4. huhtikuuta 2013

Our Wedding 13 - Cutting the cake

 
Kakut oli koristeltu kaniisti ja päällä toiveeni mukaisesti myös macaron leivoksia ♥ 

Meillä oli kahta kakkua tarjolla ja olimme sopineet Annien kanssa, että laittavat telineeseen vuorotellen kumpaakin kakkua. Tästä huolimatta Vadelma-Valkosuklaakakkua oli laitettu kaikkiin muihin paitsi telineen alimpaan kerrokseen ja Herukka-Suklaakakkua oli telineessä vain alin kerros ja yhdet kakut molemmin puolin telinettä. Ainoa jolla tämä varmaan pisti silmään oli allekirjoittanut itse joten no worries!

Kahvipöytä oli katettu tosi kivasti ja mustat servetit olivat tyylikkyydessään ihan nappivalinta vaikka jossain suunnittelun loppuvaiheessa mietin näyttääkö ne liian synkälle.


Your favourite flavour?

Mä jo ajattelin, että ihanaa kun vieraat tykkäsi hääbuffan tarjonnasta, mutta kulkaa kun ihmiset pääsivät kakkujen kimppuun niin buffahuone muistutti jotain kello viiden liikenneruuhkaa. Mulle tunnustettiin jälkeenpäin, että eräs vaimoke oli laitettu hakemaan miehelleen neljättä kakkupalaa koska tämä ei enää itse kehdannut mennä, hihi! Jopa meidän juhlaväkeä tanssittanut Dj Mark Easy rankkasi nämä all time favourite kakkukokemustensa kolmoseksi. Sija yksi meni omissa häissä olleelle kakulle ja sija kaksi kakkubuffetille toisissa häissä - näille kelpaa jo häivitä ;D

Toinen kakuista oli laktoositon ja toinen vähälaktoosinen ja ne maistuivat siitä huolimatta ihan mielettömiltä. Olihan meillä tietysti niitäkin joille kakut eivät sopineet muiden ruoka-aine allergioiden vuoksi ja tässä olinkin kuunnellut äitini toivetta - heille tehtiin omat miniversiot toisesta kakustamme. Äitini inhoaa kun saa häissä aina jonkun vanukkaan pikarissa ja muut syövät ihanan näköistä kakkua.

En enää kerennyt tilamaan nimikirjaimistamme tehtyä kakkukoristetta Etsystä joten tällä "Nipistyksellä" mentiin. 
Koristeen todellinen juju näkyy vasta alemmassa kuvassa jos tarkkaan katsoo ;)

The ultimate battle!

Ensin kepeitä kikatuksia herättänyt kakunleikkuu muuttuikin kamppailuksi seuraavan Ikea kaapin herruudesta. Vääntöä oli lapion välillä osottaessa kohti kakkua ja välillä kattoa, mutta uuden Bestån paikka on nyt valittu ja sen päätöksen tein minä uudella Boss Queen of the House tittellilläni.Vaikka päätösvalta paikasta onkin nyt minulla niin kukas sen kasaisi? Kiinnittäisi seinään? Damn, olisi pitänyt sisällyttää nekin kakunleikkuun voittoon! Luulen, että rakas Mr.N ei tosin olisi silloin antanut minulle luovutusvoittoa :P



Jäikö kakkua?

Tyhmäkin kysymys? No ei oikeastaan koska kakkujen menekki oli suurempi ihmisten maistaessa molempia makuja, mutta onneksi tämä oli ennakoitu!Kakkuja oli tehty siis muutama enemmän kuin mitä normaalisti meidän vierasmäärälle tehdään. Kakut syötiin ihan loppuun tosin se päälimmäinen pieni kakku säästettiin perinteisesti meille seuraavaksi päiväksi.


Mr.N otti vähän revanssia mun kakunleikkaus voitosta, mutta rouvalla olikin nopeat refleksit hähää!


MUSIIKKI
 mm. nämä soivat meillä taustalla hääkakkukahvien aikana

















7 kommenttia:

  1. Oi, kun näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja oli kyllä niin hyvää! Ajateltiin josko sitä sitten ekana hääpäivänä maistelis uudelleen jompaa kumpaa kakkua :)

      Poista
  2. Huomasitkos muuten, että teidän häistä otettu kuva kimpun heitosta on voittanut kansainvälisen palkinnon? Janne Miettinen ilmoitti siitä sivuillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Vitsi tuli vähän puun takaa, kun päätin pitkästä aikaa klikata itseni Miettisen blogiin ja se oli heti siinä ensimmäisenä :D Ihan mahtava juttu, mutta on kyllä kimpun saaneen kaasoni ilme niin aidosti onnellinen, että kyllä siitä jo parit palkinnot sietäisi saadakin :D

      Kiitos kun silti infosit, minut tuntien olisi hyvinkin nimittäin saattanut jäädä näkemättä ^__^

      Poista
  3. Miten kaunis hääkakku! Löysin juuri blogisi, olit tosi kaunis morsian häissänne. Kaikki kuvatkin teksteissä upeita, ei mulla muuta enää kuin, että hyvää alkavaa päivää, tulen varmasti uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Amma! Ihanista kuvista saamme kiittää Janne Miettistä ja laitankin uuden pläjäyksen fiilistelykuvia vielä tänä iltana :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...