta puhuin edellisessä blogikirjoituksessa (älkää ihmetelkö säädän vielä häätraileri sivua jos joku nyt haluaa käydä sen kurkkaamassa).

Mietin todella pitkään, että tehdäkö korteista enemmän joulukortti vai StD-kortti, mutta päädyin jälkimmäiseen koska kyllä niitä perinteisiä joulukortteja kerkeää vielä monena vuotena lähettelemään :)  Tässä nyt kuitenkin nämä luonnokset:




Lisäksi tilasin korttiin sopivia (sama kuosi) osoitetarroja


KUSTANNUKSET
(tilattu Vistaprintiltä)

kaksiosaiset kortit 50kpl 48,70€
valkoiset kirjekuoret 50kpl 0€
osoitetarrat 1pkt=140 tarraa 5€
toimituskulut (toimitusaika 14pv)  20,55€
=74,25€

9. lokakuuta 2011

Kutsujen, istumakarttojen yms. ideointia!

NEWSNEWSNEWSNEWSNEWS!!

Kutsurintamalla on tapahtunut täysi käännös nimittäin olemme päätyneet teettämään teemamme mukaiset uniikit paperitavarat mm.kutsut, menut, pöytäkartat sun muut Hey Lookin osaavissa käsissä! En malta odottaa millaisen designin he meille suunnittelevat! Päätimme käyttää myös heidän tuttua painoaan jotta kutsujen lopputuloskin on sellainen kun pitää ;)

INSPIKSIÄ

kuva: Kitty 
Paperitarvikkeidemme pitäisi olla vähän samaa tyyliä kuin nämä yllä olevat pöytäkorttimme.

 
kuva: etsy.com/shop/DaysGoneDesign
Tykkään tämän synttärikutsun Hollywood hengestä! Ehkä kutsuun/istumakarttaan jotakin tuollaista filminegan reunaa? Myöskin tuo päivämäärän ympärillä oleva reunus tuo mieleen sellaisen Hollywood valokyltin ;)

4. syyskuuta 2011

DIY Polaroid Save the Dates

kuva: Kitty

Wedding Rouletten Krista kertoi blogissaan todella kätevästä polaroid ohjelmasta yhdistettynä Save the Date ideaan! Polaroid ohjelman voi ladata tietokoneelle täältä. Kristan blogiin kannattaa muutenkin tutustua, seuraan itse sitä säännöllisesti :)

Olen muutaman viikon etsinyt jotakin keinoa yhdistää Save the Date + meidän häätraileri ja tästä polaroid ideasta sain ihan loistavan inspiksen! Yllä oleva "polaroid" lähtee vieraillemme joulukorttien mukana ja tuon nettiosoitteen takaa löytyykin sitten se meidän häätraileri :D

Tuleeko teille Save the Date kortteja tai vastaavaa?

7. elokuuta 2011

{Guest Blogger - Hey Look} Arvonta/Giveaway! (closed)

Kuvat saa klikattua suuremmaksi /click images to enlarge

Hey Look on kahden naisen, Michaelan ja Lotan unelmien täyttymys, joka perustettiin kesäkuussa 2011. Hey Look suunnittelee, luo ja somistaa. Haluatko kauniit häät ilman aattoyön askarteluja ja stressaamista? Unelmoitko tyylikkäistä ja persoonallisista häistä, jotka jäävät teidän ja vieraidenne mieleen pitkäksi aikaa? Vahvalla mielikuvituksella, tarkalla silmällä ja kauniilla kädenjäljellä Hey Look haluaa tehdä häistänne mielettömän kauniit ja teidän näköisenne! Toteutamme teille kauniit kutsut ja muut painomateriaalit, kukka- ja muut somisteet sekä toiveidenne mukaan kokonaisvaltaisen tilasomistuksen, jossa jokainen yksityiskohta on otettu huomioon. Rakastamme häitä ja haluamme olla mukana toteuttamassa teidän unelmapäiväänne. Tutustu nettisivuihimme ja blogiimme!

Miltä kuulostaisi toiveidesi mukaan tehty uniikki hääkutsu?

Hey Look järjestää arvonnan jossa palkintona heidän suunnittelemansa ja sinun toiveidesi mukaan tehty hääkutsun design (sis. voittajan halutessa logo, info kortin design + vastauspyyntökortin design). Palkinto toimitetaan voittajalle PDF tiedostona, jolloin kortit voi itse teettää tiedostosta haluamassaan painossa. Halutessanne Hey Look painattaa kortit puolestanne (kysy hinta-arviota). 

Kuvat tässä postauksessa ovat esimerkkejä Hey Lookin tekemistä designeista. Voittaja saa kokonaan uuden ja täysin kustomoidun designin.

Näin osallistut arvontaan (jokaisesta näistä saat yhden "arvan" kilpailuun)
  • kommentoi tähän postaukseen
  • tykkää Hey Lookista Facebookissa
  • seuraa Hey Lookia twitterissä ja twiittaa arvonnasta (mainitse @heylook_fi)

      Sinulla voi siis olla 1-3 "arpaa". Kilpailuaika on kaksi viikkoa ja voittaja ilmoitetaan täällä blogissa. Onnea arvontaan!

      --------------------------------------------------------------------------------------------------

      Hey Look is giving away a custom wedding invitation design to one lucky bride to be! The winner of this giveaway will receive a ready to print pdf designed exactly according to their wishes and personality!

      To enter the giveaway choose 1-3 of the following options and receive one entry for each:
      • comment on this blog post
      • like Hey Look on facebook
      • follow Hey Look on twitter and tweet about this giveaway (mention @heylook_fi)

        Images on this post are just examples. The winner will get a completely new and customized design. The contest is open internationally and closes after two weeks. The winner will be announced here on the blog. Good luck! 


        Kuvat: Hey Look
        Teksti: Hey Look & Kitty

        20. elokuuta 2010

        Mustavalkoiset kutsukortit

        Kaunein kortti - äänestyksen tulokset 22.9.2010: Kovaa kisaa käytiin Ebonyn ja Our Love kutsukorttien välillä, tässä kuitenkin äänestyksen tulokset: 

        1.Our Love 60 ääntä (46%)
        2.Ebony 54 ääntä (41)
        3. (jaettu) Glamour 8 ääntä (6%) & Fantasia 8 ääntä (6%)

        Ääniä yhteensä: 130kpl

        Meidän kutsukortiksi on tulossa toiseksi tullut Ebony (sopii paremmin meidän teemaan kuten moni kommenteissa kuvailikin), ellei marraskuun Now & Forever kuvastossa tule varteenotettavaa kilpailijaa ;)

        Kiitos kaikille kommenteista ja annetuista äänistä! <3
        _________________________________________

        Tilasin Now & Foreveriltä neljä erilaista mustavalkoista kutsukorttimallia. Mikä niistä olisi sinun suosikkisi häitämme ajatellen / mikä näistä olisi sinusta mukavinta vieraana saada? (Tästä käynnissä myös galluppi!)

         1. Ebony
        Aiemmin esittelinkin Ebonyn täällä meidän suosikkikorttimallina, joten tämä on meillä aika vahvoilla (huom. pöytäkorteissa oli samaa tyyliä). Me tosin varmaan laittaisimme tekstit niin, että kortti olisi toisin perin kuten tuossa aikaisemmassa linkissä.


        2. Our Love

        Tämä & merkillä varustettu kortti aiheutti välittömän ihastuksen livenä. N&F nettisivujen kuvassa tämä kortti näyttää siltä, ettei tuo & merkki erotu ollenkaan, mutta kyllähän se nätisti tulee esille!

        3. Glamour
        Tämä oli mun mielestä ihan jees, kun taas miehelle tämä oli ehdoton nounou (oli kuulemma liian tylsä).

        4. Fantasia
        Tämän kortin taskuihin saisi kaiken infon kätevästi säilöttyä. Hiukan tässä arveluttaa, että onko liian monimutkaisen "pitkän" oloinen kutsu.


        Meidän suosikit taitaakin N:n kanssa olla Ebony sekä Our Love. Näytän kaasolle kortit viikonlopun aikana niin saas nähdä minkä tuomion saavat ;)  

        psst...Now & Forever 2011 korttimallisto ilmestyy marraskuussa 2010!

        12. elokuuta 2010

        Pöytäkortit saapuivat!

        Hyvinkin odotettu paketti saapui tänään! Kävin noutamassa paketin postista ja hyvä jos maltoin työpäivän (niin kyllä, uusi työpaikka <3) ajan olla avaamatta pakettia. Kotona pääsin pakettia sitten vihdoin availemaan N:n kanssa josta löytyi ensimmäiseksi käsin kirjoitettu kiitoskortti myyjältä :)  Paperin käärittyäni pois löytyivät itse kortitkin ja ne olivat mielestäni juuri niin täydelliset kuin mitä mielessäni olin ajatellut!Koirakin oli innoissaan sillä se sai käärepaperin tuhottavaksi <3








        Pöytäkortteihin tulleet leffasitaatit:

        BRIDGET JONES
        "I like a woman with an arse you can park a bike in and balance a pint of beer on."
        - Mark Darcy -

        LITTLE MERMAID
        "There you see her, sitting there across the way, she don't got a lot to say, but there's something about her, and you don't know why, but you're dying to try... you wanna kiss the girl."
        - Sebastian -

        MR. & MRS. SMITH
        Jane Smith: "If you don't like new curtains we can take them back."
        John Smith: "All right, I don't like them."
        Jane Smith: "You'll get used to them."

        PIRATES OF THE CARIBBEAN
        "A wedding? I love weddings. Drinks all around! " 
        - Jack Sparrow -

        PRETTY WOMAN
        Vivian: "You're late."
        Edward: "You're stunning."
        Vivian: "You're forgiven."

        SHREK
        "I saw this flower and thought of you because it's pretty and... well, I don't really like it,  but I thought you might like it 'cause you're pretty."  
        - Shrek -

        LORD OF THE RINGS
        "I'd rather spend a lifetime with you then to live all the ages of this world alone."
        - Arwen  -

        MOULIN ROUGE
        "Never knew I could feel like this, like I've never seen the sky before. Want to vanish inside your kiss and I love you until the end of time." 
        - Christian -

        INDIANA JONES
        Indiana: "Do we need the monkey?"
        Marion: "I'm surprised at you. Talking that way about our baby. He's got your looks, too."
        Indiana: "And your brains."

        LOVE ACTUALLY
        Jamie: "I love you."
        Girlfriend: "I know."
        Jamie: "I love you even when you're sick and look disgusting."

        JAMES BOND
        Vesper: "I can't resist waking you. Every time I do, you look at me as if you haven't seen me in years. It makes me feel reborn."
        Bond: "If you'd just been born ... wouldn't you be naked?"

        GREASE
        "When a guy picks a chick over his buddies, something's gotta be wrong. Come on, guys let's go for some pizza." 
        - Sonny -

        EMMA
        "Maybe it is our imperfections which make us so perfect for one another" 
        - Mr. Knightley -

        TITANIC
        "You jump, I jump, remember? I can't turn away without knowing you'll be all right."
        - Jack -

        MATRIX
        Oracle:  "You're cuter than I thought. I can see why she likes you."
        Neo:  "Who?"
        Oracle:  "Not too bright, though. "

        19. heinäkuuta 2010

        Save the Date - halpaa ja tyylikästä!

        Tässäpä tällainen panosta+pihistä idean koskien save the date ja miksei kiitoskorttejakin.

        Eli tässä on nyt se save the date malli mitä ajattelin (huomaa niiden pöytäkorttien kanssa yhteensopiva fontti...niin siis mitä ai pilkunviilaajako?:P). Meille tietysti tulisi mustalla tekstit kuten kuvassa ja vihreän sijaan violettia/fuksiaa. Tämä design maksaa hassut 15$ eli n.11,60€ Etsystä.



        Toinen vaihtoehto olisi tällainen filmistrippi save the date ehkäpä täysin musta-valkoisena 30$ eli n.23,20€ (tästähän saisi tehtyä kuvan mukaisesti itse kirjanmerkin) :



        Tokihan voisin itsekin kotona väsäillä samanlaisia, mutta mielummin tuohon hintaan annan jonkun muun tehdä senvarsinkaan kun omasta jäljestä ei ole takeita ;)


        Miten kaikki toimii?
        Myyjä tekee designin kuvallasi, toivomillasi väreillä ja tekstillä, jonka jälkeen vastaanotat korkearesoluutioisen tiedoston sähköpostiisi. Jotkin myyjät saattavat pyytää muutaman dollarin "kielilisää", kun haluaa kortin muulla kuin englanninkielellä. Näiden digitaalisten korttien käytössä on useita vaihtoehtoja:
        1. Voit käydä kehittämässä tiedostosta niin monta valokuvakorttia tai postikorttia kuin haluat esim. Ifolorilla.
        2. Printtaa kortit itse.
        3. Ekologisin ja halvin vaihtoehto on lähettää vieraille sähköpostilla korttitiedosto jolloin kuluiksi jää ainoastaan designista tulleet kustannukset.

        Me ajateltiin käyttää vaihtoehtoa 1 tai 2 ja sujauttaa nuo vaikka joulukorttien kanssa. Halpaa ja tyylikästä, suosittelen! Kuten olette huomanneet olen hiukan hurahtanut Etsyn jännään maailmaan :P

        Muita "digital file"(näitähän löytyy kutsukorteista kiitoskortteihin asti) std-kortteja Etsystä (hintaa keskimäärin kaikilla seuraavilla n.16USD) :








        Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...