3. syyskuuta 2009

Kaaso vai kaksi?

Minusta yhden kaason harteille kerääntyy liian paljon vastuuta, jos häät ovat isot tai tekemistä on paljon (kutsukorttien askartelua, juoksemista morsiamen asioilla yms.), joten suosittelisin ainakin silloin apukaasoa :) Pääkaso on tiedossa, mutta hänen lisäkseen on muutama muukin rakas ystävä joille olisi kunnia tulla kaasoksi. Tästä syystä olen ajatellut apukaasoa tai kahta vielä pääkaason lisäksi.

Toiseksi mieleeni noussut asia on häiden budjetti. Kaasojen määrä vaikuttaa tietysti myös budjettiin jos kaasoille halutaan samanlaiset puvut teemavärissa sekä upeat kukkaset. Sama pätee tietysti kukkaistyttöihin. Kaasojen kanssa voisi sopia fifty-fifty kustannuksista ja kukiksi olen ajatellut somia rannekukkia kimppujen sijaan. Kukkaistyttöjen asut on varmasti järkevintä vuokrata.

Lähimpää ystävääni Maijua olen jo näinkin aikaisin pyytänyt kaasokseni, johon hän suostui onneksi ilomielin, vaikka voi olla että hänellä on välissä omatkin häät järjestettävänä, kun ei sitä koskaan tiedä :D . Sitten mietin pitäisikö olla vielä ns. apukaaso?

Apukaasoksi kaavailin lapsuudesta asti ystävänäni pysynyttä kummityttöni äitiä Essiä. Pienen tytön yksinhuoltajana hänellä ei varmaankaan riitä aikaa ja jaksamusta häitteni järjestämiseen, mutta minulle olisi tärkeää, että hän olisi ainakin hääpäivänä tukenani valmistautumisesta hääjuhlaan sekä pääkaason apuna polttareiden järjestelyissä. Lisäksi kaasot tuntevat toisensa, joten yhteistyö heidän välillään varmaankin sujuisi.

Moneenko kaasoon olette päätyneet?

10 kommenttia:

  1. Kaksi kaasoa on ihan hyvä idea. Itse olen valinnut jo yhden kaason, mutta saatan päätyä pyytämään vielä toistakin. Tilanteeseen vaikuttaa kaason asuminen aika kaukana. Sulhasellani on sama tilanne bestman asuu usean sada kilometrin päässä, niin että hänkin harkitsee josko pyytäisi lisäksi jonkun lähempänä asuvan.

    Ja mielessä kannattaa pitää, että morsiamella saa olla myös bestman ja sulhasella kaaso. Itse kun alkuun tuskailin kaasoasiassa (ketä pyydän ja ketä loukkaan kun en pyydä) niin välillä mietin, etten pyydä ketään ystävistäni vaan pyydän veljeäni bestmanikseni.

    VastaaPoista
  2. Hyvä idea tuo pää- ja sivukaaso!! Taidanpa pistää itsekin mietintämyssyyn...;)

    VastaaPoista
  3. Olin tänä kesänä kaksi kertaa kaason kunniatehtävässä. Toisella morsiamella oli lisäkseni yksi kaaso, toiselle olin ainoa. Itse koin huomattavasti helpommaksi kaason velvollisuuksien hoitamisen yksin. Kumpikaan ei kasannut mahdottomia työmääriä, mutta jotenkin oli vain helpompi hoitaa kaikki silloin kuin itselle sopi. Toinen kaaso asuu noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä, joten hän ei hirmuisesti käytännön juttuihin osallistunut.

    VastaaPoista
  4. Jenni: Kuinka suuri vierasmäärä näissä häissä oli? Hyvin olet sitten jopa kahdista häistä selviytynyt :)

    Ja minä kun mietin miten selviän omista häistäni ja todennäköisesti samana kesänä myös oman kaasoni häistä. Tulen varmasti olemaan aivan pää pyörällä suunnitelmista :S

    VastaaPoista
  5. Molemmat olivat noin 90 hengen häät. Hommaa oli, muttei liikaa. Oli myös varsin mielenkiintoista seurata kahta täysin erilaista morsianta:) Toinen tykkää kaikesta "tilpehööristä" ja tehdä itse, kun taas toinen on täysin vastakohta:) Sainpahan paljon kokemusta omia häitä ajatellen:)

    VastaaPoista
  6. Totta, tietääpähän ainakin mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät ja miten asiat kannattaa omissa häissä hoitaa :)

    Mitkä olivat sinun kaason tehtäväsi kummankin morsiamen kohdalla? Olen kovasti yrittänyt miettiä mitä tehtäviä kaasoni voisivat hoitaa hääjärjestelyissä :/

    Toki luotan kaasoihini, mutta olen itse hirveä perfektionisti ja onnistun varmaan saamaan aikaan itselleni jonkun hää burnoutin jo paljon ennen H-hetkeä :P

    VastaaPoista
  7. Toisen kanssa juoksentelin kaupoissa ostamassa mitä milloinkin. Eli puvun, kengät, tiaran, alusvaatteet. Hommiin kuului myös kutsujen, paikkakorttien, ohjelman ja menun askartelu. Myös huomenlahjaa metsästettiin sulhaselle, ja bändin etsinnästä vastasin.

    Toisen kanssa hommia oli vähemmän, koska kutsut tilattiin, puku oli jo hankittu, eikä juhlapaikka vaatinut niin paljon työtä kuin toisissa häissä. Tämä johtui ihan paikkojen tyylistä (toinen oli urheilutalo, joka vaati koristelua. Toinen taas matkailutila, joka itsessään oli varsin idyllinen). Koekampauksessa käytiin, askarreltiin pöytätorneja (näissä menu ja ohjelma). Näissä olin kaasona yksin.

    Sitten tietenkin oli molempien polttarit, mutta noissa toisissa polttarit olivat enemmän toisen kaason homma. Molempia paikkoja tosiaan koristeltiin päivää ennen juhlaa, oltiin kirkkoharjoituksissa... Todennäköisesti edessä on vielä kiitoskorttien askartelu toisen morsiamen kanssa, toinen taas tilaa valmiina.

    VastaaPoista
  8. Jenni: Kiitos kun jaksoit jakaa kokemuksesi kaasona :) Tuosta sain jo monta vinkkiä millaisia töitä voisin jakaa kaasoilleni.

    Tuli tässä vielä mieleeni, että millainen kaasonlahja olisi sinusta mieluinen?

    Olen miettinyt erilaisia esineitä kaiverruksella mm.yhteiskuva minusta & kaasosta tai pelkästään kaasosta kehystettynä kaiverretussa kehyksessä, lahjakorttia hierontaan tms.

    VastaaPoista
  9. Sain toiselta lahjaksi aivan ihanan hopeisen rannekorun. Olen aivan rakastunut koruun, ja se on juuri tyyliseni. Toinen lahja oli lahjakortti kylpylään (sisältää allas- ja saunaosaston käytön ja kylpylän ravintolasta pizzan). Tämäkin oli kovin mieluinen, niin pääsee rentoutumaan.

    VastaaPoista
  10. Hmm... tuo rannekoru kuulostaa ideana todella hyvältä! Ainakin sille tulisi jälkeenpäin käyttöä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...