13. helmikuuta 2011

Kaasojen pukeutuminen vol.2

kivan näköistä kun kaikilla on vähän erimalliset mekot :)

Edellisen kaasopukupostauksen violeteista puvuista varmaankin luovutaan, sillä minusta olisi bestmanien kannalta epäreilua, että osallistumme vain kaasojen pukukustannuksiin. Lisäksi se 75€ on joillekkin kaasoille liikaa vaikka maksaisimme hääparina heidän puvuista sen toiset 75€.

kuva: theknot.com

kuva: theknot.com

Olen koittanut miettiä tähän kaikkien kannalta järkevää ratkaisua eli tilalle voisi tulla teeman (musta-valko) mukaisesti mustat mekot. Ajattelin että tämä olisi myös kaasoille helpompi koska kaasoissani on häiden aikaan opiskelija ja toinen ainakin tällä hetkellä yksinhuoltaja enkä tällöin halua, että heidän pitäisi maksaa mekosta normaalia mekkoa suurempaa summaa. Tällainen mekko saattaisi löytyä jo heiltä itseltään. Tietysti jos joku haluaa ostaa kokonaan uuden mekon niin silloin hän voi ostaa omaan budjettiinsa sopivan mekon (kuten itse kaasona olen tehnyt).

Ainoa mitä kaasoilta siis toivoisin olisi puvun väri ja mikäli olen ymmärtänyt niin kaasot tykkäisivät kuitenkin pukeutua jotenkin yhtenäisesti. Mustalle mekolle löytyy varmasti myös myöhempää käyttöä toisinkuin sille violetille.

kuva: elizabethannedesigns.com


Kaasoille ajattelin joitakin tyylikkäitä rannekukkia tai kimppuja. Väriksi varmaan joku omasta kimpustani johon tulee varmaan violettia ja vadelmanpunaista.


kuva:?
 kuva:?
nämä eriväriset kengät on aika vinkeet :D


kuvat: Valitettavasti en muista mistä kaikki kuvat ovat mutta jos sinä tiedät niin laitathan sähköpostia tulemaan.

25 kommenttia:

  1. Itse en miellä mustaa ollenkaan häihin sopivaksi väriksi ellei se ole teemaväreissä. Mutta kukin tyylillään tietenkin.
    Meillä kaasot saavat itse valita pukunsa ja värinsä, sillä mitä enemmän katselen kuvia joissa on yhtenäinen väri kaasojen puvuissa, sitä tylsemmiksi ne muuttuvat.

    Jokainen häävieras/kaaso haluaa pukeutua mielensä mukaan kerrankin, kun pukeutumiseen on kunnolla syytä ja minusta olisi julmaa alkaa rajaamaan värejä.Se missä yksi hehkuu, ei sovi toiselle, ja koska nykyisin on harvakseltaan hienoja juhlia, joihin saa pukeutua, annan mieluusti vapaat kädet kaasoillekin. He toki kysyivät värikoodia minulta ja kerroin, että esim samaa väriä ja hiukan eri sävyä olevat mekot on hyvät, mutta myös täysin eri väriset on ok.

    Meille ei tullut mieleenkään, että maksaisimme kenenkään muiden pukuja kuin omamme ja lastemme. Minusta se ei ole välttämättä ihan modernia maksaa kaasojen pukuja.
    -Bride-

    VastaaPoista
  2. Olen itse sitä mieltä, että jos hääpari asettaa vaatimuksia kaason/bestmanin puvulle, niin silloin he myös puvun maksavat, ellei kaasolta jo sellaista löydy. Näin sanoo myös hääetiketti. Vaikka kaason rahatilanne olisi kuinka tiukilla, ei hyväkään ystävä välttämättä halua sanoa, että ei huvittaisi pistää rahaa muiden asettamiin ulkomuototoiveisiin. Jos on rahaa mennä naimisiin niin silloin on varaa maksaa vaatimuksistaan myös viulut, eikä vain todeta että "tarviithan sä mustaa pukua myöhemminkin." Ehkä kannattaisi keskittyä olennaiseen. Kuullostaa hassulta että haluatte viimeisen päälle musiikit, valaistukset, hääyöt ja ruuat, mutta sitten vain ilmoitatte kaasoille että "ostakaa itse jos mekkoa ei jo ole". Pari mekkoa on yksi kärpäsenkakka budjetissa, kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Totta tuo Commentsin kommetti, että joshaluaa jotain tiukkaa pukukoodia, kuten samaa väriä kaasoilta, silloin on syytä maksaa puvut. Itse en ikinä kuunaan päivänä pukeutuisi mustaa häihin.

    VastaaPoista
  4. Mun kaasot halusivat itse maksaa mekkonsa! Vaikka kyllä olisin maksanut ne (tai ainakin osan niistä!). He sanoivat että kyllähän he kuitenkin olisivat ostaneet uudet mekot häihimme! :) Halusin siis että kaikilla on samanlainen/samanvärinen mekko. Valitsin kutienkin aika halvat mekot sen takia että en halunnut niitten käyttävän hirveästi rahaa mekkoon jonka minä kuitenkin loppuen lopuksin päätin.

    VastaaPoista
  5. Meillä on tosiaan teemavärit musta, valkoinen ja vaaleanlila, ja pähkäilin samoja juttuja kuin sinäkin. Ratkaisin asian keskustelemalla kaasojen kanssa. He sanoivat, että vaaleanlila ei tunnu omalta väriltä, mutta musta kylläkin. Täältä peukku mustille puvuille ja kaasojen kanssa keskustelemiselle :)

    VastaaPoista
  6. En ota kantaa mekkoasiaan, mutta olimme ostaneet äidille tuollaiset rannevieheet ja ne olivat kyllä todella hienot, mutta räjähtivät myös aika pikaisesti. Kun olivat vähäsen tiellä esim syödessä. :) Eli kannattaa miettiä niitä kaksi kertaa.

    VastaaPoista
  7. Mä sitten taas tykkään ajatuksesta mustista kaasojen puvuista! Ja teidän hääteemankin tuntien se sopisi todella hyvin! :)

    VastaaPoista
  8. Mäkin kuulun mustien pukujen kannattajiin, vaikka onkin häistä kyse. Mielestäni tyylikäs valinta. Itse olen harkinnut samaa, tosin pukujen rahoitusta en ole vielä miettinyt juurikaan. :D Eli pitänee kaasojen kanssa keskustella asiasta kun tulee ajankohtaiseksi.

    Ja kuten Tiina totesi, uskon mustan tuntuvan monelle omalta väriltä esim. lilan tai purpuran sijaan.

    VastaaPoista
  9. Tulen myös kertomaan kuinka asia meillä on;
    Kaasot saavat pukea ylleen mitä itse haluavat, vaikka sitten jakkupuvun tai mekon. Meillä on hääkutsussakin mainittu että jokainen pukeutukoot kuten itse haluaa, ei siis ole pakko laittaa pukua päälle vaan asuvalinta on vapaamuotoinen mutta siisti.:) (tässä tapauksessa esim. häihimme on tulossa paljon miespuoleisia vieraita ketkä ovat räppäreitä, heillä esim.lököhousut ja kauluspaita / t-paita sekä puvun takki. Näin meillä.:))

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentojille!

    Kuten kommenteistakin huomasi niin tämä jakoi aikalailla mielipiteitä. Musta on kuitenkin meidän teemaan olennaisesti kuuluva väri joten minusta se ei ole ollenkaan hassumpi. En oikeastaan tiedä mitään syytä miksei musta kaasojen asuun sopisi...pukeutuuhan ne bestmanitkin mustaan ;)

    Minusta musta väri ei ole kovin iso rajoite, tarkoitan vain että tiedän jokaisen kaason pitävän päällään mustia vaatteita ihan arkenakin eli en siis usko etteivät he väristä pitäisi.

    Kyse ei ole siitä ettemmekö kaasojen pukuihin voisi osallistua mutta kuitenkin bestmanit joilla pukukoodin mukaisesti on tumma puku olisi mielestäni epäreilua kustantaa sitten vain kaasojen pukuja.

    Jos puvuista tulee joku ongelma niin toki saa tulla ihan missä puvussa haluaa. Toivehan on aina kuitenkin vain toive ja tästä mekkotoiveesta toki keskustellaan kaasojen kanssa. En usko, että siitä mitään ongelmaa saadaan aikaiseksi sillä mulle mikään ei ole absoluuttista enkä keneltäkään vaatimalla mitään vaadi vaan sitten keksitään jotain muuta niin, että kaikki kaasot on tyytyväisiä :)

    Jos olen itse kaasona en oleta hääparin osallistuvan pukuuni tai edes maksavansa sitä. Minusta kaasona on siis ollut ihan ok maksaa oma pukuni jolloin voin päättää ostanko 20€ puvun vai 150 euron puvun ja voin valita itse puvun jolle on myös myöhempää käyttöä toki hääparin toiveita noudattaen.

    Minulla on kuitenkin sen verran suorasanaisia kavereita että uskon heidän kyllä sanovan suoraan jos joku tökkii eikä alkuperäistäkään ideaa ole vielä haudattu, mutta epäilen käykö se taas kaikille kaasoille vaikka täällä ideasta tykättiin. ^^

    VastaaPoista
  11. Comments:

    Itseasiassa hääetiketti sanoo, että hääparin tulee osallistua avustajien pukuihin jos kustannukset ylittävät normaaliin juhlapukeutumiseen verrattavat kulut. Tätä siis olisimme noudattaneet noiden violettien pukujen suhteen jotka olivat 150€ (olisi siis mennyt fifty-fifty).

    Minusta jos ostaa esim. 30-50€ maksavan mustan mekon tai kaivaa sellaisen kaapista se on täysin verrattavissa normaaliin juhlapukeutumisen kuluihin.

    Mitä tulee budjettiin niin sellainen on valitettavasti olemassa ja sitä joudutaan turhakkeiden osalta supistamaan esim.kukat. Minusta siinä olennaisin asia ei siis ole avustajien pukeutuminen niin mielellään kuin siihen satoja euroja laittaisinkin.

    Olen miettinyt myös sellaista vaihtoehtoa, että osallistuisimme bestmanien pukeutumiseen vuokraamalla heille samat liivit ja plastronit kuin sulhasella ja panostaisimme samalla summalla kaasojen pukeutumiseen. Silloin se olisi minusta reilua kaasojen ja bestmanien kesken. Heitä on kuitenkin yhteensä kuusi.

    Nämä ajatukset/ideat ovat olleet sellaisia mihin itse kaasona suostuisin. Toki puhun kaasojen ja bestmanien kanssa asiasta että mitä mieltä he asiasta ovat :)

    VastaaPoista
  12. Mä oon itse mustan kannattaja ihan missä vaan. Pukaudun melkein pelkästään mustaan muutenkin, ja niin kauan kuin olen häitä ja siihen liityviä asioita ajatellut, on mielessäni pyörinyt ajatus siitä etten todellakaan tule menemään valkoisessa naimisiin. Mulle pitää tulla musta puku, tai ainakin puku missä musta on hallitseva väri. Kukin kuitenkin tyylillään.

    Mun juttu on muutenkin tummat värit, mutta kyllä mä yleensä varmistan häiden järjestäjältä mitä mieltä ne on. Jos he on sitä mieltä että musta ei sovi, niin sitten pistetään jotain muuta. Ystäväni one ensi kesänä menossa naimisin, ja koska morsian ja suku on Slovakiasta, halusin tarkistaa käykö tummanvioletti heidän tapohinsa. Kuulemma ei ole mitään merkitystä.

    Mun mielestä jokaisella naisella pitää olla kaapissa pikkumusta. Ihan vaan varuilta. Siksi mun mielestä teidä tapauksessa juuri violettien mekkojen kustannuksiin olisi kohteliasta osallistua, mutta mustien ei. Kukin kaasoista voi itse päättää minkä hintaluokan mekon ostaa jos sitä ei vielä löydy. Nyt on korkea aika.

    Mähän sain tosta vaatekaappiasiasta ihan postaus-idean. Jes!

    VastaaPoista
  13. Oho, ompas tämä tosiaan herättänyt keskustelua. Mun mielestä toi sun ajatus ei kuulosta ollenkaan pahalta. Musta väri on omasta mieletäni tosi tyylikäs vaihtoehto. Saahan siihen eloa sitten esim kengillä (niin kuin tuossa yhdessä kuvassa)tms. Meillä mennään aika samoilla linjoilla. Tosin olen esittanyt toiveen muutamasta eri väri vaihtoehdosta ja että pukujen olisi hyvä olla tyyliltään saman kaltaisia. Yritin kaasoilleni ehdotella erilaisia mekkoja esim. Vilalta jolloin kustannukset olisivat pysyneet erittäin kohtuullisina. Kaasot haluavat kuitenkin mielummin pitkät iltapuvut, joten saavat ostaa mekkonsa ihan itse (aion siltikin esittää toivomuksia niiden suhteen). Jonkin verran olen kaasojen kustannuksiin kuitenkin valmis osallistumaan, koska ostimme bestmaneille solmiot. Joo, ja meilläkin näitä on kuusi.=)

    VastaaPoista
  14. Mihin hävisi postauksesi niistä Pom pommeista?
    Laitatko siitä askartelu ohjeen?

    Maria

    VastaaPoista
  15. Heidi:Kiitos mielenkiintoisista huomioista! Kiva että sait ideaa tästä oman blogin postaukseen! Kävin itseasiassa kurkkaamassa sen sun postauksen siitä millainen sun hääpuku tulisi joskus olemaan ja minusta sulla oli todella hyviä vaihtoehtoja ja huomioita listattuna(se mustavalkoruudullinen oli ihana). Mä en edes uskaltaisi ajatella mikä mun valinta olisi jos olisin töissä morsiuspukuliikkeessä...hih varmaankin joku ihan villi kortti :D

    M: Vilassa on kyllä tosi kivoja ja tyylikkäitä mekkoja joten ymmärrän hyvin miksi sitä ajattelitte ^^ Olisi kyllä kiva jos kaasot laittaisivat jotkut värikkäät kengät, mutta pääasia tietysti, että jotkut kengät ;)

    Maria: Nyt näkyy taas :D Lisäsin muutaman inspiskuvan ja ohjeen niiden tekemiseen :)

    VastaaPoista
  16. Heidi: By the way hei olitkos sinä laittanut sen mustavalkosen puvun sinne teidän ikkunaan? ;P :D

    Tuli vaan mieleeni kun kävelin yksi päivä siitä Stilissiman ohi miehen kanssa :)

    VastaaPoista
  17. Hehheh, kun Evilou kotiutui Tampereen messuilta, taisi Caro sen sinne laittaa vaikka kielsin, koska halusin sovittaa sitä. Ryöstin sen sieltä lainaan loppuillasta ja vetäisin päälleni. Voi että se oli söpö<3
    Mutta joo, oisin mä sen sinne laittanu ellei joku muu ois ehtiny ensin. Ollaan kaikki vähän höpsöjä välillä. :)

    VastaaPoista
  18. Black dresses are rad!

    Where do you have your wedding reception?



    xx
    Michaela @ bliss!

    VastaaPoista
  19. Hi Michaela!
    Our reception will be held at Salmi Sali in Helsinki. Salmi Sali is quite modern venue, but for us it's just perfect! Click here to see pics :D

    Gonna visit your blog soon! ^^

    VastaaPoista
  20. Olen myös kaasojen mustien juhlamekkojen kannattaja!

    Meillä oli häät Salmisalissa kesällä 2010. Meillä oli teemaväreinä musta, valkoinen, hopea ja kulta. Morsiusparilla oli yllään mustan ja valkoisen lisäksi hopeaa, kaasoilla ja bestmaneilla kultaa.

    Kaasot olivat pukeutuneet mustiin mekkoihin, ja lisäksi olimme ostaneet heille kullanväriset, silkkiset hartiahuivit. Bestmaneilla oli mustat puvut ja valkoiset paidat sekä meidän heille ostamat kullanväriset solmiot.

    Kaasot ja bestmanit olivat ostaneet itse mustat pukunsa ja mustat mekkonsa. Valtaosallahan kuitenkin on kaapissa jo valmiina musta puku tai musta juhlamekko!

    Salmisali on niin modernin näköinen juhlatila, että minun mielestäni mustat mekot sopivat sinne todella hyvin. Ja varsinkin jos teille tulee dj ja teemana on elokuvat eikä muutenkaan ole kaikkein traditionaalisimmat häät, niin minun mielestäni musta on oikein hyvä valinta.

    VastaaPoista
  21. minimalistbaby:Kuulostaa oikein hyvältä nuo teidn väriyhdistelmät!

    Luulenpa, että mekin voisimme ostaa kaasoille huivit ja bm:lle jotkin vastaavat.

    Kiitos mielipiteestä! Ihana kuulla samassa paikassa juhlineelta samankaltaisia ajatuksia kuin mitä itsellä on mielessä pyörinyt ^^

    Onnea rouviintumisesta, teillähän on hurjaa vauhtia tulossa jo 1v. hääpäivä! ;)

    VastaaPoista
  22. Kiitos! Tuntuu tosin, että omista häistä on miljoona vuotta, varsinkin, kun tässä on tämmöinen toinen "projekti", joka vie aika paljon aikaa. (Siitä on vähän tuolla mun blogissa myös.) :-)

    VastaaPoista
  23. Oih minäkin mielellään haluaisin tuollaisen "projektin" häidemme jälkeen vaikken ehkä ihan heti mutta viimeistään ennen kuin täytän 30v. :D

    VastaaPoista
  24. Meillä kans kaasot oli sitä mieltä että musta on liian synkkä, niinpä löysin niille puvun mikä on punertavan lila ja musta ohut nauha, rintojen alla ja pukua voi pitää olkaimettomana tai yksi olkain. Kaikki piti siitä eikä mielestäni ollut paha hinta kun 59€ josta maksamme puolet. Kaikilla kaasoillani myöskään ei ole varaa maksaa omaisuuksia puvusta.
    Rannekkeet tulee kaasoille kans ja kukkaistytölle pieni kimppu.

    VastaaPoista
  25. Kuloostaa hyvälle Migu niin hinta kuin mekotkin! Me ei tosiaan olla lyöty mitään pukeutumisen väriasioita lukkoon ja jos kaasoista musta on liian synkkä saavat he toki laittaa jotain muuta väriä päällensä. Ainakin toinen kaaso aikoo teettää itselleen puvun ja on kaavaillut pukuunsa meidän teemaväreihin kuuluvaa tumman violettia. Väri sopii kaasolleni todella kauniisti :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...