17. toukokuuta 2012

7 viikkoa häihin: stressiä, draamaa ja tunteiden vuoristorataa

Olemme tässä sitten viime postauksen kokeneet aikamoista saippuaoopperaa yhden läheisen häävieraan osalta ja tämä on latistanut iloani tulevista häistämme. Mun pitäisi ajatella kaikesta huolimatta nyt lukuisia hääjuttuja jotka on vielä tekemättä ja olenkin käyttänyt aikaani kaikkeen hyödylliseen...



Että sellaista. Kai me (minä 95%, Mr.N 5%) kuitenkin jotain ollaan saatu aikaan tässä vajaan 2kk paikkeilla häihin. Hääkutsuista sen verran, että saatte hetkisen odottaa vielä lopullisia kuvia nisitä, sillä odottelen parhaillaan uutta kameraa saapuvaksi ja haluaisin ehdottomasti ottaa kuvat tällä uudella tarkemmalla kameralla. Kutsut saivat vierailta ihan mielettömän vastaanoton josta olen tosi onnellinen koska niihin on nähty vaivaa monelta taholta <3

CHECK!
  • varattu hääkampaus- ja meikki
  • varattu ajat ripsien pidennyksiin ja kynsien että varpaiden ranskalaiseen geelaukseen
  • kaikkien kolmen kaasojen puvut on tulleet tidebuysta ja ne ovat hienoja! <3 Muutamaan täytyy tehdä helman lyhennys ja pieni kavennus.
  • kukkaistyttöjen fuksian väriset puvut ostettu Haloselta
  • kutsut lähetetty
  • korvakorut ja kalvosinnapit tilattu
  • "vieraskirja" päätetty
  • pappi varattu
  • polttaritoivelista osallistujista annettu kaasoille ja bestmaneille (IIIK!)
  • hairahdettu shoppailemaan häämatkalle ja jatkoa ajatellen pari kameraa, vaatteita, kenkiä...

 STILL TO DO!
  • kokoa biisilista
  • hääpuvun viimeinen sovitus, jossa päätetään tarvittavat muutostyöt, kuten helman lyhennys.
  • osta sulhaselle plastron ja bestmaneille solmiot
  • tilaa photobooth propsit
  • käy suurentamassa sormus
  • sulhon sormukseen kaiverrus
  • sulhon vaarin taskukello kellosepälle - saadaanko se toimimaan?
  • esteiden tutkinta (täytetty on jo, pitäisi vaan viedä postiin)
  • osta vierekkäiset paikat (mielellään ikkunapaikat) häämatkan lennoille
  • vielä varaamatta kolmelle yölle häämatkahotelli joten tämä pitäisi hoitaa pikaisesti
  • lyö lukkoon hääpäivän aikataulu (hääpäivän aikataulusta on jo varmaan neljäs versio meneillään -_-')
  • pidä valokuvaajan, videokuvaajan ja floristin kanssa palaverit
  • laukun ja kenkien värjäys
  • ja ne tuhat muuta asiaa, joita en nyt vaan muista. 

 Kenelläkään muulla stressiä häistä (tai häävieraasta kuten itselläni)? Äääh, onneksi on mies, ihanat ystävät sekä tehotiimi "Pilli ja Pulla" eli Chika ja Roxie <3

32 kommenttia:

  1. Mä en jaksa häistä enää hirveämmin stressailla, kun jokseenkin kaikki tärkein on hoidettu (paitsi pappi ja kanttori :D).. Häävierasmäärästä sen sijaan oon vähän ottanut jännitystä irti, koska näyttäisi siltä, että se sittenkin ylittyy about kymmenellä-kahdellakymmenellä hengellä odotetusta, autsis! :D Mut kiva, että monet tahtovat tulla juhlistamaan meidän häitä, joten no worries!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, teilläkin menee vähän tunkemiseksi :) Tuliko teillä siis enemmän ilmoittautumisia kun oletitte vai päätittekö kutsua lisää porukkaa? :)

      Poista
  2. Tämä oli jollain tapaa todella huojentava postaus, vaikka tietenkään en toivo että olette siellä ihan stressin partaalla :) Itse olen meinaan kokoajan kuvitellut olevani kaikessa myöhässä (häät elokuun lopussa), mutta lohduttavaa lukea että siellä mennään samassa vaiheessa kuin täällä, joten jos sinä olet tuossa aikataulussa niin sitten minulla ei ole mitään hätää :D Eli luotan sinun aikatauluihisi huomattavasti enemmän kuin omiini ;) Asioilla on tapana järjestyä, ja äkkiä hääjuttujakin saa hoidetuksi pois listalta kun vaan istuu alas ja päättää hoitaa ne juuri nyt. Kyllä me vielä selvitään, pää kylmänä vaan ja koita nauttia viimeisistäkin valmisteluajoista! :) Melkeen odotan teidän häitä enemmän kuin omiamme, kun olen myötäelänyt blogisi kanssa niin kauan :D Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Still-to-Do- lista on itseasiassa vielä pidempi nyt kun olen sitä tänään kotona paperille täytellyt :)

      Haha, ihana kun olet jaksanut olla hengessä mukana näinkin pitkään <3

      Poista
  3. Voi kuinka jännää! Minä odotan niiiin innolla teidän häitänne. Tsemppiä viimeisiin viikkoihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Sitä ei vielä oikein itsekkään tajua miten aika onkaan voinut mennä näin nopeasti. :)

      Poista
  4. Hurrrjasti semppiä viimeisiin viikkoihin! Mua melkein jo nyt pelottaa mitä tuleman pitää, kun en varmaan oiekasti vielä edes tajua, miten PALJON pitää muistaa ja tajuta ottaa huomioon! Onneksi teillä on jäljellä paljon enää tuollaisia juoksevia asioita, eikä enää sellaisia vaikeita päätöksiä jne. Juoksevien asioidenkin hoidossa tosian sitä aikaa saa kulumaan -.- Tsemppihali! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas luulin, että kun alotin häiden järjestelyn sillon kihloihin mentyämme (kolme vuotta sitten), että näin aikaisin kun aloittaa niin saa ihan rauhassa homma kerrallaan hoitaa.

      Noh nyt loppumetreillä tuntuu kuitenkin olevan ihan kauheasti kaikkea sälää hoidettavana joita ei todella alussa edes tajunnut ajatella. :)

      Tsemppihali vastaanotettu oikein kiitollisena - sitä tarvitaan! :D

      Poista
  5. Vaikeat ihmissuhteet kyllä nousee esille tällaisen suuren juhlan kynnyksellä. Itse ole päätynyt nöyrtymään ja valitsemaan pienemmän pahan. Tärkeintä on että tärkeät ihmiset on paikalla ja ettei tunnelma ole kireä! Sen eteen täytyy joskus vähän uhrautua :) Toivottavasti hankalaan tilanteeseen saadaan ymmärrystä ja lempeyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Rimo! Kiitos sanoistasi <3

      Meillä on vähän sellainen tilanne, että kyseinen ihminen on sille päälle sattuessaan sen verran arvaamaton, että uskon tämän ennemminkin olevan se pienempi paha. Olen nyt siis katkaissut välini toistaiseksi koko ihmiseen.

      On tässä yritetty jo vuosia nähdä se oikea ihminen sieltä sairauden tekemän persoonan alta, mutta nyt tuli ikävä kyllä viimeinen niitti. Surku on, mutta anteeksi en voi antaa pitkään aikaan.

      Poista
  6. Voi, kuulostaa ikävältä tuo tilanne. Meille (minulle) aiheuttaa harmaita hiuksia sulhasen vanhemmat, jotka ovat eronneet. Vähän aikaa sitten he riitelivät erittäin pahasti meidän häävieraslistaan liittyen (!!) ja eivät sen jälkeen ole puheväleissä. Nyt kutsujen lähetys on siirtynyt eteenpäin, koska kumpikaan ei halua puhua asiasta. Toivottavasti ei tule mitään draamaa häissä :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivottavasti sulhosi vanhemmat voivat unohtaa eripuransa teidän vieraisiin liittyen ja saatte kutsut matkaan. On nää kyllä ikäviä juttuja.

      Mutta onpa meillä näköjään siis muutakin yhteistä kuin NE housut joista kirjoitit ;D

      Jaksamista, kyllä varmasti kaikki loppujen lopuksi menee hyvin! <3

      Poista
  7. Seittemän viikkoa! Hurjaa!!!

    Ja *hali* voi ei! :( Rankkaa! Ja vielä kun suunnittelette sitä elämänne onnellisinta päivää! :( Mä uskon, että teit oikeen ratkasun! Jaksamista, ja älä ajattele sitä asiaa! Tiedän, helpommin sanottu ku, mutta... work on it! :)

    Ja hei, mullakin on se täytetty esteidentutkintalappu ties kuin monetta päivää mukana! :D Kauheen vaikeesti noi postilaatikot jotenki on sijotettu! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksette tee esteidentutkintaa netissä? Onnistuu pankkitunnuksilla ja vie aikaa ehkä kymmenen minuuttia. Paljon helpompaa kuin postilaatikon metsästys. :)

      -Tintti-

      Poista
    2. Ehkä se on se jännitys kun sen lapun pudottaa postilaatikkoon :P

      Poista
  8. Hyvä, Aurinkoprinsessa, kun muistutit; Esteidentutkintalappu! Meillä se pölyttyy jossain..

    Tsemppihalit Kittylle! Kaikki menee varmasti lopulta hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Kittylle, nyt se on jo kuoressa! :D Ehkä mä viel saan sen postiin... :D

      Poista
    2. Joo on ne postilaatikot niin hankalia! Se kirjekin on niin ylitsepääsemättömän hankala saada sinne luukulle asti (mäki ihan postin vieressä töissä mis on pariki laatikkoa....)

      Kiitos ihanaiset tsemppauksesta ja muustakin henkisestä tuesta ;) ps. Kävin tänään Ramin juttusilla ja mun hääkampauksesta tulee upee! Tai siis ainakin kun on Ramista kyse...annoin sille vielä vapaat kädet. IIK!

      Poista
    3. Rami. On. Mahtava!!!! :D Hauskaa et sul ja mul ja Asian Bridella on nyt sama kampaaja! :D Ja ihan parasta, että sait sen!!!

      Poista
    4. Hihi, no älä! Ihan mielenkiintosta nähdä mitä juttuja se meille keksii ^^ Mulle tulee kuitenkin sentään eri meikkaaja, ku sulle niin ei ehkä ihan kaksosia olla :D

      Poista
    5. Aika tarkkaan saa kyllä Rami pitää kieltä keskellä suuta, ettei meistä tuu kaksosia! :D

      Saithan mun Naikkariviestin?

      Poista
    6. Haha, joo sain ;)

      Poista
  9. Olen pitkään seuraillut blogiasi, nyt vasta jätän ensimmäisen kommentin :D Meillä sattuu olemaan sama hääpäivä! I feel you- mekin aloitimme hääjärjestelyt todella hyvissä ajoin, mutta aika menee niin nopeasti, että hommaa tuntuu tällä hetkellä olevan yli äyräiden.

    Se, miksi halusin juuri tätä postausta kommentoida, on tuo ihmisten uskomattomuus. Tuntuu, että kaikki on järjestelyiden osalta mennyt ihanasti ja nappiin, mutta mitä lähemmäs häitä mennään, tuntuu kaikilla olevan jokin mielipide häidemme yksityiskohdista jne. Suurimmaksi osaksi ympärillä on onneksi ihania ystäviä ja läheisiä, mutta kyllä monesti on suu loksahtanut auki, kun lähipiiristä on kantautunut mielipide asioihin, jotka eivät todellakaan muille kuulu, varsinkin kun kustannetaan häät lähes täysin itse. Saa nähdä mitä kaikkea tulee eteen vielä viimeisillä viikoilla. Jaksamista! -H-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukavaa, että jaksoit laittaa kommenttia :)

      Haha, ja että miten paljon niitä mielipiteitä onkaan! Ei siis välttämättä negatiivisia, mutta ylipäänsä mielipiteitä.

      Kaikista hauskinta meillä on, että nämä mielipiteet tai oikeastaan "hyväntahtoiset" ehdotukset ei edes ole tulleet pääasiassa niiltä läheisimmiltä ihmisiltä joiden olisin voinut luulla sotkevan soppaa enemmänkin esim. äiti ja anoppi.

      Jaksamista hääpäiväkaimalle ja toivotaan, että viimeisiin neitiviikkoihimme kuuluu vain rauhaa ja rakkautta! ;)

      Poista
  10. Mä luulen, että hommien häiden alle kasaantuminen johtuu siitä, että ennen sitä vain ajattelee, että on ihan liian aikaista hoitaa jotain. :D Monen kohdalla se niin onkin, esimerkiksi palaverit sijoittuvat vasta ihan häiden lähelle, eikä istumajärjestystä ja pöytäkarttaa vaan pysty tekemään ennen kuin lopullinen vierasmäärä on selvillä. Ja samaten se biisilistan kokoaminen tuntuu muutenkin niin ikuisuusprojektilta. Ehkä sitä siis sortuu ajattelemaan, että "onhan tässä aikaa", tai että "ei sitä nyt vielä näin aikaisen voi tehdä". Yhtäkkiä huomaa, että häihin onkin enää pari hassua kuukautta, jos sitäkää. Hups! Mihin se kaikki suunnitteluaika on kadonnut? :)
    Voimia vielä viimeisiin neitiviikkoihin! Toivottavasti tuo turha draama jäisi häiden alta pois. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, juuri noin se on tainnut mennä! Mottoni onkin nyt häiden suhteen "älä jätä huomiseksi mitään minkä voit tehdä tänään!" :P

      Olenkin ollut tänään tosi ahkera ^___^ Lähetin toiselle morsiustytölle mekon, kokosin lisää biisilistaa, vein sormukseni suurennettavaksi, kävin sopimassa ajan hääkampauksen sommitteluun ja ostin ne vierekkäiset paikat lennoille! Stressimittari laski kummasti kun sai hoidettua nuo pois alta :) Suosittelen :D

      Mäkin tosiaan toivon, ettei lisää draamaa enää tule tai muuten musta saa potentiaalisen ehdokkaan siihen jenkkien Bridezillas- ohjelmaan :P

      Poista
  11. Huojentavaa, että teilläkin on jotain vielä tekemättä. Sama siis täällä. Hääauto puuttuu meiltä edelleen, miten en vaan saa aikaiseksi hoitaa sitä asiaa.. :D No, eiköhän me joku kaara saada ;)

    Biisilistan teko DJ:lle, täytyy vaan sanoa, että ei ole helppo juttu, meillä on se vielä myös tekemättä. Meillä on viikko teidän jälkeen häät. Kyllä ne asiat kuitenkin aina järjestyy ja onneksi ne suurimmat asiat on hoidettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samoissa kohdissa to do-listaa suunnilleen mennään :) Kyllä me vielä keretään kunhan pidetään toi stressi loitolla ^^

      Poista
  12. Onko normaalia, että jännitän Teidän häitä, mutten pahemmin jännittänyt omiani?
    Tämän takia luen aina leffoistakin juonispoilerit ensin, kun muuten en kestä katsoa.
    Ei vissiin pitäisi lukea blogeja, kun eläydyn raukka niihinkin liikaa.

    Karkki
    (http://ilmansinuaolenlyijya.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Haha, ihana miten muutkin kuin minä on tällaisia supereläytyjiä. Mulla on sama juttu kirjojen kanssa kuin sulla leffojen kanssa :D Tai siis niin, että uppoudun kirjan tapahtumiin ja hahmojen fiiliksiin ihan kympillä (enkä kuule tai näe mitään kun luen. lähde: Mr.N).

      Poista
  13. Pakko kommentoida tuohon draamaan liittyen että I feel you! On kyllä tullut harmaita hiuksia pari jos toinenkin itselle tässä jonkun kutsumiseen tai kutsumatta jättämiseen liittyen. Ja silti kaikki ovat muka sitä mieltä, että "Teidän juhlahan se on..", mutta kummallisia lausahduksia tullut silti.

    Itsekin olen hääpäiväkaimasi ja seuraillut blogiasi pitkään! :) Kiitos inspiraatiosta ja hyvistä postauksista.

    Morsian J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääpäivän lisäksi meillä siis muutakin yhteistä ;) Muutamilta ihmisiltä on kyllä tullut vaikka mitä jänniä kommentteja ja kuten sanoit "Teidän juhlahan se on.."- kommentti heti perään :P

      Nyt viime viikkoina olen vaan hyväksynyt sen, että kaikkia ei vaan voi millään miellyttää vaikka sitä kuinka haluaisi.

      Kiitos kauniista sanoista <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...