14. elokuuta 2012

Our Wedding 3 - Kaunistautumista

Kääk, heräsin seitsemältä torkkua painellen. Halusin vielä nukkua ne viimeiset energiat itseeni, jotta jaksaisin koko pitkän ja jännittävän päivän. Pukeuduin ja kaaso V jo soittikin olevansa hotellin aulassa. Jätin sulhon nukkumaan kauneusuniaan ja suuntasin pikaiselle aamupalalle. Jännäiltiin tulevaa päivää Fabianin ihanan kotoisassa, mutta modernissa aamiaishuoneessa.

Suuntasimme Fabianilta korttelin toiselle puolelle varttia yli kahdeksaksi jossa hääaamun kaunistautumispiste Helsinki Hairdressers sijaitsi. Kampaamo oli muuten suljettu siltä päivältä ja olimmekin ainoat asiakkaat. Tunnelma oli mukavan rento ja kampaamossa soi mulle kylmiä väreitä aiheuttavia biisejä mm. Lana Del Ray - Video Games, joka sattumalta on biisi jota metsästin varmaan puoli vuotta ja johon olen edelleen yhtä rakastunut. Mulle siis ihan täydellinen hääpäiväbiisi lyriikoista huolimatta.


Aamun kaunistautumista on vaikea kuvailla, mutta tunsin olevani kahvila-ravintola-kampaamo-meikkistudiossa. Kyllä! Kahvilatasoinen café latte kampaamon puolesta kuin myös pari lasia skumppaa & lasi brandyä eikä ihme, että jännitys alkoi vasta neljältä kirkon morsiushuoneessa :D

Ammattikuvaajaa ei meillä ollut vielä aamun valmistautumisessa, mutta saatiin ainakin jotakin kuvia muistoksi kun minä, V ja Rami kuvailtiin meidän omalla kameralla.


No mutta siis Ramin paikalle hoitama meikkaaja oli sattumalta sellainen johon olen aikaisemmin alalla ollessani törmännyt töiden puitteissa ja pienen peilistä kurkistelun jälkeen huomattiin näyttävämme tutuilta toisillemme :D Siinä tuolissa istuessani tuli pälyiltyä myös aamuauringon valaisemaa katua ja kappas Martina ja Eskohan ne siinä. Nousivat autoon joka oli parkeerattu kampaamon eteen ja huristelivat sillä tiehensä. On tämä Helsinki niin pieni paikka.

Testattiin siinä myös kampaamon bassoja Skrillexillä ja Rami perehdyttikin meidät artistin varhaisempaan tuotantoon ^__^


No siis takaisin asiaan eli fiilis oli mahtava ja kolme tuntia vierähti meikissa ja kampauksessa. Kaaso V:n tukkaa fiksattiin vähän ja siihen lisättiin samalla paljon helmiä. Meikkini oli ihana ja kampaukseni tosi hieno, vaikken ehkä tuntenut jälkimmäisessä olevani ihan heti kotonani. Ehkä osittain senkin takia, että kuvittelin itselleni jotakin täysin toispuoleista kampausta. Mun päässäni on kuitenkin ollut kampauksia tän elämän aikana niin paljon, että nyt kuukausi häiden jälkeen olen tosi onnellinen siitä, että sain kampauksen joka oli hiukkasen mun mukavuusalueen ulkopuolelta, mutta joka oli teemaan sopiva, tosi kaunis ja taitavasti tehty. Annoin Ramille suhteellisen vapaat kädet ja hyvä niin.

Menen jatkossakin ottamaan juhliin tarvittavat kampaukset Ramilta. Suosittelen lämpimästi jos haluaa luovalla silmällä ja ammattitaidolla tehdyn kampauksen :)


29 kommenttia:

  1. Ihana kampaus! :) Mitä Helsinki Hairdressers'ssä maksaa kampaus + meikki? Voisi itsekin ehkä mennä sinne, kuulostaa meinaan ihanalta paikalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana paikka ja mahtava tekijä olikin! Meikkaaja otti 60€ meikistä (yleensä kuulemma 80€) ja Rami tais ottaa 120€ kampauksesta eli yhteensä 180€.

      Poista
  2. Samaa kyselisin minäkin, nettisivuilla kun ei ole mitään infoa. :) Sovitko meikkauksen Ramin kanssa vain niin, että hän hoiti meikkaajan paikalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintatiedot laitoinkin tuohon Pilvin vastaukseen :) Alkujaan varatessani kerroin tarvitsevani kampauksen lisäksi myös häämeikin ja Rami lupasi hommaavansa hyvän meikkaajan paikalle. Hän luetteli muutamia heidän käyttämiä meikkaajia ja kaikki olivat ihan tunnettuja nimiä jotka kyllä osaavat hommansa. Suosittelen ihan kympillä koko paikkaa ja Ramia!

      Helsinki Hairdressersin Annalla olen käynyt leikkauttamassa tukkaani kun hän on mun entinen työkaveri niiltä ajoilta kun olin Kampissa yhdessä kampaamossa töissä :)

      Poista
  3. Tosi upea morsian vaikka kappa päällään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Saara! Perjantaina koitan päästä sinne postiin paketin kanssa! ;)

      Poista
  4. WAUWAUWAU mikä kampaus!! ;) Tosi upee morsian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Kampaus oikeen henki glamouria ja se oli just sen henkinen mitä hainkin :)

      Poista
  5. Minusta tuo kampaus on aivan ihana! Voisin kuvitella itselleni jotain samankaltaista. Olet niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se oli ja kiitos kauniille Rimmalle kauniista sanoista (ne teidän kihlakuvat oli NIIN upeita!) <3

      Poista
  6. Oi ihanaa! Lisää näitä. Yksityiskohtia ja valmistautumista.

    Meillä oli valokuvaaja mukana kampaajalla ja niitä kuvia on ihana katsoa jälkeenpäin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistautumisesta odotan mäkin innolla kuvia ja koko päivästä, mutta tällä viikolla kuvien pitäisi olla valmiita :D

      Voi mäkin olisin halunnut valokuvaajan sinne, mutta meidän vihkiminen alkoi vasta neljältä ja ohjelmaa oli 23.00 asti. Meidän tapauksessa olisi ollut siis ihan kohtuutonta pyytää kuvaaja kahdeksalta aamulla paikalle kun hänen työpäivän pituudeksi olisi tullut 15 tuntia :P

      Ihania kuvia varmasti saitte <3

      Poista
  7. Vau, kampaus on todella kaunis! Upea, etenkin viimeisessä kuvassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen on myös mun lemppari kun siinä näkyy kivasti kampauksen muoto ja ihanat koristeet <3

      Poista
    2. Samaa mieltä, kampaus on kuvattu todella hienosti viimeisessä kuvassa! :)

      Unohtui muuten mainita aiemmassa kommentissani, että käytin mallikuvina omaa hääkampaustani varten sinun kuviasi, jotka on otettu yhteistyössä Hey Lookin kanssa (http://modernbridetobe.blogspot.fi/2012/03/meidan-kutsukorttikuvaukset-voita-oma.html)! :)

      Poista
  8. Todella kaunis kampaus ja toi koriste tulee ihanasti esille! Mä en Ramia enää vaihda mihinkään ja kävinkin viime viikolla jo uudelleen Ramin käsittelyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itseasiassa tuossa on yhdistetty kolme koristetta. Sai ainakin ihan uniikin näköisen koristeen :)

      Hih, no sepäs sattui kun ajattelin just varata Ramille ajan :D Ehkä taas törmällään siellä!;D Sun tukasta tuli muuten niin ihanan kiiltävä ja sileä viimeksi kun näin sut siellä!

      Poista
  9. Vautsi! Upea lopputulos! :)

    VastaaPoista
  10. Kaunista :) Ja wow, mikä kampaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin vähän erilaisen, mutta näyttävän ja sain sellaisen :D

      Poista
  11. Poffuliini15/8/12 07:04

    Ihana kampaus ja meikki ja ihanat nuo sun leiskuvan punaiset hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusten väri toi kampaukseen tosi kivasti asennetta, mutta nyt olen päättänyt, että 7 vuotta punapäänä vaihtuu pian blondiin tai brunetteen :)

      Kiitos <3

      Poista
  12. Aika erilainen tuo hääkampauksesi, sopii teemaan kyllä hyvin.

    Melko tuhdisti olet kyllä nauttinut alkoholia jo meikkauksen aikana, jos mä olisin juonut noin paljon ennen vihkimistä, en olisi selvinnyt ikinä edes alttarille asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopihan se :)

      Luulisin, että paljolti ihmisestä riippuu mikä on "tuhdisti" kun alkoholi vaikuttaa eri lailla eri ihmisiin :)

      Mulle tuo määrä ei ainakaan tehnyt mitään muuta kuin rentoutti. Join sitten illalla kahdeksan tunnin aikana myös jotakuinkin yhden lasin kuoharia, kermaliköörin, neljä lasia viiniä ja neljä tölkkiä lonkeroa/siideriä.

      Voi kuulostaa paljolta, mutta olin hädin tuskin edes pienessä hiprakassa ;) Oltiin miehen kanssa jopa niin virkeitä, että jäätiin pilkun jälkeen vähän keräämään tavaroita pois aamun sarastaessa :D

      Poista
  13. Upea kampaus ja kaunis morsian!
    Varasin itselleni, kaasolleni ja kahdelle siskolleni ajat kampaukseen ja meikkiin samasta paikasta, aurinkoprinsessan suosittelemana. Rami ei valitettavasti ole meidän hääpäivänä töissä, mutta menen tutustumaan leikkauksen ja värin myötä Jenniin (joka siis laittaa mun hiukset) ensi viikon perjantaina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lucy!

      Ihan oikeaan paikkaan varasitte ajat! Varmasti Jenni on myös oikein taitava. Itse tosiaan käyn normaalisti leikkauttamassa tukan Annalla. Tuossa paikassa ei olekaan muita kuin hyviä kampaajia joten varmasti kaikki menee hyvin :)

      Kuka/ketkä teille tulee meikkaamaan? :)

      Poista
    2. Hei!
      Kun eka kertoja yritin käydä vastaamassa (wordpressin ongelma on kommentointi onnistuu satunnaisesti!) en vielä tienny kuka meitä tulee meikkaan.
      Kävin kuitenkin toissa perjantaina Jennillä leikkauttamassa ja värjäyttämässä hiukset ja samalla myös selvisi että meitä tulee meikkaan Riina. Tiedätkö?
      Sain kyllä tosi hyvää palvelua, ihanat hiukset ja skumppaa! :)

      Poista
    3. Joo tiedän ^^ Ennen kun varasin ajan Ramille koitin varata itse meikkausaikaa Riinalta (aika tunnettu näissä Suomen pienissä meikkaajaympyröissä), mutta hän oli koko heinäkuun lomalla. Ensisijaisesti alunperin olisin siis halunnut juuri Riinan :)

      Ihanaa mä niin varaan huomenna taas ajan :) Palvelu on aina ihan ensiluokkaista! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...