8. tammikuuta 2012

6kk!!

Puolen vuoden rajapyykki on saavutettu eilen eli häihin enää 6kk aikaa! Siis miten aika onkaan voinut mennä näin nopeasti.


Tammikuun aikataulua (6kk ennen häitä)
  • Siluetti Span kauneusilta muiden tämän vuoden morsiamien kanssa
  • Huntu saapuu <3 (ylläri pylläri, tästä ette vielä tienneetkään)
  • Potentiaalinen kakkukoriste saapuu Decora Housen valikoimista (voitin häät.fi sivuston kyselystä kakkukoristeen).
  • Pientä hääsälää tilattu ja meikkejä osteltu (postaukset näistä tulossa) 
  • Juomatarjoilun suunittelua
  • Kolmas kaasoni ja miehen Bestmanit valittu/suostuneet tehtävään.
  • Kaasojen kanssa sovittu heidän pukeutumisesta
  • Kaaso V lupautunut kirkkoon viulistiksi <3
  • Papin varaaminen (tai ainakin tiedustelu)
  • Kutsua vai eikö- tyyppistä pohdintaa ja ahdistusta.
  • Kukkien hintojen tiedustelua
  • Paniikki :P

Blogia en ole nyt hirveästi kerennyt päivittelemään vaikka olisi kymmenkunta aihetta mielessä. Toisella undulaatillamme Sirpillä on ilmeisesti mahassa kasvain ja menemme tiistaina asian tiimoilta eläinlääkäriin. Toivon, että jotakin olisi tehtävissä vaikka "kasvain" tai mikä lienee niin isolta näyttääkin.

Huomenna on se aika vuodesta kun ikään lisätään taas yksi numero, mutta mieli ja fysiikka ei salli kuumeisen olon takia minkäänlaista juhlintaa. Pöh, on se elämä vaan välillä vähän kurjaa niin osaa sitten arvostaa iloisia asioitakin enemmän. Toivottavasti teillä alkoi uusi vuosi paremmin kuin minulla <3

    10 kommenttia:

    1. Mahtava ceep calm -taulu! =D (Tai ainahan ne on hienoja...)

      VastaaPoista
    2. Kyllä tosiaan niin se aika menee, huh! Meillä on tasan kaksi viikkoa teidän jälkeen häät ja tässä meinaa tulla välillä paniikki :D Tosin kaikki ei edes ymmärrä mun panikointia koska on kuulemma niin paljon aikaa.. Joo mut se aika menee niin nopeasti :D Onneksi on puku, sormus, kirkko, juhlapaikka, pitopalvelu, valkuvaaja ja DJ jo varattuna! :)

      VastaaPoista
    3. Paljon onnea!
      Toivottavasti olosi paranee pian.
      Nähdään Siluetti Spassa!

      VastaaPoista
    4. Anonyymi9/1/12 19:30

      Mielenkiintoni heräsi! Mitä tapahtuu siluetti spa:ssa? Morsian 2012 kanssa.

      VastaaPoista
    5. Nähdään Siluetti Spassa! :D

      VastaaPoista
    6. Hyvää miinuskutosta ja hyvää syntymäpäivää!! :)

      Toivottavasti eläinlääkäri pystyisi jotain vielä tekemään, ja Sirppi paranisi...

      VastaaPoista
    7. kiitos taas loistavasta vinkistä. meillä on kovasti mietitty niinkin tosiaan tärkeää asiaa kuin mitä kakun päälle koristeeksi laitetaan. ;D

      toivottavasti teidän birdi saadaan kuntoon!

      VastaaPoista
    8. Ja se puoli vuotta kuluu todella nopeaan! :)

      Jos satut tarvitsemaan vihreitä lasikiviä niin voin myydä ne sulle pilkhintaan tai antaa peräti ilmaiseksi. Tein nimittäin ennen joulua hieman perusteellisempaa siivousta ja löysin nämä kivet laatikosta. Tai kuka tahansa muu, kuka haluaa :)

      VastaaPoista
    9. ranteennauha: Tykkään itsekkin noista :) Haaveni olisi saada kodin seinälle kehys johon voisi fiiliksen mukaan vaihdella noita keep calm julisteita ;)

      Reetta: Ymmärrän sua hyvin koska itsestänikin tuntuu, että 6kk on VÄHÄN ja muiden mielestä se on pitkä aika :P Onneksi tosiaan on kuitenkin kaikki isommat jutut hoidettuna, mutta tuntuu kyllä, että pienetkin asiat vaativat yllättävän paljon aikaa.

      Heidi: Kiitos onnitteluista! Elävien kirjoissa ollaan onneksi jo. Nähdään ensi tiistaina :)

      VastaaPoista
    10. Anonyymi: Siluetti Spa järjestää ensi tiistaina kauneusillan tämän vuoden morsiamille. En tiedä onko ilta jo täynnä, mutta soita ihmeessä ja kysäise mahtuuko vielä mukaan :)

      Neiti E: Siellä nähdään! :)

      Lauraliini: Kiitos toivotuksista :) Keskustassa oleva lintuja hoitava eläinlääkäri ei osannut sanoa mikä patti on joten ensi viikolla menemme eläinklinikalle jossa hoidetaan pääasiassa vain lintuja.

      Lotta: Teen vielä oman postauksen kakun koristeista (mm.Etsyssä on aivan mielettömän ihania koristeita!)

      Fru L: Siltä se tuntuu jo nyt, puoli vuotta on niin vähän aiaka ;)

      Harmi ettei vihreä kuulu teemaväreihimme, mutta luultavasti ainakin naimisiin.infon foorumin kirppis osastolla ne menisi nopeasti :)

      VastaaPoista

    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...