14. helmikuuta 2010

Meille tulee koiravauva!


 TIEDOT
  Virallinen nimi: Pikku Angel Judjina
Rotu: Chihuahua (pitkäkarvainen)
Sukupuoli: Narttu
Synt. 4.10.2009
emä: Pikku Angel Elina
isä: Jackson Funny
MUUTA: Tuontikoira Venäjältä RKF:n rekisterissä (Export Pedigree hankinnassa)

Myyjän kertomaa: Tyttö on todella ystävällinen ja leikkisä, toimii hyvin lapsien ja muiden koirien kanssa. Sillä on passi, eläinlääkärin todistus, pentukortti ( missä on kaikki tiedot vanhemmista), RKF: rekisteritodistus. Tyttö on täysin rokotettu, madotettu, tatuoitu. Raivotautirokotus on myös tehty. Se on "sisäsiisti", tekee tarpeensa suoja-alustalle. Se on todella älykäs ja teillä ei pitäisi olla ongelmia sen kanssa.

Olimme keskustelleet miehen kanssa pienen koiran hankkimisesta (isot koirat eivät ole meidän juttumme) jo jonkin aikaa ja ainoaksi esteeksi syntyi raha. Päätin säästää salassa ja hankkia koiran ylläriksi meille. Ajattelin vapaapäivänä noutaa koiran niin, että kun mies illalla tulee kotiin, on meidän hauveli vastassa. Meille on siis tulossa tämä pitkäkarvainen Chihuahua neiti 2.3 :) MUTTA pentua ei ole totutettu kaulapantaan, eikä se siis ole käynyt ulkona (myyjä sanoi pennun olleen alussa liian pieni ja sen jälkeen saaneen oikein monta rokotusta kerralla eikä tästä syystä karanteenin takia ole saanut käydä ulkona), että saas nähdä kuinka meidän ulkoilu lähtee käyntiin *jännityksellä odottaen*


Tilasin PetNetStoresta kaiken tarpeellisen pentua varten,
mutta talvitakki vielä toistaiseksi puuttuu.


Tiedot päivitetty 19.2.2010

11 kommenttia:

  1. Voi miten ihana koiravauva! <3 meillä on vähän chihun näköinen pikku veijari, mutta se on sekarotuinen, eikä niin pieni kokoinen.. hän on aivan ihana mussukka! juuri nytkin on käpertyneenä sylissä..:) ja ihana asunto btw! ;)

    VastaaPoista
  2. Minkä ikäinen hauvelinne on?

    Sinä kun olet koiraihmisiä, niin onko sinusta normaalia, ettei tätä tulevaa hauvaamme ole vielä kertaakaan päästetty ulos?! Neiti on kuitenkin pian 5kk :S

    Kun kysyin asiasta omistajalta tämä sanoi chihun olevan vielä liian pieni siihen. Itse olen kuitenkin hyvin erilaisessa käsityksessä tästä asiasta :I

    VastaaPoista
  3. Anonymous18/2/10 11:22

    Vähän kuulostaa oudolta touhulta. Mistä tuo koira on sinulle tulossa? Kun ei ilmeisesti ole suomesta. Kyllä pentuja ulkona pitää käyttää, eiväthän ne muuten opi sisäsiisteiksi.

    Et kai ole vielä maksanut tuosta koirasta mitään? Ei kannata maksaa ennen kuin on nähnyt koiran, tai hakenut sen kotiin...

    VastaaPoista
  4. Koira on yksityiseltä tuontikoira venäjältä ja venäjän rekisterissä oleva koira (sovimme, että perjantaina kun menen kirjoittamaan sopimuksen, niin siihen tulee kohta jossa myyjä sitoutuu hankkimaan export pedigreen, jotta saan koiran suomen rekisteriin).

    Pentua olen nyt käynyt katsomassa, ja teki silloin tarpeensa suoja-alustan päälle. Maksoin tällöin varausmaksun koirasta, sillä ennen maaliskuuta emme sitä voi ottaa muuttohässäkän takia.

    Mutta tuo ulkoilu... :S Voimmekohan viedä pennun tutustuman ulos jo muutaman päivän sisällä?

    VastaaPoista
  5. Anonymous19/2/10 12:33

    Pentu siis on jo Suomessa? No hyvä, että olet edes nähnyt pennun...

    Kyllä minun mielestäni olisi ihan suositeltavaa, että totuttelet koiraa ulkomaailmaan heti kun se teille saapuu. Kunnon takki vain päälle, kun ei näillä pakkasilla noin pieni koira muuten pärjää. Eikä kauan ulkoilua kerrallaan! Koiran olisi hyvä totutella ulkona oleviin hajuihin ja ääniin ja kaikkiin häiriötekijöihin (toisiin koiriin, ihmisiin, autoihin...) jotta ulkoilusta ei tulisi hankalaa iäin myötä esimerkiksi pelkäämisen takia.

    Ja jos haluat hänestä todellakin sisäsiistin sanan oikeassa merkityksessa (ei tee asioita sisälle) niin ala opetella sitäkin mahdollisimman pian. Opettele tunnistamaan joitain merkkejä mitä koira tekee hakiessaan alustalle pissalle ja nappaa se mukaasi ulos ennen kuin se ehtii pissata alustalle. Sitten ulkona suuret kehut kun hän tekee asiansa pihalle.

    Mutta kerro ihmeessä sitten kuulumisia miten pikkuisen kotiutumisen kanssa sujuu!! :)

    VastaaPoista
  6. Juu Suomessa on venäläisellä naisella, jolla suomalainen tytär
    (hoitaa tulkkaamisen). RKF rekisterissä koira on nimellä Pikku Angel Judjina.

    Ihanaa saada noin hyviä vinkkejä! :)

    MUTTA pentu ei siis ole pantaankaan totutettu :S Pikaisen muutaman päivän pantaopettelun jälkeen käväistään päivittäin ulkona ensin tietysti ihan muutamina minuutteina aikaa vähitellen lisäten:). Tämä nyt tietysti riippuu myös siitä kuinka neiti ottaa pannan vastaan, mutta täytyy vain koittaa sitten kiinnittää huomiota muualle (tulen tänne sitten vinkumaan jos ei onnistu tai hihkumaan ilosta jos kaikki menee hyvin) ;)

    Minkäköhänlainen talvitakki olisi paras eli pitääkö olla millainen sisävuori tms.? Tarviiko olla tassuihin tossuja? Takkia menenkin tytölle ostamaan ensiviikolla.

    Itseasiassa ajattelimme, että koiralla voisi jatkuvasti aikuisenakin olla mahdollisuus käydä vessassa asioillaan siellä olevalla alustalla, sillä voi olla ettei päiväsaikaan kukaan ole pissattamassa kun olemme molemmat töissä ja chihuahualla ei tunnetusti ole kovin iso rakko, mutta katsotaan nyt.

    Olisiko sinulla jotakin nimeä millä voisit kirjoittaa (jatkossa tunnistaisin kommenttisi helpommin)? :)

    VastaaPoista
  7. Lauraliini22/2/10 08:47

    No olkoon nimimerkkinäni nyt sitten "Lauraliini"! :D

    Aika harmi, ettei pentua ole totutettu vielä tuommoisiin perusjuttuihin, kuten pantaan ja ulkoiluun. Hän on kuitenkin jo 5-kuukautinen kun tulee teille. Ala sitten vain heti treenaamaan pantaan ja hihnaan totuttelua ja ulkoilua. Ja tule joo ihmeessä tänne kertomaan miten sujuu!! :) Kiva seurata tilannetta.. Ja siis minähän en ole mikään kouluttaja tms. :D Kerron vain jotain kokemuksia mitä olen itse koirani kanssa kokenut tms. Itselläni siis terrieri.

    Talvitakki kannattaa olla aika lämmin. Jokin lämmin sisävuori olisi hyvä ja sitten sateen ja tuulenpitävä ulkovuori. Tassut kyllä joillain koirilla tuppaavat paleltumaan helposti tämmöisillä keleillä, joten voit varmaan oman harkintasi mukaan miettiä kokeiletko sellasia. Meidän koiralla ei ole tossuja, vaikka tassut välillä palelevat (nostelee niitä eikä tahdo kävellä eteenpäin), mutta en ole niitä viitsinyt hankkia koska uskoisin ettei tuo suostuisi kävelemään yhtään tossut jalassa! Takin kanssakin oli jo tarpeeksi opettelemista. Näin kyllä juuri viime viikolla söpön Chihun jolla oli takki ja tossut, jotka jopa mätsäsivät keskenään! Söpö! :D

    p.s. löysin tänne sivullesi tuolta hää-blogisi kautta, jos yhtään mietit mistä tänne tupsahdin.. :)

    VastaaPoista
  8. Kouluttaja, koiranomistaja eli siis kaikki apu on tervetullutta, meillä kun ei ole koiraa aikaisemmin ollut :)

    Miehellä ja minulla on kissoja ollut koko elämän läpi ja itse hevosten kanssa ollut paljon tekemisissä, eli tietysti se auttaa esim. naksutinkoulutuksessa kun olen samalla välineellä hevosien kanssa toiminut :)

    Se on kyllä todella harmi, ettei pentua ole totutettu noihin perusjuttuihin :( Nyt vielä talvitakinkin toimitus viivästyy viikolla, eli ulkoilemaan ei päästä vielä pennun tuloviikolla.

    Ensimmäisen viikon aiottu sosialistaminen ja muu totuttelu olisikin siis nyt seuraavanlainen kun ulos ei päästä:

    1.ehdollistaminen naksuttimelle

    2.panta & hihna

    3.rappukäytävään ja hissiin tutustuminen

    4. neuleen pitäminen (sen aion käydä ostamassa ennen takkien saapumista, niin ehkäpä takin pitäminen sitten sujuisi vaivattomammin).

    5.Neuleen kanssa lämmitettyyn isoon parvekkeeseen totuttelu joka on ulkoiluun valmistava kokemus (parvekkeella lämpimämpi kuin ulkona, mutta kylmempi kuin sisällä).

    6. Vieraisiin ihmisiin totuttelu (muutama ihminen tulee meille kylään loppuviikosta).

    Onkohan tässä tarpeeksi juttuja vai ehkä liikaakin ensimmäiselle viikolle? Tietysti meidän undulaatit voi olla myös aikamoinen ihmetyksenaihe hauvalle :)

    Kieltämättä mietin, että mitä kautta olit tänne löytänyt, sillä tämä on todella vielä tuore blogi ;) Kannatti siis laittaa linkki sinne! :D

    Juu täytyy ekan viikon aikana miettiä vielä niitä töppösiä, että hankitaanko vai ei :)

    VastaaPoista
  9. Lauraliini23/2/10 10:03

    En usko, että tuossa olisi liikaa asioita ensimmäiselle viikolle. Jos ostat jonkun neuleen niin voitte varmasti mennä silläkin jo ulos, jos pakkasta ei ole montaa astetta. Ulkoilu on kuitenkin niin iso juttu koiralle, että mielestäni siihen totuttelu olisi hyvä aloittaa mahdollisimman pian!

    Naksuttimesta en sitten osaakaan sanoa mitään mutta kerro ihmeessä miten senkin kanssa sujuu. Siis sitten kun hauveli kotiutuu... Käyn täällä tsekkailemassa! :)

    VastaaPoista
  10. Meidän koira on noin 4 vuotias. tarkkaan en tiedä kun hän on espanjalainen kulkukoira.. :) Kuulostaa kyllä vähän retuperäiseltä sen kasvattajan jutut, jollei ole kertaakan ulos vienyt, on se minusta jo aika vanha pentu. yleensä pennut on luovutusiässä viimeistään 9-12vk vanhana. Ja yleensä sen jälkeen niille aloitetaan normaali koulutus vähitellen. voithan koittaa koiralle myös valjaita, ovat varmaan aloittelijalle miellyttävämmät, mutta ehkä vaikeampi pukea.
    Luulisin että koiran sopeutumisen kannalta olisi hyvä jos vieraita ei tulisi ihan heti, että ymmärtää ketä kuuluu "laumaan".
    Meidän koira pitää takkeja aina kun on kova pakkanen. sen tassut kyllä palelee mutta tossuista se ei juuri tykkää. ostin sille vauvan sukkia jotka laitoin kumilenkeillä kiinni, mutta ne tuppasi vähän irtoilemaan.
    Jotkut muuten opettavat pieniä koiria hiekkalaatikolle kissojen tapaan.Meillä neiti sensijaan käyttää olohuoneen mattoa edelleen pissa-alustana silloin tällöin, ei taida oppia ihan 100% sisäsiistiksi espanja-taustansa takia. On kuitenkin ehtinyt sielä elää vapaana. mutta todella harvoin onneksi tekee sitä. jeps, mutta käyn taas myöhemmin lukemassa miten teillä sitten lähtee menemään! :) tsemppiä!

    VastaaPoista
  11. Lauraliini: Kävin tänään ostamassa pennulle lämpimän hupparin ja töppöset :) Nyt täytyy toivoa vaan leutoja säitä!

    Olisiko pennun kanssa parempi käydä ensimäistä kertaa ulkona päiväsaikaan kun on valoisampaa?

    Informoin sitten pennun ensimmäisestä viikosta luonamme :)

    Anilize: Tänään kävin tosiaan ostamassa tytölle lämpimän hupparin takkia odotellessa ja minua palveli venäläissyntyinen nainen jonka kanssa tuli juteltua tästä pennun ulkoiluttamuudesta.
    Kuulemma todella moni venäläinen ei käytä koiraa ulkona ennen kuin kaikki rokotukset on annettu ja rokotuksien jälkeen pitävät vielä reilun kuukauden karanteenin :O Myöskään todella moni ei kylmillä ilmoilla käytä pikkukoiraa ulkona, koska se on "liian pieni" :S

    Ostin pennulle myös pienet pehmeät heijastimilliset töppöset jos vaikka saisin sen niihin totuteltua :)

    Laitan postausta sitten ensiviikon lopulla, että miten viikko on pennun kanssa mennyt :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...