28. syyskuuta 2009

Hääunet

Hääsuunnittelun myötä häät ovat seuranneet minua myös uniin. En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta hivenen epäilen etteikö jokainen morsmaikku olisi nähnyt ainakin yhden häihinsä liittyvän unen.

Nyt tosin sulhasenikin on nähnyt tällaisen unen, joten kukaan ei ainakaan voi väittää etteikö meillä sulhanen olisi osallistunut häiden suunnitteluun :D

Minun ja mieheni unet poikkeavat (kröhöm) hiukan toisistaan...

Minun uneni

Seison isossa salissa arkivaatteissani, hääpaikka muistuttaa brittiläisten häälehtien linnojen sisätiloja. Punainen matto menee kulman taakse seuraavaan saliin johon kävelen ripeästi. Tiedän, että hääni järjestetään siellä, mutta kaikki näyttää kovin oudolta - en vain keksi miten. Paikka kuhisee vartijoita [*nauraa*] ja hovimestareita. Kultaa ja valkoista on jokapuolella.

Kävelen pöydän luokse, jossa komeilee 300 kuohuviinilasia. Niissä kuplii jokin punainen kuohuviini. Mietin miksi kuohuviinilaseja on niin paljon. Eihän meille tule kuin vähän päälle sata vierasta. Tajuan, että häät ovat alkamassa, eikä minulla ole edes hääpukua päällä.

Yhtäkkiä seison kartanon/linnan ovella hääpuvussa. Vieraita saapuu paikalle mm. Tarja Halonen, työpaikkani vierestä vaaleatukkainen Arnoldsin myyjä, eläinkauppias, joka myi meille undulaattimme jne. En kuitenkaan todella tunne heistä ketään.

Missä kaikki sukulaiset ja ystävät ovat? Missä on sulhanen? Nämä oudot vieraat kuitenkin näyttävät tuntevan minut ja rupattelevat mukavia lapsuudestani jne. Lopulta vain alan haihtua ja uneni loppuun siihen, kun vieraat juhlivat pitämättömiä häitämme keskenään.


Sulhasen uni
Pyysin miestäni kirjoittamaan itse unensa (ai miten niin Helsingistä? :D)

"Ennenkuin häät alkoi, hääpaikan ohessa oli sellanen pikku kauppa, jossa myytiin sukulaisten tekemiä koruja ja safkaa. Ihmiset osteli niitä kamoja vielä niin paljon, ettei tarvinnu huolehtia, että onko sitä rahaa jälkikäteen.

Häät oli kuitenkin aivan kaaoksessa jostain syystä - etuovesta yritti puskea jotain ihme randomjengiä sisään - joten menin itse ovelle ja siinä oli joku riita. Mannet yrittivät tulla sisään, mutta sanoin että tulkaa myöhemmin uudestaan, koska tiesin että silloin ei olisi enää yhtään safkaa jäljellä.

Ovella sitten joku kaveri halusi päästä sisään ja joku ihme spede alkoi ryttyilemään siinä ovella. Tyyppi alkoi töniin mua rintaan mutta olin urheasti paikallani enkä välittänyt, vaikka se sattukin. Sitten kun se huoma,s ettei satu niin se alko potkii mua polveen ja sit jollain hienolla judoheitolla heitin sen pitkät portaat alas. Menin katsomaan niin sen päästä vuoti verta ja se katteli siinä silmät kierossa, että mitä tapahtui. Sitten yhtäkkiä sisään porhalsi yks kaverini joka oli suuttunu kun en kutsunu sitä vaan olin kutsunu vaan lähimmät ihmiset.

Jonain hetkenä muistan kun mummu katso mua sellasel murhaaval ilmeel et "mitä helvettiä" ja pakenin paikalta. Häät tais olla alkanu jo, kun mannet tuli sisään ja rikko yhen puusohvan ja sitten kilahdin ja aloin niitäkin myllyttää. Häät tais loppuu siihen kun näin sitte morsiamen jossain vaiheessa.
"

Millaisia unia te olette häihin liittyen nähneet?

3 kommenttia:

  1. Niin tuttua, niin tuttua!

    VastaaPoista
  2. Ei hitto mä repesin tolle sulhasen unelle. :DDD

    VastaaPoista
  3. hahaa! vähän hyvä toi sulhasen uni! nauratti vähän! Oon kans nähny painajaisia häistä ja oma mies on kans nähny ainakin kerran! :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...