16. kesäkuuta 2012

Valssia ilman kahta vasenta jalkaa

kuva: marilynhorowitz.blogspot.fi

Nyt voin huokaista helpotuksesta ja sanoa, että kyllä se valssi meiltä kuitenkin luonnistuu! 

Miehelle valssin perusteet on tuttuja jo lukiosta, mutta minä en seuratansseja ole ottanut yhtäkään askelta sitten ylä-asteen jonka liikuntatunneilla harjoittelimme katrilleja ja pikkuisen jopa valssiakin. 

Kävimme torstaina Studio High Heelsin yksityistunnilla opettajanamme entinen kilpatanssija Suvi Koponen. Meillä ei ollut onneksi valssia valittuna, sillä huomasimme muutamien olevan meille ihan liian nopeita ja toisten taas liian hitaita. Nyt kun tiedämme minkä tempoinen valssi meille sopii on helpompi alkaa rajaamaan potentiaalisia biisivaihtoehtoja. Mulla on jo parikin mielessä ja saa nähdä meneekö jompi kumpi miehen seulasta läpi. ;)

Olin yllättynyt, että opin perusaskeleet sekä käännöksien ja vaihtoaskeleen jujun sen yhden tunnin aikana. Opeteltiin tunnin lopussa vielä lyhyt ja helppo koreografia valssin aloitukseen. Mulle vasemmasta käännöksestä vaihtoaskeleen kautta oikeaan tuotti hieman ongelmia koska oikea käännös ylipäänsä jostain syystä tuntui hankalammalta kuin vasen.

Käymme tässä välissä vielä ryhmätunnilla, mutta luultavasti otamme vielä toisen yksityistunnin jossa harjoittelemme valitsemamme valssin tahdissa ja teemme loppuun vielä jonkun koreografianpätkän. ^__^

Kuitenkin yhdestä asiasta olen hieman hämmentynyt. Kertokaa joku tyhmälle mikä näiden ero on?

Tunnilla tanssittiin perusaskelta tällä tyylillä:


Mun oma käsitys valssin perusaskeleesta on ollut tähän asti tämä:

Onko nämä jotain eri valssityylejä vai mitä? :D Mä olen nyt varmuudeksi opetellut molemmat ja tykkään itse enemmän tuosta jälkimmäisestä joka tosin miehelle taitaa kyllä olla ensimmäistä tyyliä vaikeampi...

20 kommenttia:

  1. Tuo jälkimmäinen on mun mielestä hidas valssi.... Ja ylempi on Suomessa ehkä suositumpi nopea valssi.. Itse pidän myös tuosta jälkimmäisestä ja sen tyylikkyydestä :)
    -ulle

    VastaaPoista
  2. Juu, jälkimmäinen tulee kilpatanssipuolelta ja eka lavatansseista. Usein ajatellaan, että tuota hitaampaa varten musiikin temmonkin tulee olla todella hidas. Siis hitaampi kuin perinteisesti häissä käytetyt valssit. Tuskinpa kuitenkaan on missään kielletty noiden kahden sekoittamista, jos niin haluaa tehdä. Toki se tyylikkyys myös tulee hitaudesta ja siitä, että tanssijat todella osaavat kauniisti keinua ja ottaa pitkät askeleet musiikin tyylissä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! No niin nyt selvensi kummasti :) Mulla oli tossa "lavatanssi" tyyppisen valssin perusaskeleessa just se ongelma, että otan automaattisesti pitkiä askeleita. Jotenkin toi alempi tuntuu sopivan mulle paremmin ja miehelle tietty just toi toinen :P

    Hmmm...sekoittaminen voisi olla kiva idea, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Oon pitkään odottanut että pääsisin jotain johonkin kirjoitukseesi kommentoimaan, ja nyt vihdoin tuli tilaisuus eteen! Sulla on tosi koukuttava blogi, Kitty. :)

    Itse siis harrastan kilpatanssia ja kuten edellä mainittiin, on jälkimmäisen videon tyyli juuri tätä "ballroomia" ja ensimmäinen enemmän suomalaiseksi valssiksi miellettyä. Sama kilpatanssivalssissa käytettävä laatikkoaskel kuuluu kuitenkin myös hitaaseen valssiin, jota tanssitaan suomalaisilla lavoillakin. Hidas valssi koetaan jostain syystä usein tavallista vaikeammaksi ja voi ainakin oman kokemukseni perusteella olla hankalaa erityisesti miehille. Miesten logiikka? En tiedä. Jos teillä vain on kiinnostusta opetella jälkimmäistä versiota, niin siitä saa mielestäni ehdottomasti näyttävämmän jo pelkän ilmavuuden ansiosta. Lisäksi tällainen häävalssi voisi tuoda katselijoillekin jotakin uutta, sillä luulisin, että useat hääparit valitsevat kuitenkin tutun ja turvallisen perusvalssin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :)

      Mulla on vissiin niin laatikkoaivot, että tuo laatikkoaskelkuviossa tehty vaihtoaskel on mulle paljon helpompi hahmottaa kuin tuo tavallinen :P Miehellä taas sitten kai ne putkiaivot niin se + laatikkokuvio on aikamoinen yhtälö.

      Voi olla, että laitan videopätkän meidän tai mun yksinharjoittelusta johon toivoisin, että jaksaisit tehdä joitain huomioita tietysti ottaen huomioon, että olen käynyt vain yhdellä perusvalssitunnilla :P Haha, ei kuulosta siis lupaavalle, mutta yritys on kova :D

      Eikös näitä voi tanssia valssina? Onko nämä liian nopeatempoisia tuolle Ballroom valssille?
      http://youtu.be/rtOvBOTyX00
      http://youtu.be/rzJikUFVxes

      Poista
    2. Jaksan varmasti. :) Huomioon kannattaa tosin ottaa myös se että mä oon vielä melkoisen kaukana ammattilaisesta... :D Mutta tiedän toki paljon parusjuttuja ja autan kyllä mielelläni niin paljon kuin näin netin välityksellä osaan.

      Noita molempia kappaleita voi periaatteessa tanssia valssina, mutta ne ovat aika nopeatempoisia ja vastaavat enemmän suomalaista valssiversiota. :) Kilpatanssivalssin tempo on suunnilleen sama kuin tässä kappaleessa: http://www.youtube.com/watch?v=Z5oZfF5-GJQ
      Olen tanssinut paljon myös lavoilla, ja siellä kuulee usein hitaana valssina esimerkiksi tätä: http://www.youtube.com/watch?v=x8kr-gtJqjA.

      Toivottavasti näistä "vauhtivinkeistä" oli edes pientä apua! Ja kysy ihmeessä jos selitän tavalliseen tapaani liian epäselvästi.

      Poista
    3. Oooo, wautsi mahtavaa! No mutta takuulla tiedät paljon enemmän kuin minä joka onkin jo tässä todettu :D

      Kiitos biisiesimerkeistä!

      Inspiraationa mulla on ollut tämä video, vaikkei tietysti suurinpaan osaan noista liikkeistä kyetä:
      http://youtu.be/_DaH8lIfq8E

      :)

      Poista
    4. Yksityistunti on kyllä loistava tilaisuus kohdistaa huomio teidän biisiin ja sille sopivaan koreografiaan. :) Teidän tanssinopettaja voi varmasti opettaa teille ainakin joitain noista kuvioista, mitä tuolla videolla näkyi, jos vaan pyydätte. Minun silmääni ne eivät nimittäin ainakaan näyttäneet niin ylivoimaisilta, ettettekö voisi niitä oppia. Jos ei oteta lukuun sitä missä mies kieputtaa tytsyä ilmassa, sillä hääpuvun kanssa se voisi olla aika riskialtista... :'D

      Tanssin näyttävyyteen vaikuttavat yllättävän pienet asiat. Voitte esimerkiksi kotona harjotellessanne kiinnittää huomiota siihen, että askellettaessa jalkojen väliin ei jää hirmuista rakoa, vaan jalkaterät tulevat siististi vierekkäin.

      Ryhdikkyys on myös tosi tärkeää, ettei tanssiminen näytä rönöttämiseltä. Vertailun vuoksi:
      http://www.tylkkari.fi/turun-ylioppilaslehti/tanssilavojen-taikaa <--etummainen pari, jossa naisella on punainen paita. Lavalla on lähes pakko tanssia näin eli kädet melko alhaalla, koska siellä on niin ruuhkaista, että muuten hutkisi jotakuta kyynärpäällä silmään. Eipä sillä, ei käsivarsia tietysti olisi ehkä mielekästäkään kannatella kovin korkealla viittä tuntia putkeen.
      Oletan kuitenkin, että saatte tanssia häävalssinne aivan kahdelleen ja teillä on runsaasti tilaa Salmi Salissa, joten:
      http://www.google.fi/imgres?q=vakiotanssiasento&start=243&um=1&hl=fi&safe=off&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&biw=1366&bih=608&tbm=isch&tbnid=v8MQQbHm5Bv7fM:&imgrefurl=http://anne58.vuodatus.net/blog/1842761/tanssii-tahtien-kanssa-8-3-200/&docid=u9QrGGOqW9apsM&imgurl=http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/15380/1236542238_TTK%2525202009%252520-%252520Mato%252520ja%252520Janica%252520valssi.jpg&w=475&h=640&ei=TMrdT4r0Lq7Y4QSintW5Cg&zoom=1&iact=rc&dur=410&sig=106087259649240989053&page=10&tbnh=135&tbnw=100&ndsp=33&ved=1t:429,r:22,s:243,i:254&tx=38&ty=59

      <-- Jestas miten pitkä linkki!! Joka tapauksessa tässä kuvassa ollaan ryhdikkäämpiä ja käsiä kannatellaan korkeammalla, mikä tuo mielestäni asentoon huomattavan muutoksen. Muistakaa kuitenkin pitää olkapäät alhaalla. ;)

      Kuvat ovat vähän omituisia, mutta en onnistunut löytämään Googlesta edustavampia. :D

      Poista
    5. Heti tuli hyviä vinkkejä!

      Mulla onneksi toi ryhti on helppo pitää (olen harrastellut mm.show-tanssia aikoinaan josta jäänyt kenties jotain ryhtiä selkärankaan), mutta oisko sulla neuvoa miten mies saisi pidettyä kädet ylhäällä ja olkapäät alhaalla (olen kyllä koittanut mulkoilla käsiä kohti tanssin pyörteissä, muttei se oikein häävalssin aikana näytä hyvältä kuvissa :P).

      Poista
    6. Unohtui vielä, että noi kuvat oli ihan loistavia esimerkkejä, kiitos kun jaksoit kaivaa ne netin syövereistä! :D

      Uskon, että kommenteistasi on varmasti muillekin valssin harjoittelijoille suurta apua ^___^ <3

      Poista
    7. Kädet ylhäällä ja olkapäät alhaalla, hmm. Onkohan teillä harjoiteltu käsien "venyvyyttä"? Olen harrastanut muutaman vuoden jazztanssia ja siinä kaikki liike pyritään saamaan sitkeäksi ja jatkuvaksi. Käsissä venytys lähtee olkavarresta ja jatkuu aina sormenpäihin saakka. Kilpatanssissa koko kroppa on todella venytetty, myös kädet. Niihin tulisikin saada samankaltainen venyvyyden tunne kuin mm. jazz-tanssissa. Omasta mielestäni se tuntuu siltä kuin kädet irtoaisivat, mutta se auttaa ainakin itseäni pitämään olkapäät siellä missä kuuluu. :D

      Poista
    8. Hehe, koitan selittää tuon miehelle - katsotaan kuin käy! :D

      Meille tuli myös tässä vähän odottamaton ongelma, eli miehelle tuli yskästä hiusmurtumia kylkiluihin eikä pysty nyt sitten taivuttamaan kylkiään. Kohta mennään varmaan sitä töpövalssia :/

      Poista
    9. Ounou! Kuulostaa kamalalta. :O No olipa valssi sitten minkänäköistä tahansa niin se on teidän häävalssi ja piste. Tunnelmahan siinä joka tapauksessa eniten ratkaisee.

      Poista
  5. Mekin olemme harjoitelleet jälkimmäistä :) Kiitos opettavaisista videoista, pitää aloittaa oikein kunnon treenit parkettien partaveitseksi :D

    VastaaPoista
  6. Oi ihanaa, oletteko ihan itse harjoitelleet vai käyneet tunneilla? :)

    VastaaPoista
  7. Valssista tulee paljon menevämmän näköistä tuolla jälkimmäisellä. Meidän tanssinopettaja kutsuu tuota ensimmäistä tyyliä töpövalssiksi. Hän myös kutsuu suomalaiseksi valssiksi kaikkia nopeatempoisempia valsseja mutta ne mennään myös tuolla jälkimmäisellä askeltyypillä (toki ei neliötä vaan kaiken maailman kuvioita yhdistellen :D ). Mutta siis perusaskellus: Pitkä, pitkä, yhteen ja uudestaan pitkä, pitkä yhteen. Nopeatempoisessa tietysti otetaan vaan lyhyempiä askelia mutta ei silti tuota tuollaista askel, paikallaan, paikallaan tyyliä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, töpövalssi! Voisko enää osuvampi nimi olla! :D

      Mä olen nyt ihan vakuuttunut siitä, että me varmaan valitaan joku nopeatempoinen ja tanssitaan se juuri tuolla jälkimmäisellä tyylillä. Tietysti sillä varauksella, että miehestä on siihen (olen harjoitellut vain yksinäni tuota jälkimmäistä, koska mies tulee vasta keskiviikkona Ruotsista).

      Poista
  8. Kannattaa myös huomioida häävalssia varten: millaiset kengät ja puku morsiamella on. Usein hääpuvun kanssa ei edes pysty ottamaan pitkiä askeleita, jolloin ensimmäisessä versiossa ei tule sitä ongelmaa. Ja kannattaa myös huomioida oma ja kumppanin tanssitausta. Valssin aikana voi vähän jännittää, jos ei ole paljon tanssinut :) pääasia, että on sellaiset askeleet, että ne osaa ja on varma olo.
    t. Morsian huhtikuulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ongelma taitaa olla niiden pitkien askeleiden ottaminen kun otan siinä ekassakin aina tosi pitkiä :P

      Harjoitellaan nyt molempia ja ens viikolla kun saan alushameen takaisin niin harjoitellaan sitten sen kanssa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...