22. elokuuta 2012

Hyvästit hääpuvulle


Pesetin puvun häiden jälkeen Töölöntullin pesulassa ja vaikka puvun helma oli tosi likainen olivat he saaneet sen melkein täysin puhtaaksi. Puvun ja alushameen pesetys maksoi n.122€.

En oikeastaan ollut ajatellut puvun myymistä sen kummemmin vaikka mulle alusta asti oli selvää, että myyn sen eteenpäin. Sain kuitenkin sähköpostia puvun ollessa pesulassa ja niin siinä kävi, että puvun tultua pesulasta sitä tuli sovittamaan viime viikolla Pour Toujours hääblogin Pilvi ja puku lähtikin hänen mukaansa.

Kyllä kirpaisi luopua Maggie Sotteron ihanaisesta Carmenista, mutta mitäpä sitä turhaan jättää vaatehuoneeseen pyörimään ja viemään tilaa (näin ainakin itselleni uskottelen). Tuntui myös, että olisi todella sääli jos puku ei pääsisi uudelleen käyttöön. Ja mikä parasta puvun mitat oli ihan täydelliset myös Pilville. Oli jotenkin paljon mukavampi luopua puvusta niin, että tiesi sen olevan toisellekin se unelmapuku ja sovituksen perusteella Pilvi tulee näyttämään siinä ihan mielettömältä hääpäivänään.

Ja kyllä tämä Suomi on niin pieni paikka; puvun sovituksen lomassa selvisi, että yhteisiä tuttujakin meillä oli nimittäin mm. häissämmekin olleet miehen serkut & bestman J :)


Kiitos Pilvi olit mahtavaa juttuseuraa (kolme tuntia vierähti ihan huomaamatta!), mutta täytynee kiittää koirienkin puolesta. Meidän pullaset oli nimittäin sitä mieltä että Pilvi oli tullut varta vasten heitä rapsuttelemaan ja silittelemään. Chika oli tapansa mukaan supertyrkky, mutta yllätyin ihan kun ujo Roxiekin tunki Pilvin syliin ja rentoutui niin, että esitteli pyörien häntänsä metsästämistä. Myöhemmin illalla mulla oli haikea olo jo pukuakin ikävä nyt kun se ei ollut enää minun, mutta koirat taisivat mököttää Pilvin lähdettyä ihan eri syystä ;D Ei siinä paljon mamman rapsutukset kelvanneet.

11 kommenttia:

  1. Voi, tulipas vähän syyllinen olo :D Mutta lupaan pitää Carmenista hyvää huolta! <3 Ja saat tulla sitä katsomaan aina kun haluat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pikkuneideille terkkuja, pusuja ja rapsutuksia! :) <3

      Poista
    2. Heh, tuun sitte hipelöimään sitä ;D Pikkuneideille annettu terveiset :D

      Poista
  2. Aawww toi viimeinen kuva... :)

    VastaaPoista
  3. Oij, Pilvi sai kaunottaren!!!

    VastaaPoista
  4. Jaksan vaan ihastella tuota laahuskuvaa all over again, oioioioi se on magee! :)

    Mutta ihan mahtavaa, että hääpuku sai hyvän ja rakastavan uuden kodin ;)

    VastaaPoista
  5. Onko kiitoskortti-runo-ehdotuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkäilen moisen kanssa parhaillaan itsekin, mutta pää lyö ihan tyhjää :/

      Poista
  6. Blogistani löytyy sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...