29. lokakuuta 2010

Morsiamen asusteet :)

Kengät
“I still have my feet on the ground, I just wear better shoes.” - Oprah Winfrey-
kuva: http://becomingmrsdial.com/

Haluaisin kenkien olevan mukavat jalassa, mutta korkoa saisi melellään ola kuitenkin sen 5-6cm. En tykkää pyöreästä kärjestä vaan se saisi olla aika kapea. Tykkään vedoksista kengissä ja toivoisin vedoksia olevan ainakin jossakin kohtaa kenkään. Kolmas kriteeri taitaa olla se, että tykkäisin kengässä olevan jotain blingiä joka saisi tanssiessa välkehtiä helmojen alta ;)

Nämä kriteerit mielessä lähdin viikko sitten torstaina extempore kyläilemään Stilissimaan ja Niinattareen. Stilissimassa pääsin vihdoinkin kokeilemaan Heidin avustuksella Keiroja, joita olin ihaillut jo pitkään. Malli on ihanan siro ja siinä on rakastamiani vedoksia. Jalkani oli kuitenkin valitettavasti kahden koon välistä eli koko 4 tuntui muuten hyvältä mutta veti varpaat ihan sumppuun ja 4,5 oli pituutensa puolesta liian iso. Sain kuitenkin geelimäset puolipohjalliset kokeiltavaksi tuohon isompaan kokoon jonka jälkeen kenkä tuntui huomattavasti paremmalta. Siltikin tuhkimo scenaario jäi kaivertamaan mieltäni sillä olisi kauheaa jos kenkä tippuisi kesken seremonian kirkon käytävälle :P Kokeilin Myös muitakin Rainbow Clubin malleja, mutta niiden joukosta ei löytynyt muita Ooh-elämystä herättäviä kenkiä.

Blogia lukeneet tietävät, että aion värjätä kengät ja laukun Stilissimassa eli pitihän niitä värejäkin katsastaa. Violeteista väreistä löytyikin heti selvä suosikki eli hyvin intensiivinen kylmään taittava violetti ( ei kuitenkaan selkeästi sinertävä). Tuo ensimmäinen kuva ylhäällä vastaa aika hyvin haluamaani väriä :)
Rainbow Club Keira n.120€  (korko 6,25cm)


Netistä löysin Pink by Paradoxin sivut ja ihastuin muutamaan malliin. Stilissiman jälkeen suuntasin siis viereiseen Niinattareen joka myy Pinkin kenkiä. Ne muutamat ihailemani mallit löytyivät heidän sovitusmalleistaan ja pääsin kokeilemaan niitä. Sovitin ensiksi Lady nimistä mallia jossa koristeena on suorakaiteen muotoinen starssikoriste ja muutama vedos. Tykkäsin kovin mallista ja se oli todella hyvän tuntuinen jalassa, mutta koon kanssa kävi vähän sama juttu kuin Keirassa eli 37 tuntui puristavan varpaista ja 38 koossa kantapää nousi ylös kävellessä. Tässäkin avun toi geelipohjallinen eli 38 olisi koko jota tästä voisi harkita. Pinkin mallit ovat minusta tehty aika kapealle jalalle mikä tietysti itselle oli ihan hyvä kun on vähän tällainen puikula jalka korkealla holvikaarella ;)
Pink by Paradox Lady n.109€ (korko 5,5cm)

Toinen ennakkosuosikki oli Pinkin Sunrise, jossa koristeena ovaalinmuotoiset strassikoristeet nilkkalenkissä ja vedoksen päällä. Tästä mallista koko 37 oli kuin jalkaan valettu ja tuntui niin hyvältä (sisällä pehmusteet?), että olisin voinut vaikka stepata niillä loppupäivän :P Kuva ei tee oikeutta mallille ;) Harmittaa ettei ollut kameraa mukana :(
Pink by Paradox Sunrise 99€ (korko 5,5cm)
Jos päädyn Pinkin kenkiin niin, ainoa ongelma on värjäys eli kun laukkuni alkuperäisväri on valkoinen ja pink kenkien väri on ivory... mitenköhän niistä saa sitten samansävyiset violetit kun pohjaväri ja satiinit ovat erilaisia? :S


Laukku
"A woman's mind is as complex as the contents of her handbag; even when you get to the bottom of it, there is ALWAYS something at the bottom to surprise you!” - Billy Connelly -
kuva: Kitty
Laukkuhan mulla jo onkin eli kuvassa näkyvä Rainbow Clubin Vivien. Alunperin ajattelin, että onkohan sillä laukulla tarvetta, mutta sitten tuumasin, että onhan siellä nyt hyvä varmuudeksi pitää kännykkää, särkylääkettä, muutamaa hiertymälaastaria ja hotellihuoneen avainkortteja ;)



Korut
“Jewelry takes people's minds off your wrinkles.” -Sonja Henie-

Häiden tärkeimmät korut - sormukset - tulevat olemaan valkokultaa joten muut korut ovat silloin hopean värisiä. Tiara on ehdoton nounou, mutta yksi ihan must have on hiuskoru. Olen erityisesti ihastunut Swarowski kristallein koristeltuihin hiuskampoihin <3








Haluaisin myös pitkät korvakorut sillä mulla on aika pitkä kaula ;) Kaulakoru tarvittaessa eli jos pukuni tulisi olemaan esim. Sotteron Amanda tai Carmen jonka etuosassa on paljon koristeita niin minusta silloin kaulakorua ei välttämättä tarvita. Jos taas puku olisi Kiera niin haluaisin hyvin kaulaa myötäilevän siron korun.


Huntu
"A compliment is something like a kiss through a veil." -Victor Hugo -
encorebridal.com
Huntua täytyy vielä harkita. Hunnun pituus ja tyyli riippuu paljon puvusta ja muista asusteista ja voihan olla, ettei sitä tule. Haluaisin kyllä pitää huntua kun se on kuitenkin ainoa tilaisuus, mutta jos se kokonaisuuden kannalta on liikaa niin se saa jäädä pois.

Olen kyllä Stilissiman mesuilla olleen tietoiskun jälkeen hyvin ihastunut pitkiin hintuihin jotka tulevat hääpuvun laahuksen päälle. Huntua pitäisin vain kirkossa, mutta en haluaisi silti näyttää valkoiselta pilkulta kuvissa jos puku on valkoinen, minä olen vaalea ja huntukin olisi valkoinen. Voisikohan valkoisen puvun kanssa pitää esim off white/diamond white huntua? :P No tästä taas pääsisi siihen etten edelleenkään tiedä sopiiko mulle valkoinen vai ivory hääpuku paremmin :S


Morsiuskimppu
“Always keep that happy attitude. Pretend that you are holding a beautiful fragrant bouquet.” - Earl Nightingale -



Kimpun väritys on jo aika selvää kauraa (kuva yllä), mutta malli ja itse kukat ovat vielä hakusessa. Varmaa nyt ainakin on, että haluan satiininauhalla sidotun kimpun varren strassisoljella. Ostin tässä muutama päivä sitten meidän menukortteihin (siitä sitten lisää jossakin tulevassa postauksessa) strassisoljet ja sain kaupanpäälle ison kimppuun laitettavan ovaalin strassisoljen! Tuo solki on muuten aika samanmallinen kuin Pink by Paradoxin Sunrisen soljet ;)

 miun solki <3

Solki + satiininauha inspiraatiota



11 kommenttia:

  1. Tuosta kenkien ja laukun värjäämisestä tuli mieleen, että Morsmaikussa kysellessäni värjäyksestä huomautti myyjä, että vahvan värinen värjäys saattaa tarttua puvun helmaan. Värjäys ei heidän mukaansa kestä kovinkaan hyvin vettä, tosin päälle voi laittaa suojakerroksen. Suojan laittaminen saattaa tosin aiheuttaa sen, että jos jostain kohdasta puuttuu ainetta, saattaa kenkiin tulla läikkä.
    Olin siis itsekin miettinyt tuota kenkien värjäystä, mutta tuon myötä varmuus kenkien värjäämiseen hieman tipahti.

    VastaaPoista
  2. Strassit on kyllä ihania, niin kengissä kuin noissa kimpuissakin. Tilasin just "Sylviet" Perdita´s Wedding Shoesta ja niissä on myös strassisolki. Ne on kyllä mulle tosi tyypilliset kengät (lähes aina pyöreä kärki :D), mutta tietysti korkoa normaalia enemmän ja vähän blingiä. Sai vielä koodilla (YYWSHOES10) 10% alennustakin eli kannattaa tilata sieltä, jos löytyy mieleiset kengät ja tietää oikean koon. :)

    Ja tuo viimeinen kimppu on tosi nätti! Saakohan gardeniaa elokuussa...

    VastaaPoista
  3. Voimakkaan väriset kengät tosiaan saattavat kostuessaan päästää väriä. Kengät kannattaa siis kosteussuojata. Suoja-ainetta voi huoletta laittaa montakin kerrosta. Mä käsittelen omani aina vähintään viisi kertaa. Mulla on kaikissa kengissä pysynyt värit todella hyvin. Toki mä myös pidän kenkäni sisäkenkinä, enkä sateisella tai kostealla kelillä kävele märissä paikoissa, vaan pysyn mahdollisimman kuivalla.

    Suojattuja kenkiä tosin ei enää voi värjätä uudelleen, eli mustiksi niitä ei enää saa. Siksi sitä värjäämistä kannattaa miettiä, kengäthän ei valkoisen puvun alta juurikaan näy.
    Toisaalta mä olen aina ollut sitä mieltä, että kenkien värjääminen mustiksi on äärimmäisen tylsää. Kun kerrankin ei oo rajoja niin musta se pitää käyttää hyväksi. Värilliset kengät toimii aina esim pikkumustan kaverina, ja on mun mielestä huomattavasti kivempi vaihtis kuin mustat kengät.

    Värjätessä valkoisen ja ivoryn värisen pohjan ero on huomattava, eli jos mahdollista niin osta myös kengät valkoisina. Niitä ei taida saada kaikista malleista, ja jos saa niin ne pitää erikseen tilata. Myös jos valitset valkoisen tai diamond whiten puvun, on valkoiset kengät fiksumpi ratkaisu.
    Ivoryn väriset kengät saa kyllä valkaistua, mutta ei se ole koskaan sama asia, koska satiinin kiilto kärsii hieman valkaisusta, ihan niinkuin hiuksetkin.

    Tässä hieman lisää ajattelemista. :)

    VastaaPoista
  4. Tanju: Tuo voi varmasti olla hyvinkin totta jos suoja-ainetta on vähän tai jos muuten on todella kostea keli :)

    Haluaisin kuitenkin kovasti ne värjätyt kengät tai sitten varmasti värjäisin ne viimeistään häiden jälkeen :P

    Mocca: Mikäs sen parempi kuin oman tyylinen kenkämalli normaalia hienompana versiona :D Sylviessä oli ihana se bling solki ja ne muutamat vedokset :)

    Jossain vaiheessa katselin kenkiä sieltä Perditakselta, mutten kuitenkaan uskaltanut lähteä tilailemaan, kun mun jalka vaatii kyllä sovituksen :P

    Heidi: Tuli tuosta vielä mieleen, että voiko kertaalleen vaalennettua kenkää värjätä vielä?

    Jos värjäisi violetilla ivorystä valkoiseksi vaalennettua kenkää ja valkoista laukkua niin kuinka samanlainen sävy niihin tulisi? Toki ymmärrän, että kenkien kiilto ei olisi tällöin niin hyvä :)

    Haluaisin kyllä ne violetit kengät & laukun, mutta täytyy miettiä sitä sitten tarkemmin kuin puku on tilattu (samoin kuin noita kolmea kenkä suosikkiakin) :)

    VastaaPoista
  5. Eipä ole kokemusta moisesta. Ennustan että ei ainakaan samanlainen. Se valkaisu ihan oikeasti muuttaa sen pinnan tosi erilaiseksi, enkä usko että siihen kannattaa enää laittaa mitään muuta kuin mustaa päälle.

    VastaaPoista
  6. Mulla on aina tuo sama monissa kengissä etä 37 on liian puristava ja 38 on sit vähän hölskyvä, mutta sen mä aina otan.. Kantapäähänki myydään liimattavia mokkanahkaisia paloja jotka auttaa ettei kengät lipsu jalasta. Niitä saa ainaki suutarilta! :)

    VastaaPoista
  7. Ihania morsiuskimppuja! Itselläni on hakusessa juurikin pyöreä kimppu, jossa varressa olisi jotain tyylikästä ja hienoa sen tylsän vihreän varren lisäksi. :D Kiitos siis inspiraatiosta, etenkin kaksi viimeistä kimppua pistivät erityisen miellyttävästi slmääni. :)

    VastaaPoista
  8. Heidi: No voihan hitsin vitsi. Täytyypä todella laittaa asia sitten hautumaan :)

    Anie: Se on kyllä todella ärsyttävää :P Mulla on itseasiassa ne mokkaiset kantapalatkin, mutta mulla taitaa se istuvuus olla suurempi ongelma vaikka kenkä olisikin oikeaa kokoa :S Mun jalka on jotenkin niin kaareva korkealla holvikaarella, että kantapään jälkeen päkiä on seuraava kohta jalasta joka kenkään osuu korkkareissan :/ Sen takia en saa jotenkaan yhtään kengästä tukea :(

    Morsian: Pyöreä kimppu on omaakin silmää alkanut miellyttämään <3 Päivitän lisää inspiraatiokuvia kimpunvarsista tähän postaukseen sitämukaa kun niitä eteen sattuu ^^

    VastaaPoista
  9. Kiva blogi sinulla :)
    Ja ihania kuvia kimpuista. Olen etsiskellyt solkea morsiuskimppuuni, olisko sinulla vinkkejä mistä sellasta kannattaisi lähteä etsimään?? Kiitos paljon jo etukäteen :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Suomesta noita isoja strassisolkia on ainakin mahdoton löytää :S En siis ole ainoa joka ei niitä Suomesta ole löytänyt.

    Millaista solkea olet etsimässä, strassillista vai jotain muuta? :)

    Oma solkeni + pikkusoljet kortteihin ovat peräisin jenkkiläisestä verkkokaupasta Your Perfect Gifts. Heidän megasuuri solkivalikoimansa - niin kortteihin kuin kimmppuihinkin - löytyy täältä.

    Suomesta lähtisin katsomaan läpi esim jos Bijou Brigitten valikoimasta löytyisi kaunista esim. rintaneulaksi tarkoitettua koristetta. Sellainen olisi helppo hakaneulalla kiinnittää kimpun varteen tulevaan satiininauhaan.

    VastaaPoista
  11. Voi pienijalkaiset, olkaas onnellisia! ;) itseni jalka on 45 kokoa. Kihloissa olen ja tässä itse mielessäni miettinyt tulevin hääkenkieni kohtaloa :D kuitenkin jotain korkoa haluaisin, mutta saa nähdä löytyykö mitään! (tuskin)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...