30. kesäkuuta 2010

Hääyöksi hotelliin vol.1

Klaus K
~ Modernille parille modernit puitteet ~
kuva:Klaus K

Etäisyyksiä
Kirkot:Vanha Kirkko 300m / Johanneksenkirkko 600m / Tuomiokirkko 1,2km
Valokuvauspaikkoja: Tähtitorninmäki 1km / Kaivopuisto 1,7km

Olenkin tästä hotellista maininnut eräässä viimevuoden postauksessa ja nyt päätin kertoa, että olemme kiinnostuneita huoneista Envy Plussa ja Envy Suite. Jälleen kerran olen siis aikaisessa liikenteessä, mutta esim. Envy suiteja on vain kaksi.

  • Meidän toivekirkkomme on kuitenkin Vanha Kirkko, niin hotelli olisi kätevästi siinä vieressä.
  • Huoneiden sisustus miellyttävät molempien silmää ja niiden ylellisyys tuo lisää juhlan tuntua illan päätteeksi vaikka itse juhlat ovat ohitse.
  • Hyvä palvelu (jopa kesikiyöllä pienessä hiprakassa oleville tuleville morsiammille...kröhöm).

Envy Plus - 

Juuri sopivan kokoinen kaunis ja avara huone jossa voisin hyvin kuvitella mielen lepäävän jopa jännittävänä hääpäivän aamuna. Envy Plussassa ajatuksena olisi että ottaisimme sen kahdeksi päiväksi jottei tavitse miettiä hotellille kirjautumista ja sen tuottamia aikataulumuutoksia hääpäivänä.

  kuva:Kitty 

kuva:Kitty
 
kuva:Klaus K


Envy Suite - 270€ sis. aamiainen & myöhäinen huoneenluovutus


Todella upea ja paljon enemmän tilaa levittäytyä häihin valmistautuessa. Täällä voisi jopa yhdessä valmistautua häihin kuitenkin näkemättä toisiaan: makuuhuoneen ovi vain kiinni ja miehet toiseen huoneeseen ja naiset toiseen (makkarissa ja olohuoneessa omat sisäänkäynnit ja vessat). Tuolloin myös valokuvaajamme olisi helppo ottaa vamistautumiskuvia molemmista osapuolista.

Miinusta tämä saa siitä että huoneeseen saattaa päästä kirjautumaan vasta klo.15! Eli emme käytännössä kerkeäisi valmistautua huoneessa ollenkaan jos meillä on kirkko kolmelta.

kuva:Kitty








































kuva:Klaus K

kuva:Klaus K


8 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostavat molemmat. Itse ainakin tekisi mieli kaapia rahat jostain kasaan, jotta saisi tuon "houkuttelevamman" huoneen. Jos sitä kerran tekee enemmän mieli :)

    VastaaPoista
  2. Ihan paras hotelli!! :) Nyt en itsekään enää tiedä kumpaan huonetyyppiin haluaisin...

    VastaaPoista
  3. Jenni: Kieltämättä houkutus on hyvin suuri, sillä luulen todella ettei tuommoisessa tule yövyttyä kuin ehkä se muutama kerta elämässä. Voisikin ehkä ensimmäisenä hääpäivänä viettää yö samassa sviitissä ja muistella hääpäivää kuvien kera :)

    Mezzy: Haha, eli nyt meni kuviot sekaisin :D No onneksi teillä nyt on ainakin varattuna tuo harvineisempi versio :D

    Ehkä kuitenkin pidätte sen varauksen siinä sviitissä ettekä ota plussaa niinkuin alunperin ajattelitte ;) Onhan se kuitenkin niin U-P-E-A, että kyllä kehtaa Carmen päälläkin siellä vähän pyörähdellä, niin ja mahtuu pyörähtelemään niiden helmojen kanssa :D

    Kyllä mäkin oon kallistumassa tuohon sviittiin :D

    VastaaPoista
  4. Heipsistä! Sinulla on ihana blogi, on mukava lukea iloisia ajatuksiasi.
    Tuo hotelli on ihana ja upeat sviitit! Siitä vaan varaamaan, varmasti tulee kiva yö ;)
    Olet tosiaan jo ajoissa liikenteessä, mutta mikäs siinä - aikainen lintu madon nappaa!
    Itsellä hääpäivä 7.5.2011 Turussa, ja olemme ehkä kallistumassa Naantalin Kylpylän jahdin tarjoamiin majoituksiin hääyötä ajatellen. Se on aivan ihana laiva ja kauniilla paikalla. :) Katsotaan minne vaaka kallistuu!
    Aurinkoista viikonloppua Sinulle.
    t. Josefiina

    VastaaPoista
  5. Sviitin todella nyt olemme sitten päättäneet varata kiitos teidän ihanien "antaa vaan palaa" kannustuspuheiden. Joten sitä hääyötä sitten odotellessa ;)


    Josefiina: Heipsan! Ajoissa tosiaan ollaan ja miten totta tuo sanonta onkaan sillä, olemmekin napanneet jo monta "matoa" ;)

    Tarkoitatko kenties Sunborn Princess Yachtia? Se on aivan mielettömän upea! En siis itse ole käynyt siellä, mutta kuvia olen nähnyt kyllä. Jos häämme vietettäisiin sielläpäin olisi se ehdottomasti ollut meidän ykkösvalinta :)

    Oikein lämmintä ja leppoisaa sunnuntai iltaa!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/7/10 10:28

    Upeannäköisiä ovat molemmat ja kuvaaja saa tosi hyvännäköisiä kuvia, kun ympäristö on upea! Me teemme varmaan niin, että olen itse kotona ja sulhanen hotellissa, mutta se varmistuu vasta myöhemmin...

    Sitten ikävä uutinen! Sun kommentti (siis mun blogissa) hävisi johonkin bittiavaruuteen! En siis tahallani ole poistanut sitä tai mitään!

    VastaaPoista
  7. Kävinkin sun blogia lukemassa ja kommentti olikin sitten vissiin palannut oikeaan osoitteeseen? :D

    Mun mielestä tuokin on hyvä ratkaisu ja jos sviitin sijasta vuokraisimme huoneen, niin kyllä toinen meistä silloin valmistautuisi kotona :)

    VastaaPoista
  8. Houkuttelrvan näköisiä hotellihuoneita!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...