Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slice of Life. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slice of Life. Näytä kaikki tekstit

11. huhtikuuta 2013

Modern...? Uuden blogin avajaiset! :D

Heipparallaa, voi vitsi miten iloinen olen, että se kaikki html koodipätkien tulkinta ja muokkaaminen on ohi! Uuden blogini pohjasta sain siis vihdoin näköiseni ja voin nyt sanoa, että olen siihen tosi tyytyväinen! Tietysti vielä peintä hiomista on, mutta se tuskin teitä haittaa :)

Uuden blogini nimi...kröhöm. Oikeasti nyt joku varmasti ajattelee, ettei tuolla ihmisellä ole yhtään mielikuvitusta, mutta ajatelkoot.


Tervetuloa siis kurkistamaan uuteen Modern Wife blogiini (blogiin pääset klikkaamalla kuvaa), johon olen kuukauden aikana rustannut kuusi uutta blogipostausta teitä varten :) Minusta blogi näytti niin alastomalta yhden kirjoituksen kanssa, että saitte nyt sitten odotella vähän kauemmin :P

Avajaisten kunniaksi on Modern Wife blogissa piakkoin luvassa myös kauneudenhoitoon liittyvä arvonta, joten käykäähän jo valmiiksi klikkaamassa itsenne Google käyttäjäraadin / Facebookin kautta uuden blogin lukijaksi. ^_^

ps. uudesta blogista puuttuu vielä yhteystiedot eli jos kohtaatte sivuilla jotain teknisiä ongelmia olisi kiva jos ilmoittaisitte siitä minulle sähköpostiin modernwifeblogi@gmail.com

Kiitos!

29. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä!

 Roxie jaksaa joka vuosi antaa huomiota meidän pääsiäiskukille

Täällä laiskistutaan pääsiäisen viettoon karvakuonojen kanssa sillä välin kun Mr.N valmistautuu The Norton Battlefield 3 turnaukseen tiiminsä kanssa Kööpenhaminassa. Ihan tässä matkakateus iskee kun mies huitelee Köpiksessä, omat porukat Roomassa ja anoppi puolisoineen lähtee tänään Espanjaan. Mun pääsiäiseen kuuluukin sitten koiria, lintuja ja anopin kissojen hoitoa.

Onneksi Kaaso M pelastaa kuitenkin mut tältä pitkäperjantain eläintarhameiningiltä ja lähdetään illalla katsomaan The Host. Kirjasta pidin tosi paljon, mutta jotenkin on sellainen fiilis, ettei leffa yllä samalle tasolle. Onko joku jo nähnyt kyseisen leffan?

Kiirettä on ollut ja olenkin hakannut päätä seinään ahkeroinut uuden blogipohjan koodin kanssa. En edes kehtaa kertoa monta sataa tuntia sen kanssa on vierähtänyt, haha.


17. helmikuuta 2013

Koirahierontaa ja... uusi blogi?


Huomenna (tai siis tänään) olen menossa kokeilemaan ihan uutta juttua nimittäin koirahierontaa. Uskoisin, että kurssilla on noin parisenkymmentä pikku chihuahuaa, joten saa nähdä kuinka hauvelit jaksaa keskittyä itse asiaan eli rentoutumiseen ja paikallaan pysymiseen :P

Mun harjoittelukaverini kurssille löytyy tosta sohvalta vilttiin kääriytyneenä. Chika ei tykkää ollenkaan aikaisista aamuherätyksistä joten miten ihmeessä tämmösen palleron unia raskii aamulla häiritä? :D


Häihin liittymättömien postauksien myötä herää aina kysymys: Olisiko aihetta perustaa oma bloginsa näille muille jutuille? Koska kuitenkin lifestyle blogeja on pilvin pimein niin hiukka arveluttaa perustaa itse sellainen...ts. lukisiko sitä edes kukaan? Toisaalta blogattavaa riittäisi enemmän ja vähemmän aiheista joilla en haluaisi hääblogia alkaa täyttämään mm. koiruuksista, matkustelusta, aasialaisesta ihonhoidosta + kosmetiikasta, sisustamisesta yms. Mitä mieltä te olette?

24. joulukuuta 2012

Santa baby, so hurry down the chimney tonight!


 
Ihanaa jouluaattoa kaikille! ;D
 


31. lokakuuta 2012

Halloween lolita makeover & rouvapolttarit sneak peek

Hyvää Halloweenia kaikille!


Olimme viime lauantaina kaverin mahtavissa jokavuotisissa Halloween kemuissa ja tänä vuonna inspiraatio hahmooni lähti alemman kuvan yläkulmassa näkyvästä japanilaisesta Gothic Lolita tyttösestä (jos japanilaisia termejä yhtään tuntee niin näytin ennemminkin babyfaceni takia Chibiltä kuten Kaaso M illan aikana huomautti). Hahmoni ei ollut kovin pelottava, mutta...

....let the cuteness kill you~♥✝

Aiotteko viettää tätä Jenkeistä rantautunutta teemajuhlaa nyt tulevana viikonloppuna?

Aikaisemmassa postauksessa viittasin kiireiseen syksyyn ja siihen onkin kuulunut näiden juhlien sekä japaninkielen opiskelun lisäksi I love me- messut, kirjamessut + niiden yhteydessä olleet ruoka- ja viinimessut.Jälkimmäisessä kuolailin tätä alempana näkyvää läjää englantilaisia namuja, kiikutin pussukkani myyjälle joka kaihoisan ilmeeni karkkivuorille nähtyään kysyi "Are you sure you don't wanna take more?" :P  


Myös vajaa parisen viikkoa sitten vietin rouvapolttareita kolmen muun bloggarin kanssa ja kävimme mm. hotjoogassa, Fazerin brunssilla, laskeuduimme Serenan seikkailuradalla kalliolta alas, ylitimme pienen solan ja laskeuduimme lammen yli vaijerin varassa liukuen. Illalla rentouduimme, söimme hyvin ja huristelimme karaoketaksilla polttarityyliin pinkit härpäkkeet rinnuksessa (ja illan mittaan muuallakin) kohti keskustan yöelämää. Tässä alla pieni sneak peek kuvaduo ennen varsinaista postausta.


22. syyskuuta 2012

Identity crisis! From redhead to brunette!


Oletteko koskaan huomanneet kuinka moni on pian rouviinnuttuaan oikein repäissyt hiusten kanssa? Ilmiötä kutsutaan rouvatukaksi :D Monella pitkä hiusten kasvatusprojekti päättyy häihin ja tämän jälkeen marssitaan leikkaamaan kiva lyhyempi malli tukkaan. Omalla kohdalla tämä tarkoitti reilumpaa kerrostusta ja 15cm pätkäisy latvasta. Väri olikin sitten toinen juttu.

Uuden sukunimen myötä tuli pienoinen identiteettikriisi. Nykyiseen sukunimeeni minulla on vahva side ja se on isompi osa minua kuin tyttönimeni ikinä oli. Uusi sukuni on ihana, äärimmäisen pieni ja erittäin kiehtova. Voisin istua uuden mummini kanssa kahvipöydässä tunnista toiseen hänen kertoessa balettikiertueestaan maailmalla ja kuinka he vaarin kanssa tapasivat oopperan kulisseissa tai uuden tätini lapsia vahtiessa saatan löytää lasten piirustuslaatikosta salkkarien kässärin ja kuulla mitä kulissien takana on tapahtunut. Tyttönimeeni en ikinä ole ollut mitenkään kiintynyt, johtuen ehkä siitä etten tunne minkäänlaista kiintymystä sukunimeäni kantavia sukulaisia kohtaan (paitsi tottakai isä ja sisarukset). Olen niin erilainen kuin isäni ja äitini, että hekin välillä miettivät keneen olen oikein tullut. Miehen kanssa ollaan mietitty, että ollaan synnytty ihan vääriin sukuihin, koska oma sukuni harrastaa kovasti moottoriurheilua ja miehen taas teatteria ja taiteita.

Punainen tukkani (sisältäen monet punaisen ja kuparin sävyt) on ollut oma tunnusmerkkini ja suuri osa identiteettiäni seitsemän vuoden ajan ja oikeastaan kasvoin sen kanssa aikuiseksi. Kuinka ollakkaan punaiset hiukseni tuntuivat pian kuuluvan vanhalle minälle joka kantoi tyttönimeään. Uusi nimi ja sen tuoma tunne olikin muuttanut identiteettiäni niin vahvasti, ettei entinen tunnusmerkkini enää kuulunut siihen. Punaiset hiukset tuntuivat jopa tylsältä, joten päätin oikein repäistä ja värjäyttää ne ruskeaksi! Ei voi moni sanoa repäisseensä ruskealla :P Moniväri oli mulle ihan must koska en punaisen tukan kanssa ole voinut kuin vain unelmoida raidoista enkä itseasiassa edes muista milloin olisin istunut foliolaput päässä, ihanaa!

Nyt tuntuu, että identiteettikriisi on selätetty ja olen oikeilla vaikkakin uusilla raiteilla :) Ajatuksia? Onko muilla ollut samankaltaisia fiiliksiä?

Loppukevennyksenä päivitys meidän kiitoskorttien sijainnista. 


 Kiitti UPS, ihan oikean nimen ootte firmallenne valinneet.


22. elokuuta 2012

Hyvästit hääpuvulle


Pesetin puvun häiden jälkeen Töölöntullin pesulassa ja vaikka puvun helma oli tosi likainen olivat he saaneet sen melkein täysin puhtaaksi. Puvun ja alushameen pesetys maksoi n.122€.

En oikeastaan ollut ajatellut puvun myymistä sen kummemmin vaikka mulle alusta asti oli selvää, että myyn sen eteenpäin. Sain kuitenkin sähköpostia puvun ollessa pesulassa ja niin siinä kävi, että puvun tultua pesulasta sitä tuli sovittamaan viime viikolla Pour Toujours hääblogin Pilvi ja puku lähtikin hänen mukaansa.

Kyllä kirpaisi luopua Maggie Sotteron ihanaisesta Carmenista, mutta mitäpä sitä turhaan jättää vaatehuoneeseen pyörimään ja viemään tilaa (näin ainakin itselleni uskottelen). Tuntui myös, että olisi todella sääli jos puku ei pääsisi uudelleen käyttöön. Ja mikä parasta puvun mitat oli ihan täydelliset myös Pilville. Oli jotenkin paljon mukavampi luopua puvusta niin, että tiesi sen olevan toisellekin se unelmapuku ja sovituksen perusteella Pilvi tulee näyttämään siinä ihan mielettömältä hääpäivänään.

Ja kyllä tämä Suomi on niin pieni paikka; puvun sovituksen lomassa selvisi, että yhteisiä tuttujakin meillä oli nimittäin mm. häissämmekin olleet miehen serkut & bestman J :)


Kiitos Pilvi olit mahtavaa juttuseuraa (kolme tuntia vierähti ihan huomaamatta!), mutta täytynee kiittää koirienkin puolesta. Meidän pullaset oli nimittäin sitä mieltä että Pilvi oli tullut varta vasten heitä rapsuttelemaan ja silittelemään. Chika oli tapansa mukaan supertyrkky, mutta yllätyin ihan kun ujo Roxiekin tunki Pilvin syliin ja rentoutui niin, että esitteli pyörien häntänsä metsästämistä. Myöhemmin illalla mulla oli haikea olo jo pukuakin ikävä nyt kun se ei ollut enää minun, mutta koirat taisivat mököttää Pilvin lähdettyä ihan eri syystä ;D Ei siinä paljon mamman rapsutukset kelvanneet.

11. heinäkuuta 2012

Our Wedding 1 - Hääviikko

Päivää ennen häitä stressi ja perhoset olivat asuttaneet mun masua jo ainakin viikon. Välillä jännitti ihan niin, että oksetti. Okei kuulostaa kuvottavalta, mutta niin ne tunteet vaan kulki vuoristorataa paniikista vaaleanpunaisiin pilvilinnoihin, koska päivässä tuntui olevan aivan liian vähän tunteja kaikkien asioiden hoitamiseen. Jos olinkin ajatellut pyhittäväni hääviikon rentoutumiselle niin ne unelmat kaikkosivat hyvinkin nopeasti. Blogihiljaisuus oli valitettavasti välttämätön, vaikka kaikki nämä asiat olisinkin jo silloin halunnut jakaa kanssanne. <3

 kuva: health.howstuffworks.com

Hääviikko meni sellaisella univajeella mitä ihminen vaan voi kestää ja täytyy sanoa, että onneksi olin sentään jo kesälomalla koska keskittymiskykyä mulla ei kaiken univelan jälkeen ollut. Ma-la välisenä aikana nukuin 3-4 tunnin yöunia, koska - uskokaa tai älkää - meillä tuli ihan hirveä kiire kaikkien hääjuttujen kanssa. Oli palaveria valokuvaajan kanssa, hääpuvun ja solmioiden hakemista Hyvinkäältä, alusvaatteiden ostoa, karkkirasioiden kokoamista ja täyttöä, vieraskirjalappusten etsimistä (syy löytyy osiosta muuta pientä kivaa ja jännää), photoboothin valmistelua, valssin opettelua, kaunistautumista rakennekynsillä, ripsillä yms., kävin suunnittelemassa kampausta kampaajan luona, hiukset piti värjätä, skumpat hakea alkosta ja muutoinkin hakea alkoholittoma juomia, ohjemat&menu + pöytäkartta Hey Lookin toimistolta jne.jne.

Mulla oli viiden päivän aikana viisi migreenikohtausta joista puoliin tehosi hitaasti lääke, kun taas loput piti vain kärsiä. Sain myös ensimmäisen Liisa Ihmemaassa- syndroomaksikin kutsutun kohtauksen: sängyssä maatessani makuuhuone mun ympärillä kutistui kunnes se pimeni kokonaan.


TOP3 suosikkidraamat hääviikolta
Kolme päivää ennen häitä

kuva: speechsuccess.com

Bestman H ilmoitti, että joutuu valitettavasti vetäytymään tehtävästä. Miehelle tämä oli aika kova isku ja kyseinen bestman olisi ollut juuri se joka antaa papille sormukset kirkossa. Onneksi Mr.N:llä oli kaksi muuta bestmania, joten hääpäivän hommissa tämä ei suurta kaaosta aiheuttanut. Bestmanin lähisuvussa oli kuolema vieraillut eli ihan hyvä syy hänellä kyllä oli. Onneksi H kuitenkin jaksoi osallistua häihimme vieraan roolissa mistä me ja erityisesti Mr.N oli hyvin otettu.


Kaksi päivää ennen häitä 

kuva: manism.com

Tammikuussa ostimme miehelle kalliin pukusetin liiveineen ja paitoineen. No testasimme sitten sitä paitaa paria päivää ennen häitä ja ajateltiin kokeilla kalvosinnappeja hihoihin. Paljastui, että paidassa ei ollut kalvosimille reikiä (ei edes siinä napin alla sellaista valmista paikkaa) vaikka se oli nimenomaan meille sellaisena paitana myyty. Minä kauheassa migreenissä astelin miehen kanssa (koska se on niin huono reklamoimaan mitään) Stockalle ja esitettiin asiamme. Koska paitaa oli sovitettu ei sitä voinut vaihtaa vaikka paita oli myyty meille väärillä tiedoilla (olimme kertoneet kalvosinnapeista jo ostovaiheessa). Tätä logiikkaa en vaan ymmärrä, että jos sulle myydään esim. vessanpönttö ja paljastuukin, että siitä puuttuukin noh...vaikka se huuhtelupainike...niin kyllä minun mielestä tällainen asia kuuluu myyjän hyvittää/korjata. Ostotilanteessa oli myös tehty selväksi, että pukua varusteineen käytetään vasta heinäkuussa.

Mun pää meinasi hajota siinä kassalla niihin kirkkaisiin valoihin ja tähän uuteen kivaan pikku tietoon, että miehelle pitäisikin ostaa uusi 80€ pukupaita ja Stockalta ei edellisestä paidasta mitään hyvitystä heru eikä uutta sopivaa meille löytyisi koska mies tarvitsee slim- mallisen paidan ja heidän korjauspalvelunsa tekisi ostettuun paitaan kalvosinnapeille reiät maksua vastaan viikossa. Se sama myyjä seisoi siinä vieressä ihan sinisin silmin ettei varmasti ole erehtynyt myymään tavallista kauluspaitaa pukupaitana.

Tässä vaiheessa mä purskahdin itkuun migreenin tai univajeen tai kenties molempienkin takia. Huikkasin, et tietää jatkossa, et missä ei enää asioida - menin hetki myöhemmin saman puljun naistenosastolle ja tuhlasin 200€ alusvaatteisiin ja häämatkapuvustoon. Tuntui heti paremmalta....prkl. Fyysisesti paremmalta tuntui kun melkein juoksin Stockalta kotiin pää sykkien ja vedin nappulat naamaan ja unta kuulaan neljän tunnin iltanokosilla saadakseni migreenin pois.

Onneksi miehen äidin avioliiton kautta saatu uusi ompelija siskopuoli hoiti asian muutamalla eurolla. Ja siihen päästäänkin seuraavassa kohdassa...


Päivä ennen häitä

kuva: momlogic.com

Kaasoni soitti, että Anoppini oli ottanut häneen yhteyttä. Anopin  asia oli, että eikö mahtuisi viittä henkeä lisää juhliin kun Anopin mies on nyt siitä pahoittanut mielensä kun hänen tytärtään perheineen ei ole kutsuttu. Anoppi meni siis pari vuotta sitten naimisiin ja olemme nähneet hänen miehensä tyttären perheineen ehkä kolme kertaa.

a) Olimme kysyneet jo ennen kutsujen lähettämistä keitä heidän mielestä meidän pitäisi heidän puoleltaan kutsua. Siskopuolesta perheineen ei ollut silloin mitään mainintaa ja jos olisi ollut niin olisimme voineet kutsua heidät.
b) päivää ennen häitä ei minusta enää soitella tällaisia asioita.

Anoppi lupasi, että he kyllä kustantaa tämän perheen jos vaan nyt soittaisin pitopalveluun ja kysyisin onnistuuko tämä. Selitin, että lopullinen vierasmäärä on ilmoitettu pitopalveluun jo viikkoa ennen ja ruoka, kakut ja iltapala tehty jo sen mukaan. Lisäksi pöydissä oli jäljellä enää hajapaikkoja ehkä kolmelle, pöytäkartat painettu, hääkarkit tehty yms. Kuulemma lapset olisivat voineet sitten istua vaikka vanhempiensa sylissä jos olisi ollut vain muutama paikka vapaana...

Lupasin, että voivat tulla kakun jälkeen iltajuhlaan jos haluavat, mutta pienten lapsienhan piti jo siihen mennessä olla nukkumassa. Meillä ei muutenkaan tästä syystä ihan pieniä lapsia edes häissä ollut - nuorin oli 9v.

Miehen kuullessa asiasta hän soitti äidilleen vaikka kielsin ja tokaisi vissiin puhelimeen jotain, että lisää vieraita ei nyt ole tulossa piste. Vähän pelotti millä mielin anoppi miehineen tulisi häihin, mutta kaikki meni hyvin.

Anoppi ja mies on kyllä tosi ihania ja rakkaita ja he ovat mulle vähän sellaisia kakkosvanhempia, mutta tämä on kyllä tilanne jota en haluaisi kenellekään hääpäivän aatoksi koska siinä vaiheessa on muutenkin aika monta rautaa tulessa.


Muuta pientä "kivaa ja jännää"

  • Tulostimesta oli loppunut muste eikä uutta värikasettia (vai mikälie) löytynyt mistään. Myöskään duunin tulostin ei suostunut yhteistyöhön.
  • Edellinen tarkoitti sitä, että saatiin sanoa heipat meidän vieraskirjasydämille joihin piti tulla laulun sanoja.
  • Kaksi viikkoa ennen häitä miehellä oli niin kova yskä että sille tuli kylkiluihin lukuisia hiusmurtumia. Päästiin harjoittelemaan valssia vasta päivää ennen häitä eli tiedettiin, ettei mitään spektaakkelia ollut luvassa.
  • Edellisen lisäksi tajuttiin päivää ennen häitä ettei oltu valittu edes valssia joten hääviikolla tuttu "ihan sama"- motto päti myös tähän ja valkattiin "perusvalssi" Finlanders - Taas päivä kaunein on, joka suomalaisista valsseista oli ainoa joka nyt sattui sopimaan elokuvateemaan (sävel on Lumikista). 
  • Mies tiputti päivää ennen häitä mun läppärin hotellin edessä maahan eikä se ole sen jälkeen ollut ihan täydessä toiminnassa. Siis se kone ;)

Voin kuitenkin kertoa, että itse hääpäivä meni upeasti ilman migreeniä ja suuria kommelluksia. ^__^ 

...to be continued. ;)

11. kesäkuuta 2012

30. toukokuuta 2012

Bridezillan synty?

 
  • Kun sormus katsotaan testirinkuloiden mukaan ja se osoittautuu saapuessaan liian pieneksi. Kun pyydät suurentamaan sen oikeaan kokoon, katsotaan se taas testirinkuloilla ja sitten se osoittautuukin aivan liian suureksi. Jokainen muutoskerta maksaa sinulle 60€ ja olet alunperin maksanut vielä sormuksesta erikoispienen sormuksen extraa (vähemmän kultaa, mikä logiikka...?). Vedät herneet nenukkiin etkä suostu enää maksamaan yhtään muutoskertaa kun testirinkulat on selkeästi tehty aivan perseelleen eikä niiden perusteella selvästikään voi tilata yhtään mitään - ellet sitten halua tilata sellaista testirinkulaa.
 
  • Kun kyseenalaistat erittäin ammattitaitoisen ja luovan kampaajasi visiot (lieventävä asianhaara, että pyydät anteeksi jälkeenpäin ja lopetat "eipäs, joopas, en haluu, haluun, tuleekohan siitä nyt hyvä" - jahkailun). "Mun oli ihan pakko laittaa vielä viestiä, että luotan kyllä sun visioon vaikka saatoin olla vähän hankala tänään käydessäni! Muistan olleen aika rasittavaa tehdä niitä morsiamia jotka antoivat vapaat kädet, ja heillä oli kuitenkin olemassa jokin visio niin, että lopulta he eivät tienneet itsekkään mitä halusivat ja soutivat ja huopasivat kaiken kanssa. Nyt olen itse juuri tuollainen ja vitsi miten ihan hävettää! Aion lopettaa sen nyt :D

  • Kun saat hengenahdistusta siitä, että upean huntusi väri ei täsmääkkään pukusi kanssa. Lisäahdistusta siitä, että se on täysin oma mokasi vitsin taukki, kun katsoit testipalan väriä liian himmeässä valaistuksessa. Tripla-ahdistusta siitä, että joku muukin kuin sinä olet huomannut eron.

  • Kun naamataulusi täyttyy epäuskosta puolta vuotta ennen hääpäivää - hääpuku ei menekkään enää kiinni ja sinun täytyy aloittaa dieetti. 

  • Kun naamataulusi täyttyy epäuskosta kuukautta ennen hääpäivää - hääpuku onkin liian väljä ja sitä täytyy kaventaa. 

  • Kun riisuessasi alakautta hääpukuasi kuulet äänen "KRÄTS" ja lakkaat hengittämästä. Kopin ulkopuolelta huikataan "Et vissiin muistanut ristiä jalkojasi?". Koitat sisäistää kuulemaasi: puvussa on nyt repeämä koska et muistanut ristiä jalkojasi. 

  • Kun saat mielihyvää ja helpotuksen tunnetta löytäessäsi oikean sävyiset ja tummuiset solmiot bestmaneille ja plastronin sulholle. Olet loihtinut idioottimaisen hymyn kasvoillesi, koska voit kiikuttaa plastronin värimalliksi kenkiesi värjäykseen.   

  • Kun saat hedarin kuullessasi, ettei plastron ole myyntikappale ja solmioita ei ole tarpeeksi. Heität pyyhkeen kehiin koska olet kolunnut mielestäsi jo kaikki violetit solmiot koko kaupungista. Nähdessään idioottimaisen hymysi katoavan sekunnissa lupaa kiltti liikkeen omistaja kuitenkin selvittää niiden tilausmahdollisuuden ja voit taas hymyillä kuin idiootti.

  • Kun pappi ei vastaa viesteihisi tämän jälkeen mietit vihitäänkö teitä ollenkaan. Saat kuitenkin lopulta automaattisen sähköpostiviestin "Kiitos viestistä. Olen vuosilomalla ja luen sähköpostiani seuraavan kerran 26.6.2012." Siis MAHTAVAA! Ettehän te tarvitsekaan mitään tietoja kirkko-ohjelmaan koko seremoniasta....Koska painatte kaikki menukortit yms. kerralla on näiden kirkko-ohjelmien takia sitten koko painosatsi odottelemassa papin paluuta lomalta.

  • Kun vältät jääkaapilla käymistä vain sen takia, että to-do-listat on kiinni sen ovessa. 

  • Kun kyynelkanavasi aukeavat saadessasi kaasoltasi viestin "Tarviitko apua joissain hääjutuissa?" 

  • Kun heität hyvästit istumajärjestykselle vieraidesi ilmoittaessa, että he ei tiedä vielä tulevatko aikuisten kesken vai koko perheen voimin riippuen siitä onko HÄÄPÄIVÄNÄ pikkumurkuilla huono päivä vai ei. 

  • Kun menet täysin sanattomaksi sulhosi kertoessa kuukausi ennen häitä, että kutsui muuten vielä tän ja tän häihin... et haittaakse?  

  • Kun sinua alkaa häiritä, että toinen silmäluomesi on raskaampi - ei se ole sitä ollutkaan kuin vain koko elämäsi. 

  • Kun listaat tällaisia asioita ja huomaat jo melkein kuulostavasi täysveriselle bridezillalle.


MITES TEILLÄ MENEE? ;D
(virallinen panikointiketju, saa lisätä omia kokemuksia vaikka itse kirjoituksesta olisi jo kulunut paljonkin aikaa :P)
 
 kuvat: hellokittyjunkie.com, favim.com

25. toukokuuta 2012

Kaunistautumista


Aaah, olin eilen Katajanokalla niin ihanassa kasvohoidossa Kauneushoitola Renesancessa ettei tosikaan. Kaksi tuntia ja mun piti jo ihan taistella rentoutumisen aiheuttamaa kuolaamista ja nytkähtelyä nukahtamista vastaan.

Minulle tehtiin rentouttava kasvo-niska-hartia- & päähieronta sekä ultraäänipuhdistus kasvoille (stressi on saanut pikkuisia pirulaisia aikaiseksi kasvoilleni). Sain jalkoihin mahtavasti viilentävän geelin heti kun kävin penkkiin istumaan ja lähtiessä vielä halin ihanalta kosmetologilta, jonka tekemä hoito oli kyllä kokonaisvaltaisesti keholle ja mielelle. Ihana ihminen tämä uusi kosmarituttavuus, jolle aion mennä jatkossakin (nyt kävin citydealillä). Mun stressitasot meni samantien nolliin kosmarin hemmotellessa ja jutellessa sekä väijyvä migreeni poistui rentouttavassa käsittelyssä kummasti <3

Tähän mennessä ihanin hoito jossa olen ollut oli ruusukylvyn kautta kahden tunnin aromaterapia koko vartalolle. Ollessani Kampissa yhdessä kampaamossa töissä oli meillä siis siinä samassa kauneushoitola. Hoidon teki työkaverini joka vielä peitteli minut nukahdettuani hoidon lopussa ja jätti pariksi tunniksi nukkumaan hoitohuoneeseen <3


Millaisia hoitoja te aiotte ottaa ennen häitä, vai otatteko ollenkaan? Saa myös kertoa kokemuksia hoidoista joissa on käynyt :)

HUOM! Vielä on muuten pikkulintujen mukaan muutama paikka vapaana French Connectionin Hääillassa 30.5 (mukana myös Hey Look, Inglot, Hair & Face Stockholm ja Patisserie)! Lue lisää ja ilmoittaudu sivupalkissa olevan bannerin kautta! ^___^


20. toukokuuta 2012

Papille luuria korvaan

kuva: theluxuryspot.com

Mulle on viimeisen kuukauden aikana soitellut tosi sinnikäs LEHTIMYYJÄ jolle kerran olen jo kerennyt kertomaan, että mä en lue mitään lehtiä mitä sillä on tarjota. Painoin numeron mieleen ja puheluita samasta numerosta onkin tullut useasti, joten olen sille vaan lyönyt sitten luuria korvaan kaikki nämä viikot. Kas, tänään sainkin samasta numerosta viestin...

"Hei. Olette menossa naimisiin 7.7. klo. 16 Helsingin Vanhassa kirkossa. Olen tulossa vihkimään...".

Saanko vajota... no jonnekkin hyvin hyvin syvälle? Lehtimyyjän numero taisi erota kahdella numerolla meidän papin numerosta. Lehtimyyjä ei siis ole soittanut sen yhden kerran jälkeen kertaakaan vaan se on jokainen kerta ollut meidän VIHKIPAPPI!

Onneksi en sentään vastannut ja huutanut luuriin "älä soita mulle enää!". Siinä olisi pappi jo varmasti ajatellut, että millaisen parin hän on oikein saanut vihittäväkseen jollei jo nyt ajattele -_-'.


Kiitti, moi! :P

19. toukokuuta 2012

Eläinpotilas

 
  "Karvapallo sairastaa häntä hellikäämme,
lääkkehillä hoidelkaa koiraystäväämme.
Uni paras lääke on
sitä nauttikaamme,
koirarukan kuntohon aamuksi jo saamme.
"
 
 Kiitokset Eläinsairaala AISTILLE 24h päivystyksestä <3

17. toukokuuta 2012

7 viikkoa häihin: stressiä, draamaa ja tunteiden vuoristorataa

Olemme tässä sitten viime postauksen kokeneet aikamoista saippuaoopperaa yhden läheisen häävieraan osalta ja tämä on latistanut iloani tulevista häistämme. Mun pitäisi ajatella kaikesta huolimatta nyt lukuisia hääjuttuja jotka on vielä tekemättä ja olenkin käyttänyt aikaani kaikkeen hyödylliseen...



Että sellaista. Kai me (minä 95%, Mr.N 5%) kuitenkin jotain ollaan saatu aikaan tässä vajaan 2kk paikkeilla häihin. Hääkutsuista sen verran, että saatte hetkisen odottaa vielä lopullisia kuvia nisitä, sillä odottelen parhaillaan uutta kameraa saapuvaksi ja haluaisin ehdottomasti ottaa kuvat tällä uudella tarkemmalla kameralla. Kutsut saivat vierailta ihan mielettömän vastaanoton josta olen tosi onnellinen koska niihin on nähty vaivaa monelta taholta <3

CHECK!
  • varattu hääkampaus- ja meikki
  • varattu ajat ripsien pidennyksiin ja kynsien että varpaiden ranskalaiseen geelaukseen
  • kaikkien kolmen kaasojen puvut on tulleet tidebuysta ja ne ovat hienoja! <3 Muutamaan täytyy tehdä helman lyhennys ja pieni kavennus.
  • kukkaistyttöjen fuksian väriset puvut ostettu Haloselta
  • kutsut lähetetty
  • korvakorut ja kalvosinnapit tilattu
  • "vieraskirja" päätetty
  • pappi varattu
  • polttaritoivelista osallistujista annettu kaasoille ja bestmaneille (IIIK!)
  • hairahdettu shoppailemaan häämatkalle ja jatkoa ajatellen pari kameraa, vaatteita, kenkiä...

 STILL TO DO!
  • kokoa biisilista
  • hääpuvun viimeinen sovitus, jossa päätetään tarvittavat muutostyöt, kuten helman lyhennys.
  • osta sulhaselle plastron ja bestmaneille solmiot
  • tilaa photobooth propsit
  • käy suurentamassa sormus
  • sulhon sormukseen kaiverrus
  • sulhon vaarin taskukello kellosepälle - saadaanko se toimimaan?
  • esteiden tutkinta (täytetty on jo, pitäisi vaan viedä postiin)
  • osta vierekkäiset paikat (mielellään ikkunapaikat) häämatkan lennoille
  • vielä varaamatta kolmelle yölle häämatkahotelli joten tämä pitäisi hoitaa pikaisesti
  • lyö lukkoon hääpäivän aikataulu (hääpäivän aikataulusta on jo varmaan neljäs versio meneillään -_-')
  • pidä valokuvaajan, videokuvaajan ja floristin kanssa palaverit
  • laukun ja kenkien värjäys
  • ja ne tuhat muuta asiaa, joita en nyt vaan muista. 

 Kenelläkään muulla stressiä häistä (tai häävieraasta kuten itselläni)? Äääh, onneksi on mies, ihanat ystävät sekä tehotiimi "Pilli ja Pulla" eli Chika ja Roxie <3

9. toukokuuta 2012

Kämpin glamouria & upeita naisia!

Kolmekymmentä metriä satiininauhaa, neljäkymmentä priority-tarraa ja tahdon- postimerkkiä myöhemmin olen sellaisessa henkisessä tilassa, että voin jo miettiä muutakin kuin kutsujen saamista postiin! Kutsuista olettekin nähneet jo digiversion, mutta kyllä ne vaan painettuna ovat vielä upeammat! Valmiit kutsut ja kaikki ihanat oheishärpäkkeet esittelen teille sitten, kun vieraamme ovat ne saaneet.

Mutta voi kuulkaa miten ihana päivä olikaan viime torstaina! Suhasimme Kämpissä kymmenisen hääbloggaajan voimin ihastellen ja ihmetellen paikan loistoa. Saanko siis esitellä alemman kuvan bloggarit takarivistä vasemmalta oikealle: Sunday / Life in my 30's, Krista / Wedding Roulette, Tuleva Rouva / Rouvaksi syyskuussa 2012, Heidi / jotain vaaleanpunaista, Saara / Pukuni, kata / love love love, Pipanuk / Palomiehen morsian, Asian Bride / My Big Fat Asian Wedding, Minä, Belle & Sebastian / Kosittiin. Tahdomme. & Aurinkoprinsessa / Tylliunelmia.

Kuva: Kiitos Pipanuk (Palomiehen morsian), että saatiin ottaa ryhmäkuva sun kameralla! :D

Ilta alkoi meidän vastaanottaessa Aurinkoprinsessan kanssa bloggariystävämme tunnelmallisessa tilassa nimeltä Cristal bar. Ihanainen Saara sekä Picata olivat myös iltaa järjestämässä, mutta harmiksemme Picata joutui jättämään illan väliin. Kämp oli suunnitellut meille todella kivan illan!

Se kuuluisa Peilisali oli käytössä, mutta kierrokseemme kuului mm. Brasserie, Yume, Kämp Spa, Deluxe huone, Mannerheim sviitti & Signé & Cristal bar.

Alkuun meidän makunystyröitämme hemmoteltiin shampanjalla tai vaihtoehtoisesti alkoholittomalla Lehtikuohulla. Lehtikuohua en ollut koskaan ennen maistanut ja kappas, löysin kenties siitä häidemme alkoholittoman vaihtoehdon kuohuviinille! Myös skumppa oli hyvää <3 Lisäksi saimme ihania Signén keittiömestari Sami Tallbergin valmistamia suolaisia ja makeita herkkuja!


Kävimme joskin rönsyilevän esittelykierroksen ja rönsyilevällä meinaan siis sitä, että meidän esittelymme harhautui joka toinen minuutti vuodatuksen omaiseen keskusteluun hääaiheista. Saara oli onneksi rouvana antamassa tukea meille sekopäisille bridezilloille! No ei vais, kyllä meidän kaikkien päät on ihan oikeasti poissa vaaleanpunaisista pilvilinnoista...ainakin vielä ;)


Me käymme miehen kanssa mielummin kuumassa kylvyssä kuin saunassa ja tästä syystä meillä on saunan sijasta poreamme. Itseasiassa asuimme reilun vuoden saunallisessa asunnossa jonka saunaa emme käyttäneet kertaakaan! Kyllä tämä oikeasti liittyy aiheeseen nimittäin ne KYLPYAMMEET! Deluxe huoneessa ja Mannerheim sviitissä oli kutsuvan näköiset ammeet joissa voi ottaa ihania ruusunterälehtikylpyjä! Hääyöksi tällainen olisikin aivan ihana! Tässä pari pakettia mitä voisi miettiä hääyöksi:

Love Kämp kahdelle 259€
  • 2 hengen majoituksen Hotel Kämpin Deluxe-huoneessa
  • Ruusunterälehti- tai vaahtokylvyn valmiiksi laskettuna (klo 22 mennessä)
  • Pullo samppanjaa
  • Huoneaamiainen tarjoiltuna toivomanne ajankohtana

 Hotel Kämp Hääpaketti, alkaen 392€ / Deluxe-huone
  • 2 hengen majoitus Deluxe huoneessa
  • Pullo talon samppanjaa
  • Tuoreita mansikoita ja hunajaa
  • Juhlavan kukka-asetelman
  • Huonepalveluaamiaisen
  • Huoneen luovutuksen seuraavana päivänä klo 16.00
  • Kämp Span saunaosaston ja kuntosalin vapaan käytön

Ajateltiin juhlia vuosipäiväämme marraskuussa ja Love Kämp- paketti olisi siihen tarkoitukseen erinomainen! Hääyö meillä olikin jo buukattuna läheltä kampaamoa, jossa käyn hääpäivän aamuna laittautumassa.

Mannerheim sviitti oli kyllä jo ihan omaa luokkaansa, kun kylpyhuonekin vaikutti enemmän omalta kylpylältä ja aivan sen vieressä oli joka naisen unelma eli suuri walk-in-closet!!! Tottakai me sitten Aurinkoprinsessan ja Heidin kanssa mallailtiin montako hääpukua (tunnetusti tilaa vievä kapistus!) siellä mahtuisikaan säilyttämään. Aika monta.


Ei voi kieltää. Tuli kyllä sellaisia elämyksiä, että jos olisin ollut kiertelemässä tuolla ilman juhlapaikkaa ja hääyöhotellia (aikaa häihin tietysti enemmän kuin 59 päivää) olisin kyllä aika varmasti ollut varaamassa koko hoidon meille viis mun modernista mausta :P Tässä suunnittelun varrella on oppinut arvostamaan, että kaikki palvelut hääpäivänä saa saman katon alta. Vasta paikan päällä käydessä oikeastaan tajusin kuinka upea ja kompakti kokonaisuus häitä ajatellen Hotel Kämp on. Kuvat eivät tee valitettavasti paikalle oikeutta. Erityisesti mua olisi houkuttanut tunnelmallinen Signé & Cristal bar yhdistelmä juhlapaikkana (tietysti jos olisi vielä nähnyt sen Peilisalin...) ^__^ Ehkä sitten pyöreiden avioliittovuosien jälkeen voisi taas juhlia yhtä isosti kuin nyt? ;D

Yume on paikka jossa tulen varmasti sushin ystävänä käymään. Silmään pisti heti ravintolan nimestä tuleva japanilainen merkki joka löytyy myös omasta ranteestani. Taisin siis olla ehkä ainoa paikalla, joka tiesi mitä ravintolan nimi tarkoittaa :) Nimi edustaa mielestäni hyvin japanilaista ravintolaa, johon on saatu kauniita unenomaisia yksityiskohtia esim. Yumen keskellä on kirsikkapuu.

Spa oli tosi upea, oikea keidas! Voisin mennä sinne häitä edeltävän iltana ottamaan jonkun hoidon jos jää aikaa. Myös kuntosali vaikutti hyvältä ja mikä ehkä parasta niin siellä oli oikeasti hyvä ilmastointi mitä ei voi monesta paikasta sanoa. Tämä oli itseasiassa sellainen juttu jonka huomasin heti sisään astuessa ennen niitä upeita laitteita :P


Kierroksen jälkeen palattiin Cristal baariin jonne jäimmekin jutustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä muutamaksi tunniksi. Oli upea huomata miten luontevasti kaikki puhelivat keskenään, siis ihan kuin me oltaisiin oltu jo vanhoja tuttuja! Suurimman osan olin kyllä tavannut kerran aikaisemmin Hiusillassa, mutta nyt pääsimme vasta kunnolla tutustumaan toisiimme. Olitte tosi ihania kaikki, otetaan uusiksi! Me viimeiset eli Pipanuk, Belle ja kata istuttiin Cristal barissa sulkeutumiseen asti. Pipanukin oli lähdettävä, mutta mentiin jatkoille vielä Bellen ja katan kanssa, eikä juttu meinannut loppua vielä puolilta öinkään! Ihan mieletöntä. Mr.N laittoi kymmenen aikaa viestiä "Aika pitkä se parin tunnin bloggarimiitti". Hihi, saitte heti hyvän maineen miehen silmissä, mutta taisi murulla olla vaan ikävä ;)

Anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheet sun muut, tämä neiti on hirttänyt satiininauhaa korttien ympärille tosiaan vielä eilen puoli kolmen aikaan yöllä ja mennyt aamuvuoroon töihin.... nyt kello käy taas samoja lukemia eli kauniita unia (hääpainajaiset hus hus!) kaikille! <4 No niin...<3

6. huhtikuuta 2012

Ihanaa pääsiäistä!


Pääsiäisen onnenhiput,
puput, munat, ruohot, tiput.
Tulppaanin väri ja auringon valo
ja keväinen ajatus jalo.
-tuntematon-


kuvat:Kitty

26. helmikuuta 2012

One Lovely Blog Award


 Sain ihanan uuden tunnustuksen Kosittiin. Tahdomme. - blogin Belleltä sekä Perhetarina- blogin -M-:ltä!

Tehtävänä on:
1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
(koska olen tehnyt näitä ennenkin laitan vain neljä)
3. Lahjoita tämä sama award 5:lle blogille/bloggaajalle
(muoks. vaihdoin määrän eli alunperin ollut viidelletoista blogille).


1.
Rakastan valokuvaamista! Mulla on ihan perus digikamera, mutta haaveilen kunnon digijärkkäristä <3 Häämatkalle varmaan tulee ostettua uusi digikamera, jolla pystyisi ottamaan veden alla kuvia ja videopätkiä. Olisko kellään suositella tällaista vesitiivistä kameraa? Erityisesti tykkään kuvata luontoa ja eläimiä, mutta myös ihmisiä ja rakennuksia.














 kuvat: Kitty (c)


2.
Mulla on pukeutumisessa usein sellaisia tiettyjä värikausia. Tällä hetkellä on menossa tummansininen + kylmän harmaa kausi :) Kesällä käytän yleensä paljon keltaista ja punaista. Sitten on värejä joihin haluaisin pukeutua, mutta ne eivät vaan sovi yhteen punaisen tukkani kanssa :( Pyrin käyttämään vaatteissa aina kylmiä sävyjä.

 kuva:thesecretcodebymyra.blogspot.com

3.
Eläimet! Ehdottomasti mun heikko kohta! Meidän koirat saattaa olla vähän lellittyjä...



Mainitsin jokin aika sitten, että meidän undulaatti Sirppi oli sairas ja veimme sen Lintumäen eläinklinikalle tutkimuksiin. Sirpillä oli sitten kasvain jota yritettiin leikata pois. Kasvain oli kuitenkin jo niin suuri, että verenkiertoon liittyvät komplikaatiot vei pikku tirpan hengen.

Törpölle hankittiin pian uusi tyttökaveri menehtyneen siskon tilalle, jottei Törppö ihan yksinäisyyteen vaipuisi. Uusi lutinon värinen (albiino, punaiset silmät + vaaleankelta-valkoiset höyhenet) undu Tuutti on viihtynyt oikein kivasti Törpön kanssa :)


4.
Olen saanut nimeni kirjan mukaan.


Tämä tunnustus lähtee seuraaville

2. helmikuuta 2012

Ystäväkirja (haaste)

 Ystäväkirjaa täyttämään minut  haastoi Asian bride :)

Jes, eka hääpalis pulkassa! / kuva: becomeatopweddingplannerblog.com

01.   MITEN MENEE?
–Oikein hyvin, vasta toivun ensimmäisen hääpalaverin huumasta ^__^

02. MITEN JUOT KAHVISI?
– Tavallinen maitokahvi, ei sokeria :)

03. MITÄ LAJIA HALUAISIT HARRASTAA, MUTTA ET VOI ?
– En taipuisi ainakaan mihinkään telinevoimisteluun :) Balettia aion kuitenkin yrittää vielä harrastepohjalta.

04. MINKÄ VÄRINEN POSSU OLISIT, JOS OLISI PAKKO?
– Ehdottomasti vaaleanpinkki kuviollinen minipossu.


05. ONKO SINULLA KOSKAAN OLLUT SALAISTA IHAILIJAA ?
– Kyllä vaan, se oli lähinnä vähän huvittavaa.

06. OLETKO KOSKAAN KÄYNYT NAKU-UINNILLA ? MISSÄ ?
– Aika monessakin paikkaa :)

07. OLETKO KOSKAAN ITKENYT KATSOESSASI ELOKUVAA ? JOS, NIIN MIKÄ ELOKUVA OLI KYSEESSÄ?
– Varmasti! Kyynelkanavia avaavia leffoja on paljon mm. Ylpeys ja Ennakkoluulo. (Oh, Mr.Darcy!)

Voiko jotain elokuvaa katsoa liian monta kertaa? / kuva:filmofilia.com

08. MIKÄ ON LEMPIELOKUVASI ?
– Monia monia, mutta muutaman sanoakseni sanoisin Avatar sekä Ylpeys ja Ennakkoluulo.

09. MITÄ ALKOHOLIPITOISTA JUOMAA JOIT VIIMEKSI?
– Siideriä

10. OLISIKO ELÄMÄSI ERILAISTA ILMAN ALKOHOLIA?
– Nuoruus ehkä, muttei nykyisyys :D

11. TIEDÄTKÖ MITEN ALKOHOLIA KUULUU KÄYTTÄÄ ?
– Luulisin.

12. OLETKO KOSKAAN LENTÄNYT ULOS BAARISTA ?
– Vain kerran! syy: olin 18 :P

13. MILLOIN OLET SEURAAVAN KERRAN HUMALASSA?
–En osaa sanoa

14. PAIDAN VÄRI, JOKA ON NYT PÄÄLLÄSI?
– Sininen

15. KETÄ HALASIT VIIMEKSI ?
– Omaa miestä, kun se meni ennen mua nukkumaan <3

16. OLETKO PILKUNVIILAAJA?
– Tietyissä asioissa, riippuu myös paljon fiiliksestä.

kuva: jokeroo.com

17. MILLAINEN OLET LIIKENTEESSÄ ?
– Katastrofaalinen, en edes voi ajatella ajokortin suorittamista. Suunnistustaitoni on olematon.

18. MINKÄ MERKKISTÄ AUTOA AJOIT VIIMEKSi?
– automaattivaihteinen paku, muuta en muista.

19. OLETKO KOLAROINUT AUTOA?
– En, mutta polkupyörää kylläkin.

PAHINTA SEURAAVISSA ASIOISSA ON... ?

NIMESSÄNI
– Minulla on kolme nimeä ja kaikki ovat suhteellisen pitkiä. Tuleva sukunimeni oikein täydentää tätä kun siinäkin on kahdeksan kirjainta. Nykyinen sukunimeni kuullaan usein väärin.

TYÖSSÄNI
– Työvuorolistat on aina myöhässä. Nytkään en tiedä tämän viikon vuoroja pidemmälle.

Chika tositoimissa / kuva: Kitty

LEMMIKEISSÄNI
– Meillä on kaksi chihuahuaa: Roxie mm.teroittaa hampaitaan ovenkarmeihin ja Chika mm. puolestaan ninjailee kaikkea mm. sukkia ja alushousuja pesukoneesta. Undulaateista en keksi muuta kuin, että vihaan niiden kiinniottamista kynsien leikkuuta varten.

KOTIKAUPUNGISSANI
– Talomme vierestä menee Helsingin ja Vantaan raja. Helsingin puolen hiekoitus tyssää kun seinään Vantaan rajalla. Arvatkaapa vaan kummalla puolella asumme.


NAAPUREISSANI
–Meidän asunnon alapuolella on päiväkodin jumppasali. Tamburiini-Marakassi- piirileikki on tosi kiva keksintö aamu kasilta.

KESÄSSÄ
– nro.1 hyttyset!!!!

20. OLETKO KOSKAAN SAANUT 10 TODISTUKSEEN ? JOS OLET, MISTÄ AINEISTA?
– Ammattikoulussa lähes kaikesta. Yläasteella kympin taisin saada musiikista (olin muutenkin musiikkiluokalla) ja biologiasta.

22. MINNE AVAINNIPPUSI AVAIMILLA PÄÄSEE ?
– Kotiin, töihin, kellariin, kylmäkellariin, pyöräkellariin ja pyöräilemään mun polkupyörällä.

23. MILLOIN VIIMEKSI SÖIT LÄÄKKEEN ?
– Tänään, migreenikohtaukseen tarkoitetun täsmälääkkeen.

24. STRESSAATKO
– Tarpeeksi

25. ÄRSYTTÄVIN TAPA HERÄTÄ ?
– Johonkin hemmetin kovaan ääneen, ikävään uneen tai siihen, että on nukkunut pommiin!

26. TUNNETKO HENKILÖÄ, JOSTA OLET PITKÄÄN YRITTÄNYT PÄÄSTÄ VÄKISIN IRTI, MUTTA HÄN EI VAIN TAJUA ?
- Tää kysymys on kun tehty mun exää varten.

27. MIKÄ OLISI TODENNÄKÖISIN SYY SIIHEN, ETTÄ OLET JÄÄNYT AUTON ALLE ?
- En olisi yllättynyt. Olen tosi tapaturma-altis. Viimeksi syksyllä matkasin ambulanssilla sairaalaan kun polkupyöräni ei selviytynyt puun juuresta. Eli syy voisi ihan olla vaikka joku pikku kivi lentää mun eteen ja bufff olen auton alla. Ei hätää koitan nykyisin olla tosi skarppina liikenteessä! :D

28. MITÄ TEIT ENNEN NÄIHIN KYSYMYKSIIN VASTAAMISTA
– Kävin jääkaapilla rikkomassa morsius-dieettiä.

kuva: apple


29. VIIMEISIN ASIA, JONKA JOKU SINULLE OSTI
– Synttärilahjaksi iPad 2, ihana kulta <3

30. ERIKOISIN PAIKKA, JOSSA OLET NUKKUNUT ?
– tota...hevosen selässä taitaa olla ykkönen, soutuveneessä sen ollessa vesillä kakkonen...näitä on.

31. EKSOOTTISIN ELÄIN, JOTA OLET KOSKENUT
– Merileijona, villiapina (se kyllä koski mua joten en tiedä lasketaanko)

33. MILLAINEN RIITELIJÄ OLET ?
– Nopeasti sata lasissa ja yhtä nopeasti olen jo unohtanut koko jutun.

34. MIKÄ AUTTAA SINUA SELVIYTYMÄÄN MAHDOLLISISTA SURUISTA ?
– Mies, meidän koiruudet sekä mun ystävät.

35. MILLAISTA INSIDEHUUMORIA SINULLA ON YSTÄVIESI KANSSA ?
– Paljon ja monen tyyppistä.

36. OLETKO KOSKAAN SEURUSTELLUT SAMAN HENKILÖN KANSSA KAHDESTI ?
– En ole.

37. ONKO SINULLA JOITAIN OUTOJA PELKOJA? MITÄ?
– Ei mitään outoa luulisin.

Tällainen mulla oli, mutta kaverilla oli se hienompi / kuva: collectorsconnection.com

38.MITÄ OLET HALUNNUT MUTTA ET OLE SAANUT?
– Mua edelleen ketuttaa kun en saanut 4- vuotiaana sellaista valkoista My Little Ponya jolla oli jotain valokuituhässäkkää päässä. Siinä siis vaihtui värivalot kun ponin käynnisti :P

39. MITÄ LAITTAISIT JÄÄTELÖANNOKSEN PÄÄLLE?
– Kotona makusiirappia ja hedelmiä, ravintolassa otan sen isoimman jätskiannoksen missä on kaikkea mahdollista sälää päällä. Jäätelö on mun suuri heikkous!

40. ENTÄ PIZZAN PÄÄLLE ?
–Kinkkua, ananasta, sinihomejuustoa

41. OLETKO KOSKAAN HAAVEILLUT TIETYSTÄ TALOSTA ? 
– Taloista, oi kyllä! :D

42. KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA ? 
– Viimeksi töissä

43. PAHIN HAAVA/ MURTUMA TMS., MIKÄ SINULLA ON OLLUT ?
– Ei mitään henkeä uhkaavaa, mutta häntäluu on murtunut kolme kertaa. Oudoin diagnoosi on muuten mustaa valkoisella ollut kylkiluun nyrjähdys O.o

44. MILLAISESTA MUKISTA JOIT VIIMEKSI JOTAIN ? MITÄ JOIT? 
– Isoimmasta mukista mikä talosta löytyy, kun olen koittanut juoda mahdollisimman paljon vettä viime aikoina.

Hmm....huomasin juuri, ettei kysymystä nro. 32 ole :P

HAASTAN
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...