30. toukokuuta 2012

Bridezillan synty?

 
  • Kun sormus katsotaan testirinkuloiden mukaan ja se osoittautuu saapuessaan liian pieneksi. Kun pyydät suurentamaan sen oikeaan kokoon, katsotaan se taas testirinkuloilla ja sitten se osoittautuukin aivan liian suureksi. Jokainen muutoskerta maksaa sinulle 60€ ja olet alunperin maksanut vielä sormuksesta erikoispienen sormuksen extraa (vähemmän kultaa, mikä logiikka...?). Vedät herneet nenukkiin etkä suostu enää maksamaan yhtään muutoskertaa kun testirinkulat on selkeästi tehty aivan perseelleen eikä niiden perusteella selvästikään voi tilata yhtään mitään - ellet sitten halua tilata sellaista testirinkulaa.
 
  • Kun kyseenalaistat erittäin ammattitaitoisen ja luovan kampaajasi visiot (lieventävä asianhaara, että pyydät anteeksi jälkeenpäin ja lopetat "eipäs, joopas, en haluu, haluun, tuleekohan siitä nyt hyvä" - jahkailun). "Mun oli ihan pakko laittaa vielä viestiä, että luotan kyllä sun visioon vaikka saatoin olla vähän hankala tänään käydessäni! Muistan olleen aika rasittavaa tehdä niitä morsiamia jotka antoivat vapaat kädet, ja heillä oli kuitenkin olemassa jokin visio niin, että lopulta he eivät tienneet itsekkään mitä halusivat ja soutivat ja huopasivat kaiken kanssa. Nyt olen itse juuri tuollainen ja vitsi miten ihan hävettää! Aion lopettaa sen nyt :D

  • Kun saat hengenahdistusta siitä, että upean huntusi väri ei täsmääkkään pukusi kanssa. Lisäahdistusta siitä, että se on täysin oma mokasi vitsin taukki, kun katsoit testipalan väriä liian himmeässä valaistuksessa. Tripla-ahdistusta siitä, että joku muukin kuin sinä olet huomannut eron.

  • Kun naamataulusi täyttyy epäuskosta puolta vuotta ennen hääpäivää - hääpuku ei menekkään enää kiinni ja sinun täytyy aloittaa dieetti. 

  • Kun naamataulusi täyttyy epäuskosta kuukautta ennen hääpäivää - hääpuku onkin liian väljä ja sitä täytyy kaventaa. 

  • Kun riisuessasi alakautta hääpukuasi kuulet äänen "KRÄTS" ja lakkaat hengittämästä. Kopin ulkopuolelta huikataan "Et vissiin muistanut ristiä jalkojasi?". Koitat sisäistää kuulemaasi: puvussa on nyt repeämä koska et muistanut ristiä jalkojasi. 

  • Kun saat mielihyvää ja helpotuksen tunnetta löytäessäsi oikean sävyiset ja tummuiset solmiot bestmaneille ja plastronin sulholle. Olet loihtinut idioottimaisen hymyn kasvoillesi, koska voit kiikuttaa plastronin värimalliksi kenkiesi värjäykseen.   

  • Kun saat hedarin kuullessasi, ettei plastron ole myyntikappale ja solmioita ei ole tarpeeksi. Heität pyyhkeen kehiin koska olet kolunnut mielestäsi jo kaikki violetit solmiot koko kaupungista. Nähdessään idioottimaisen hymysi katoavan sekunnissa lupaa kiltti liikkeen omistaja kuitenkin selvittää niiden tilausmahdollisuuden ja voit taas hymyillä kuin idiootti.

  • Kun pappi ei vastaa viesteihisi tämän jälkeen mietit vihitäänkö teitä ollenkaan. Saat kuitenkin lopulta automaattisen sähköpostiviestin "Kiitos viestistä. Olen vuosilomalla ja luen sähköpostiani seuraavan kerran 26.6.2012." Siis MAHTAVAA! Ettehän te tarvitsekaan mitään tietoja kirkko-ohjelmaan koko seremoniasta....Koska painatte kaikki menukortit yms. kerralla on näiden kirkko-ohjelmien takia sitten koko painosatsi odottelemassa papin paluuta lomalta.

  • Kun vältät jääkaapilla käymistä vain sen takia, että to-do-listat on kiinni sen ovessa. 

  • Kun kyynelkanavasi aukeavat saadessasi kaasoltasi viestin "Tarviitko apua joissain hääjutuissa?" 

  • Kun heität hyvästit istumajärjestykselle vieraidesi ilmoittaessa, että he ei tiedä vielä tulevatko aikuisten kesken vai koko perheen voimin riippuen siitä onko HÄÄPÄIVÄNÄ pikkumurkuilla huono päivä vai ei. 

  • Kun menet täysin sanattomaksi sulhosi kertoessa kuukausi ennen häitä, että kutsui muuten vielä tän ja tän häihin... et haittaakse?  

  • Kun sinua alkaa häiritä, että toinen silmäluomesi on raskaampi - ei se ole sitä ollutkaan kuin vain koko elämäsi. 

  • Kun listaat tällaisia asioita ja huomaat jo melkein kuulostavasi täysveriselle bridezillalle.


MITES TEILLÄ MENEE? ;D
(virallinen panikointiketju, saa lisätä omia kokemuksia vaikka itse kirjoituksesta olisi jo kulunut paljonkin aikaa :P)
 
 kuvat: hellokittyjunkie.com, favim.com

43 kommenttia:

  1. Meidän häät:
    *Pitopalvelu perui
    *SRK:lla eikä kenelläkään lähiseurakunnalla ollut tarjota kanttoria(kirkkomusiikki festivaalit)
    *parturi ilmoitti 2 viikkoa ennen häitä, ettei ole varma pystyykö tekemään kampaustani
    *Seremoniamestari sairaalaan hääviikon torstaina
    *miehen veljen poika sairaalaan hääviikon torstaina
    *Sormuspoika kuumeessa häiden vastaisena yönä
    *Tissini olivat liian isot ja painavat pitämään olkaimettoman pukuni yläosan nätisti ylhäällä koko päivän ajan.Nyt on näytetty rintavakoa enenmmän kuin oli tarkoitus..
    *morsian ajoi autolla ojaan häiden jälkeisenä päivänä

    Mutta palautteesta ja siitä, että viimeiset vieraat poistuivat sunnuntai aamuna klo8 hääpaikalta, meillä on ollu mahtavimma thäät miesmuistiin:)

    Turha panikoida,kun ei häitä voi hallita! Ne etenee omalla voimallaan ja harvemmin niistä katastrofia on tullu :)

    VastaaPoista
  2. Haha, voi ei! Mutta siis nyt on oikeasti todistettu, että loppupeleissä vain meiningillä on väliä :D

    <3

    VastaaPoista
  3. Mun kaasoni häissä vime kesänä...
    - pappi vaihtui kolmesti
    - floristi sairastui pari päivää ennen häitä > vaihtoon
    - kampaaja teloi kätensä häiden aattona
    - laiva, jolla hääparin ja vieraiden piti risteillä iltapäivän + syödä sillä illallinen, ajoi siltaan pari viikkoa ennen häitä
    - kokki ajoi hirvikolarin viikkoa ennen häitä > kokki vaihtoon, koska alkuperäinen makasi sairaalassa.

    Kyllä näitä sattuu ja tapahtuu, siitä huolimatta oli ihanat häät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi ole totta :D On se jännä et yleensä kaikki muut juhlat menee ilman ongelmia, mut sitten kun on häät niin kyllä sattuu ja tapahtuu ihan kummia juttuja esim. tuon laivan ja sillan yhteenottokin! :P

      Poista
  4. Voi apua oli eka reaktio, mutta kun luin aiemmat kommentit, ni kyllähän se homma näyttäis silti toimivan aina! :) Nyt vaan bridezillaat ne ahdistusläkähdykset kerralla ulos ja sitten olet ihan zeninä ja sveitsinä loppuun asti! :D Eiks! Mä uskon kovasti siihen, et tunteet pitää purkaa ja sitte neeeeeeeext! :D "Asioilla on tapana järjestyä" hokee Sulho mulle aina, ja se on vielä aina oikeessa! :D

    Lauantaina bridezillfrenzy ja sit soon hoideltu, eiks? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zeninä ja Sveitsinä! Tämä on lupaus, kippis ja kulaus! :D

      Todellakin bridezillfrenzyt kehiin lauantaina...ollaan ihan jokainen meistä aika hienosti saatu sitä matskua tässä :P

      Poista
  5. ei ole todellista.
    Mahtavasti kirjoitettu juttu - vaikkakaan itse sisältö ei ole niin mahtava
    Tsemppiä teille!
    Teille tulee kaikesta huolimatta varmasti mahtavat häät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sarkasmi helpottaa aina :D On nyt jo heti parempi olo kun sai purkaa! :D

      Kiitos tsempistä Heidi <3

      Poista
  6. Siis saaks näin sanoa et oli tosi mahtava juttu silti lukea!! :D Ja oon ihan varma, että sä oot oikeesti bridezillasta hyvin kaukana, mut kyllä siinä silti pitäis olla joku raja paljon asioita saa mennä pieleen. Vaaditaan stressikatto häihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha saa sanoa :D Stressikaton puolesta! :D

      Poista
  7. Ompas kummallinen pienen sormuksen lisä. Mieheni sai kesken ostoprosenssin alennusta kun sormusta suurennettiin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri tämä! Te jotka tiedätte niin kertokaa mulle ja meille muillekin joku logiikka tähän hommaan! :D

      Poista
    2. Mulle taas sanottiin sormusta tilatessa että eivät ota mahdollisesta pienentämisestä mitään, kun ei kuulemma oo mun vika että mulla on pienet sormet :D valmistajan pienin koko oli 16 ja ehkä tarvin koon 15.5.
      Heidi

      Poista
    3. Haha...nyt mä mietin jo et mistä mä oikein maksan sitä extraa! xD En ilmeisesti siis edes siitä pienestä koosta :P

      Mulla se oli siis eka 14,5 ja se oli sit kuitenki liian pieni. Nyt se on 15 ja ihan liian iso. 15- olis ollu se oikee mitä koitinki sanoo siinä, et kannattasko tilaa vaan 1/4 osaa isompi eikä kokonaista puolta numeroa isompi...

      Poista
  8. Nyt ei voi sanoa muutakun että tsemppiä :). Eikä sitä hunnun väriä kukaan muu huomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mäkin olen päättänyt tuudittautua kun mun äitini ei huomannut mitään eroa :P

      Poista
  9. Glad to be of service.

    Hieno artikkeli,vaikkakin oikeasti raskasta. Sai hymyämään.. varmaan itsekin luet näitä vuoden (tai kahdenkymmenen) päästä hymyissä suin. ;D

    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on kun antaa sen stressin hyökätä päälle. Jotenkin on olo nyt paljon kevyempi kun heitin tänne kaikki kököt :D

      Melkein hymyilyttää jo nytkin (kunhan ihan heti perään ei tulis nyt mitään lisää).

      Oot raksu <3

      Poista
    2. "Sai hymyämään.. varmaan itsekin luet näitä vuoden (tai kahdenkymmenen) päästä hymyissä suin. ;D"

      Olet oikeassa - näin 1,5 vuotta myöhemmin jo enemmänkin kuin hymyilyttää :D

      Poista
    3. Näin melkein 3 vuotta myöhemmin hymyilyttää vielä enemmän! :D

      Poista
  10. Loistavasti kirjoitettu postaus; tunsin jo omankin bridezillani syntyvän kun ajattelin noita... Mä oon kans aina tuudittautunu siihen, että kaikki vastoinkäymiset on jälkikäteen niitä parhaimpia muistoja, joille voi nauraa - ja että on ihan turhaa murehtia, jossei joku mene niinkun pitää. Mutta kylläpä löysin itsestäni sen pinnallisen bridezillan, kun valitin ja lähes itkin sitä, että ihanat hääkengät olikin värjätty väärän sävyisiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo mä luin sen! Niin ja kun sulla vielä tuli eka se ihan väärä mallikin!

      Mut kato niinhän mäkin ajattelin etten revi minkää hääjutun takia hiuksiani...sit kun sattuki vähän enemmän omalle kohdalle niin ei siinä paljoo muuta pohdittu, että kun voi perkele ja revitty niitä hiuksia :P

      Poista
  11. Meillä häitä edeltävänä päivänä:
    -hääpaikkaan vievä tie oli kokonaan poikki - tai pikemminkin kadonnut valtavan kuopan tieltä - tietyömaan vuoksi eikä ollut varmuutta olisiko homma valmis seuraavaksi päiväksi eli ei tietoa päästäänkö autoilla perille
    -hääkuvaaja sairastui ja perui
    -hääservetit paljastuivat virheellisiksi (turkooseissa serveteissä p*skanruskeita väritahroja) ja morsian mureni tässä vaiheessa parkumaan (servetit oli ostettu kaukaa eikä niitä saanut mistään lähiseudulta lisääkään)
    -hääparin pöydän taakse suunniteltu suuri koriste ripustettiin väärinpäin, mutta aika ja rahkeet ei riittäneet mokan korjaamiseen

    Ja vielä hääaamuna:
    -sulhasen äiti itki, koska hänen tilaamansa hääkukat ja morsiamen kimppu olivat väärää väriä > mua ei enää siinä vaiheessa haitannut (violetti kuin violetti) :)

    Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kunhan hääpäivänä et itse murehdi ja stressaa (itse en vielä tänäkään päivänä tiedä menikö jotain muuta pieleen hääpäivänä, kielsin kaasoja kertomasta mulle mitään etten kuluta onnenpäivää stressaamalla), ei kukaan, siis yhtään KUKAAN muu huomaa pieniä virheitä! Hunnun/kenkien/kukkien/solmioiden värit jne tuntuu isoilta asioilta häitä suunnitellessa, mutta itse hääpäivänä vain tunnelmalla (ja ruualla juomineen ;D) on merkitystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosi kurjasti mennyt isoja juttuja penkin alle esim. toi hääkuvaaja :( Mut kyllä mä teidän häistä näin silti upeita kuvia sun sivuilla joten ehkä joku innokas harrastelija oli paikalla ;D

      Oot kyllä niin oikeessa! Mä tiedän kyllä jo nyt, et oon hääpäivänä kaikesta silleen et: ihan sama! :P

      Luulen, että todellinen stressin syy tällä hetkellä löytyy koko sopan hektisyydestä;on tätä hoitamattomien asioiden listaa vielä metritolkulla ja siinä ihan pienetkin vastoinkäymiset tuntuu vaan kasaavan stressiä stressin päälle kaiken rahanmenon, häämatkan rokotusruljanssin ja reittisuunnittelun ohella. Aika tuntuu loppuvan kesken :P

      Poista
  12. Hei! Kauheeta täällä meilläkin, häät tuona saman päivänä 7.7.2012. Kaason kanssa ilmiriita, koska hän ei enää jaksa olla tukena ja syyttelee minua eli morsianta kaikesta, vaikka en ole mitää tehnyt, en edes purkanut pahaa oloani tai stressiäni häneen. Ahdistusta, paniikkia, unettomuutta, löysä vatsa ym. Kumpa tämä helvetti olisi jo ohi!

    Nim. Luulin että olisi kivaa järjestää häät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tämä ei kyllä auta, mutta mä ottaisin vaikka mielummin kaikki juhlapaikkojen peruutukset kuin ilmiriidan jonkun kaasoni kanssa :( Tosi kurjaa.

      En tiedä oletteko puhuneet asiasta keskenänne, mutta ehkä kaasolla piilee stressaantumisensa syy ihan muussa asiassa ja purkaa sen sitte valitettavasti teidän häiden kautta sinuun? :(

      Toivottavasti tilanne helpotta siellä <3

      Poista
  13. Heh! Aivan ihana postaus. Itselläni murtui jalka 2 kk ennen häitä. Lisäksi samoihin aikoihin kuulin, että kaaso ei ole järjestänyt polttareita juuri ollenkaan ja tein päätöksen, että kaaso menee vaihtoon. Huoh, vähän liikaa draamaa! ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että olinhan jo aikasemmin huomannut, että kaasoa ei kiinnosta, mutta elättelin toiveita, että kyllä se siitä. Vaihto oli siis kaiken näiden yhteenlaskettu summa.

      Poista
  14. Olipa yhteensattuma, oon lukenut tätä sun blogia (hääpäivä meillä 14.7.) ja tänään ekan kerran meni meilläkin jotain päin *PIIP*. :D Ei nyt sinällään mikään iso juttu, mutta meinasi bridezilla nostaa rumaa päätään. Suoraan töistä verensokerit alhaalla laukkasin kukkakauppaan, jonne oli tilattu näytekukka vietäväksi pukuvuokraamoon, jotta sulhasen solmiovyö ja rusetti sopivat varmasti väriltään sulhasen vieheeseen. Floristimme antoi tarkat ohjeet tilata nimenomaan kenialaista Prestige-ruusua, ei hollantilaista, koska väri on hieman eri. Soittelukierroksen jälkeen löytyi kukkakauppa, joka lupasi tilata kenialaista ruusua meille. Ja mitäköhän siellä kukkakaupassa tänään odotti? Hollantilaista! Otin pahoilla mielin sitten kuitenkin kukan matkaan ja suuntasin pukuvuokraamoon sovitulla kellonlyömällä. Vuokraamossa paljastui, että firman kaikki vähänkään burgundin väriset vyöt ja rusetit olivat suomeksi sanottuna valmiiksi käytön jäljiltä paskaisia. Myyjä katsoi nenänvartta pitkin, ei tarjonnut mitään ratkaisua, koska kyse "vain vuokrasmokista". Ai niin eikun tarjosipas, nimittäin: "Ota mustat." Tosi kiva.

    -Wilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä on jotenkin tuudittautunut niin pitkään tähän, että kaikki menee ongelmitta ja sitten yhtäkkiä PAM, alkaa tullakkin takapakkia yhdessä sun toisessa jutussa :P

      Aika inhottavaa kuitenkin jos ovat tarjonneet teille likaisia vöitä ja rusetteja ja katselleet vielä nenänvartta pitkin :S

      Poista
  15. Tsemppiä, varmasti asiat järjestyvät parhain päin. Pääasiahan on mennä naimisiin ja pitää juhlat :)

    VastaaPoista
  16. Voi ei. Tsemppiä ja vertaistukea tästä suunnasta! T. Kontrollifriikki morsian, joka alkoi itkeä, koska tajusi miten vaikeaa on antaa hääpäivänä vetovastuu muille. -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ihania vertaistukimorsiamia täällä! <3

      Poista
  17. Sait ihan uudenlaisen haasteen: http://tylliunelmia.blogspot.com/2012/05/love-love-love-ja-ihan-uusi-haaste.html :D

    VastaaPoista
  18. naimisiin mennyt ilman 2 vuoden etukäteishössötystä31/5/12 19:37

    Omg, sä olet pahin bridezilla. Tossa ei ollut yhtäkään oikeaa vastoinkäymistä. Vaikea kuvitella, että hääpäiväsi voisi millään onnistua, kun odotat täydellisyyttä ja kauhea marina jos jokin menee hieman eri tavalla. Noloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No OMG, eihän tuossa nyt ollut mitään bridezillaa. O_o Ja sitä paitsi toisten ihmisten epäonnen/vastoinkäymisten vähättely on aika epäempaattista.

      Poista
    2. naimisiin mennyt ilman 2 vuoden etukäteishössötystä31/5/12 19:37:

      Hehe, kauhea marina? No tämä postaus ei ehkä ole tarkoitettu tosikoille, kun vähintäänkin rivien välistä voi lukea, että olen lyönyt tämän leikiksi vaikka tietysti stressin aiheet ovat tosia ja kasaantuessaan aiheuttavat stressiä :)

      En odota täydellisyyttä vaan pyrin siihen. Olen perfektionisti joten no can do. Olen just se tyyppi joka tulee kylään ja korjaa sun taulut suoraan. Mun mies suorastaan rakastaa tätä ominaisuutta minussa kun kääntää meillä tahallaan tauluja vinoon vain nähdäkseen montako sekuntia kestän katella niitä :D

      En kyllä tiedä onko täydellisyyden odottamista se jos haluaa kaiken menevän hyvin hääpäivänä? Kuka nyt ei haluasi? Toisille se ehkä on sitten ihan sama, mutta ihmiset on erilaisia (luojan kiitos, olisi maailma muuten aika tylsä paikka) ja kokevat tilanteet eri tavalla :)

      Olen myös pessimisti joka on ihan kiva vastapaino perfektionistin ominaisuudelleni. Vaikka pyrin täydellisyyteen ei kaikki luonnollisestikaan aina mene niinkuin haluan, mutta hei pessimisti ei pety. Tästä voi päätellä, että jos hääpäivänä kaikki ei mene putkeen niin on se mulle varmaan jo siinä vaiheessa ihan sama.

      Itseasiassa sun faktat ei ollut ihan kohdillaan: kolmen vuoden etukäteishössötys, tämä kun käy mulle ihan harrastuksesta ;)

      Anonyymi31/5/12 20:47: Kiitos :)

      Poista
  19. Ihan huippu postaus! Kiitos!

    Meillä ei oo menny vielä mikään pieleen (koputtaa puuta), mutta häihin onkin vielä reilut 5 kuukautta aikaa...

    En ikinä olisi uskonut, että jaksan häärätä hääjuttuja tällaisella tarmolla ja pelkään jo valmiiksi miltä tuntuu, kun kaikki ei kuitenkaan mene omien odotusten mukaan kaikesta suunnittelusta huolimatta!

    Onneksi nautin tästä touhusta täysin siemauksin ja yhdynkin edelliseen kommenttiisi ‘tämä käy mulle ihan harrastuksesta‘!

    Voimia loppumetreille! Teille tulee varmasti aivan ihanat häät!

    VastaaPoista
  20. Hei, täällä toinen pessimistinen perfektionisti! :D Huh kun oli rankkaa luettavaa. Hauskaa, mutta myös rankkaa. Meillä on vielä 66 päivää jäljelä (jep, mul on laskuri kännykässä ;) ), ja toistaiseksi ei ole tullut mitään ongelmia. Kamalinta ehkä olisi (okei, ihmisten hyvinvointi ensin, mutta siis jos ajatellaan materialisistisesti), jos valokuvaaja peruisi. Mä en tiedä miten siitä selvittäisiin, valokuvat kun ovat mulle niin rakkaita!

    Tosi inhottava sormusongelma. Suostuivatko nyt korjaamaan sormuksen ilman kustannuksia? Oon ihan varma, että kaikki eivät edes huomaa hunnun olevan erisävyinen pukusi kanssa. Tarkkasilmäiset ehkä, mutta suurin osa varmasti ei huomaa. Ja muistaakseni pidät huntua vain vihkimisen ajan, joten huu keers! ;)

    Toivottavasti ei tule enää ikäviä yllätyksiä. Kuukausi on toisaalta niin kovin lyhyt, mutta toisaalta aika pitkä. Tsemppiä viimeisiin hääjärjestelyihin! <3 Se kaikki odotus ja hääräily ja hössötys alkaa olla ihan totta täällä... ;) On ollut todella ihanaa saada olla mukana sun suunnitteluissa ja tunnelmissa! Omatkin hääjärjestelyt saivat silloin aikanaan täältä sen kipinän alkaa kunnon suunnitteluihin. Ja ei, tää ei oo mikään hyvästelykommentti vaikka nyt alko jo vähän siltä kuulostaa. :D Pysyn kuulolla. ;)

    VastaaPoista
  21. Voi tsemppiä! Mä voin kertoa että mun mekko oli eilen yhä hintsun liian pieni ja siitä pitää päästää vähän saumoja, koekampausta ei ole varattu ja sulhanen sähläsi eilen kannettavan, iPadin ja Spotifyn kanssa puolen yön jälkeen kun ilmoitin että olen tehnyt valtaosan järjestelyistä tähän asti ja sen on parempi uskoa ettei meille tulee ihan surkeat häät jos en saa musiikkia toimimaan mieleni mukaan.

    Getting there... 63 päivä aikaa! ;D

    VastaaPoista
  22. Nauroin vedet silmissä kun luin tätä, vaikkei siinä mitään oikeasti hauskaa ollutkaan, mutta ihanasti kirjoitettu, kiitos siitä :D meillä häät vuoden päästä ja ihan tarpeeksi draamaa ja itkua pelkästään hääpaikan valinnassa ja varaamisessa. Lohdullista kuulla että "pienestä" säätämisestä huolimatta kyllä ne häät vielä tulee ja onnistuu :)
    -Susanna

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...