22. elokuuta 2010

Modern Bride Radio Helsingissä! (Haastattelu lisätty!)


Tulevana maanantaina 23.8 noin klo.8.40 Radio Helsingissä  (taajuus on pääkaupunkiseudulla 88.6) käsitellään häitä. Mulla on siinä sopassa oma lusikkani, joten aamuvirkut ja kynnelle kykevät olkaapa kuulolla ;)

 KUUNTELE HAASTATTELU TÄSTÄ.

Päivitys 23.8 klo.19.00 Ja nyt risuihin ja ruusuihin eli haastattelua kuvataan Radio Helsingin sivuilla näin:

"Aamu Helsingissä 23.8.2010 8min. Elokuu on suosituinta hääaikaa. Häähulluus on leviävä kansantauti, joka saa hääpärin pyörälle yleensä noin vuotta ennen itse juhlaa. Radio Helsinki löysin Kristiinan, joka on suunnitellut kohta vuoden heinäkuussa 2010 pidettäviä häitään. Onko häissä tosiaan niin paljon hommaa, että sew vie elämästä kaiken kaikkiaan kolme vuotta aikaa. Morsian Kristiina kertoo seuraavassa meille häätunnelmistaan."

Ihan ensiksi häävuosi on laitettu väärin ja toiseksi meiltä ei todellakaan mene kolmea vuotta suunnitella häitä vaan säästää rahaa ja haluamamme päivä 7.7 osuu lauantaille vasta vuonna 2012. Jos rahaa olisi hääjuhlan järjestämiseen niin me olisimme jo naimisissa. Tämänhän varmasti kaikki ihanat vakkarilukijat tietävät mutta ajattelin mainita asiasta uusia/satunnaisia lukijoita varten :)

Risut

-Minusta studiojuontajilla oli hiukan ihmeellinen asenne koko aiheeseen, vaikkei mitään kauhean ilkeää kommenttia sentään tullut.

-/+ Juontajat antoivat sen käsityksen, että suunnittelisin häitä 24/7 eikä mulla olisi muuta elämää :P Suunnittelu kuitenkin vie vain minimaalisen murto-osan viikosta tässä vaiheessa. Muuten oli ihan hauskoja kommentteja esim. kun äänestivät kortteja ja luulivat viehettä kalastuksessa käytettäväksi vieheeksi ;)

- Ruotivat meidän budjettia niin että mainitsivat ainoastaan kaikki "turhuudet" esim meidän pöytäkortit jolloin jäi fiilis, että kaikki 12 000€ menee sellaiseen! Tosiasiahan kuitenkin on, että pelkästään ruokiin, juomiin ja tilavuokraan menee budjetista n.7000€, 1500€ valokuvaajaan jolloin kaikkiin loppuihin esim. bändiin, sormuksiin , pukuihin, kutsukortteihin jne. jää n.3500€.


Juontajien aivoituksista päätellen hääparit jotka panostavat suunnitelmallisesti paljon mutta budjetti olisi esim.6000€ ovat "normaaleja". Mutta heti jos hääpari haluaa käyttää enemmän rahaa on morsian häähullu tai bridezilla.... Kiteytettynä esim. jos tahdot normaalia paremmat safkat ja juomat vieraille olet bridezilla ;P Ja mä muka olin käsittänyt että raha on elämistä varten eikä elämä rahaa varten. Kyllä sitä rahaa kerkeää kuluttamaan sitten niihin "tärkeisiinkin" asioihin kuten autoon joka vaihdetaan kuitenkin muutamien vuosien päästä toiseen.

Ruusut
+ Itse haastattelu oli koottu kivasti ja haastattelija Saara oli ihan huippu! Hänen siskonsa oli menossa naimisiin ja oli suositellut kurkkaamaan blogiini. Sain siis sähköpostiin pyynnön haastattelusta. Jos tämä Saaran sisko täällä vielä pyörii niin kerrothan kuinka teidän häät menivät! :)

+/- Jäi hyvä maku itse haastatteluosuudesta teiltä saaman palautteen ja ihanan haastattelijan takia. Myöskin kokemuksena ihan hauska! :) Itse lähetyksestä jäi suoraan sanottuna kyllä helvetin paska maku kun he koittivat selkeästi kaivaa esille kaikkea mikä edistäisi päivän häähullu teemaa :P

+ Onneksi eivät sanoneet sukunimeä kuten haastattelija lupasi, sillä olisi aika tylsää jos joku sukulainen kuulisi hääaikeistamme radiosta eikä meiltä itseltämme ;)

Laittakaapas tekin omat risut ja ruusut tulemaan! :)

18 kommenttia:

  1. Ohoo, pitääpä viritellä taajuudelle huomenna töissä. :)

    VastaaPoista
  2. Korvat hörölle siis! Toivottavasti oon jo silloin töissä tai sitten oon helkkaristi myöhässä että ehdin kotona kuuntelemaan!:D

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin, ja oli ihan hyvä juttu. =) Ärsytti vaan, kun ne ihmetteli että mitä järkeä on alkaa suunnitella häitä noin paljon etukäteen, selvää häähulluutta... Itekin alotin suunnittelemisen kun häihin oli aikaa n.2,5 vuotta. Ihan vaan sen takia että mun mielestä on kivampi miettiä asioita rauhassa ja toteuttaa pikkuhiljaa ilman mitää suurempaa stressiä. Sitten niitä bridezilloja syntyy kun kaikki jättää viimetippaan ja yrittää kauheella kiirellä hoitaa kaikki asiat. Tietty, sekin tapa saattaa jollekkin sopia.

    VastaaPoista
  4. Kuuntelin just tuolta podcasteista tämän. Hyvin vedit, ja harvinaisen vähänhän tuolta tuli mitään ilkeämpää kommenttiakaan. ;)

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Kuuntelin juuri lähetyksen podcastin.
    Juontajilla oli hieman erikoinen ote aiheeseen. Takertuivat ehkä hieman liikaa budjettinne pieniin yksityiskohtiin niin kuin bestmanien ja kaasojen kustannuksiin. Ei näyttänyt tulleen heille mieleenkään, että myös he tarvitsevat esim hiustenleikkuut yms yms.
    Mielestäni myös kuuluu yleissivistykseen tietää, että kun puhutaan häistä niin viehe ei ole kalastusväline...
    Eli siis yhteenvetona, että suoriuduit hyvin haastattelusta, mutta juontajat olisivat voineet perehtyä asiaan hieman enemmän.

    VastaaPoista
  6. Siberia & Mezzy: Laitoin linkkiä tähän postaukseen jos aamulla ei aika riittänyt lähetyksen kuunteluun ^^

    M: Haha, aivan samaa mieltä olen kanssasi! Itse stressaan paljon asioista jopa niin paljon, että saatan voida fyysisesti pahoin. Myös tästäkin syystä haluan häitä edeltävien parin kuukauden olevan mahdollisimman stressittömiä ;)

    Mira: Kiitos! Mua jännitti aika lailla jonka itse huomaan nauhoitteesta siitä että naurahtelen normaalia enemmän :P

    Olin kieltämättä varautunut jo ilkeisiinkin kommentteihin ja oli kiva ettei niitä tullut. Olin myös onneksi varautunut siihen, että annetaan hiukan vääristynyt kuva hääsuunnittelustamme :)

    Tanju: Onneksi en ole ainoa josta tuntuu, että juontailla oli hiukan erikoinen ote aiheeseen :)

    Heillä ei tosiaan näyttänyt olevan aavistustakaan mihin kaasoille/bm:lle suunnattu raha menee. Eli me kustannamme puolet kaasojen/bm puvuista per hlö, mutta kuitenkin max. sen 65€. Jotkut kustantavat taas meikin ja kampauksen, hiustenleikkuun tms.

    Sain kieltämättä niin hyvät naurut tuosta viehejutusta että loppupäiväni sujui hyvin humoristisella otteella! :D

    Niin ja kiitän, että "läpäisin" haastattelun kunnialla. Jännitti kauheasti!

    VastaaPoista
  7. No mikä helvetti se viehe on muuta kuin kalastusväline?
    Yleissivistystä, hohoo!

    VastaaPoista
  8. eihän ne häät kaikille oo niin iso juttu.. tai niin tärkeät. jotku haluu simppelit kotihäät ja jotku haluaa sitten jotain isompaa. :) miust on ihan ymmärrettävää,että joillakin on ns prinsessaunelmia ;D <3

    Tosiaan tuntui välillä,että juontajat vähän vähätteli sitä naimisiinmenon tärkeyttä "miksi ihmeessä tuhlata näin paljon aikaa ja rahaa joihinkin häihin?" Niin tosiaan eihän siinä luvata "muuta kuin" jakaa koko loppu elämä jonkun toisen kanssa. xD Että ei sen kummempaa sitten..:D

    VastaaPoista
  9. Anonyymi: Viehe on siis sulholle, bestmanille ja muille tärkeille häiden miesvieraille puvun takin rinnukseen kiinnitettävä pieni kukkalaite. Vieheessä on yleensä vain yksi kukka, esim ruusu ja se kiinnitetään hakaneulalla pukuun.

    VastaaPoista
  10. No ohhoh olipas outo asenne juontajilla, aika vähättelevältä kuullosti..=/

    Me mennään luultavasti naimisiin vasta 2015 ja nyt jo kaikkea oon kattellut, en ostanut mutta miettinyt ja suunnitellut. Samasta syystä kuin sinä, ettei tuu kauheeta stressiä sitten yhtäkkiä vaan hiljaa hyvä tulee:)

    VastaaPoista
  11. Maiju: Hei kaasoseni!Itseasiassa mä luulen, että kyllä ne häät on kaikille ihan yhtä iso ja tärkeä juttu oli ne sitten pienet tai isot sillä tarkoitushan juhlalla on kaikissa sama <3 Mutta sitähän sä varmaan tarkoititkin eri sanoin vain <3 Sähän voit nyt sitten kertoa meneekö se suhun varattu 65€ niihin miesjuontajan arvioimiin kynsiin :P

    Tanja No niinpä! Etkä ole ainoa 2015 morsian ainakaan mitä tuolla hääfoorumilla olen nähnyt :)

    Kaikille yhteisesti
    Muakin ärsytti tuo rahankäyttöön tarttuminen sillä oikeastihan rahan käytöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka tärkeä naimisiinmeno on hääparille. Se kertoo mun mielestä enemmänkin hääparin suhteesta rahaan. Kuten itseasiassa tuolla ylhäällä mainitsin niin ainakin meidän suhde rahaan on selvä: se on elämistä varten :)

    Toki rahatilannekin vaikuttaa asiaan, että en mä rupeaisi syömään vettä ja leipää hääjuhlan takia. Jos sulho ei mua kelpuuttaiskaan niin sen takia mä voisin kyllä vetää pelkkää vettä ja leipääkin jos se siitä olis kiinni ;D

    Pienet ja isot häät kaikilla budjeteilla on mun mielestä siis yhtä tärkeät eli parin joka haluaa pitää kotihäät on sellaiset tottakai pidettävä koska se sopii heille.

    Minusta juontajat olivat loukkaavia kaikkia naimisiinmeneviä kohtaan sanomalla "pöyristyttävää ja samalla ihailtavaa, että joku näkee näin paljon vaivaa, että voi järjestää kavereille juhlat.." Siis aivan juuri tästä syystähän ihmiset päättävät mennä naimisiin eikä järjestää kotibileitä... >.<

    Toisaalta avioerotilastojen mukaan ehkä joidenkin olisi pitänyt vaan järjestää ne kotibileet :P

    VastaaPoista
  12. Siinä olen kyllä samaa mieltä juontajien kanssa, että häät todella ovat vain kavereita varten järjestetyt juhlat. Mielestäni naimisiin menemistä ja häitä ei pitäisi sekoittaa. Ne liittyvät toisiinsa, mutta eivät tarkoita samaa.

    Näin ainakin meillä. Avioliiton voisi solmia ilman kemujakin, mutta me päätimme juhlia tärkeää askeltamme lähimpiemme kanssa järjestämällä häät. Olen vähän ylpeäkin siitä, että haluan nähdä perheitämme ja ystäviämme varten näin paljon vaivaa. He ovat sen arvoisia. :)

    VastaaPoista
  13. Siberia:Tottakai itse juhlaan panostetaan vieraiden takia. Ja meillä myöskin siksi, että siitä tulisi meille itselle ikimuistoinen päivä, hääpäivästä (eli ts. päivästä jona menimme naimisiin) kun on kuitenkin kyse :)

    Minusta käsite häät= naimisiin meno + naimisiinmenon juhliminen hääjuhlan muodossa. Mutta tosiaan tarkoittaa kullekkin varmasti yhtä sun toista kun häät on aika laaja käsite.

    Minustakin juhlat ovat ystäville ja sukulaisille (niinkuin itseasiassa haastattelussa sanoin) koska haluamme jakaa tärkeän päivän tärkeiden ihmisten kanssa :)

    Perun siis osan edellisestä kommentistani kun kuuntelin lähetyksen uudelleen. Olin jäänyt siihen käsitykseen että juontajien mielestä hääjuhla on tärkeämpi kuin itse naimisiinmeno. Mulla kalskahti korvaan ehkä tuo juontajan tyyli sanoa "kavereille juhlat". Rivien välistä kun voi siis lukea kaikenlaista.

    Tiivistetysti samaa mieltä kanssasi :)

    VastaaPoista
  14. Hyvin vedit, suomalaiset radiojuontajat vaan saattuu olemaan huonoja,miksi ottaa tuommonen muka hauska asenne ja vääristellä asioita. Sitä paitsi kuka hemmetti on niin rikas, että kiskasee jonku kymppitonnin hihasta ja järjestää häät puolessa vuodessa?!
    Mutta ei muuta ku jatka äänestysten järkkäilyä ja kaikkea muuta kivaa, kyllä jokasen kaverit ja suku ansaittee kunnon juhlat. Ja mikä sen parempi syy ku, että kaks ihmistä, jotka rakastaa toisiaan, menee naimisiin. Ei isot häät vähennä ollenkaan sitä liiton merkitystä tai kestävyyttä. Meillä ainakin sukulaiset ois tosi loukkaantuneita jos ei tulis isoja häitä, johon kaikki kutsutaan.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: Kiitos ja ihanaa että olet todella tuota mieltä! Ihan sydäntä lämmittää kun tuli jo sellainen olo, että pitääkö tässä nyt alkaa jättämään juttuja pois jos kerta huolella suunnitellut isot juhlat naimisiinmenon kunniaksi onkin huono juttu :S Ja sitten vielä leimataan bridezillaksi koska haluamme panostaa myös rahallisesti häihin :S

    Laitankin seuraavaksi budjetti gallupin niin nähdään ollaanko me sulhon kanssa Suomen ainoat kymppitonnin häitä suunnittelevat :D

    Meillä myös tulisi suoraa palautetta suvulta ja ystäviltä jos heitä ei kutsuttaisi :) Kun sukua ja ystäviä sattuu olemaan paljon on minusta suoranainen ihme että saimme vieraslistan ylipäänsä karsittua 110 hengen kokoiseksi. Mutta tämä olikin jo vähän off topic asiaa :)

    VastaaPoista
  16. Rehellisesti sanottuna koen,että mulle annetaan se yks upeimmista "palkkioista" vain sillä,että saan kunnian olla kaaso ja parhaan ystäväni rinnalla tällaisena hetkenä.<3

    ..Ja kieltämättä tykkään järkkäillä ja suunnitella oman bridezillani kanssa näitä häitä. ;D hyvä mäihä,että molemmat kokee tän vaan mukavana puuhana eikä pakollisena pahana. :)

    VastaaPoista
  17. Vähän oli kyllä ikävä asenne juontajilla. Enkä mitenkään voi ymmärtää millä logiikalla aikaisin häiden suunnittelun aloitteleva olisi bridezilla? :D Hirviömorsianhan on henkilö, joka stressaa kaikesta ja keskittyy lähinnä pintapuolisiin asioihin, kuten ulkonäköön tai koristeisiin aivan liikaa ja missaa koko häiden pointin, eli naimisiin menon ja sen juhlimisen! Lisäksi hän kiukuttelee kuin pikkukakara kun ei saa haluamaansa! Sillä ei ole mitään tekemistä kuinka kauan häitä suunnittelee, tai kuinka paljon rahaa häihin pistää... Mutta tosiaan, hyvin vastasit kaikkeen kysymyksiin! :)

    VastaaPoista
  18. Maiju: Kaaso on puhunut! <3 Oon täällä silmän kyynelissä. Siis silmät kyynelissä kuten näkyy en pysty kirjoittamaan tän kyynel"tulvan" läpi xD Ihanaa, että mulla on oikeasti maailman paras kaaso! Toivon olevani tulevaisuudessa sellainen myös sulle <3

    Laura N: Minäkään en todella käsitä heidän logiikkaa... jos halusivat bidezilla aiheisen jutun niin pyysivät kyllä ihan väärää morsianta ohjelmaan. Tämä haastattelijan sisko oli vielä suositellut minua, koska blogissani on kuulemma kivoja ideoita eikä siksi, että olisin bridezilla :/

    "Hirviömorsianhan on henkilö, joka stressaa kaikesta ja keskittyy lähinnä pintapuolisiin asioihin, kuten ulkonäköön tai koristeisiin aivan liikaa ja missaa koko häiden pointin, eli naimisiin menon ja sen juhlimisen! Lisäksi hän kiukuttelee kuin pikkukakara kun ei saa haluamaansa! "

    Niin samaa mieltä!
    Olivat muuten jättäneet haastattelusta sellaisen kohdan pois jossa sanoin että jos joku asia ei mene suunnitelmien mukaan niin en jää sitä sen kauemmaksi aikaa suremaan vaan sitten keksitään jotakin muuta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...