29. maaliskuuta 2012

Morsianten Hiusilta 22/3/12


On tässä ollut hirmuinen kiire kaikkien maailman asioiden kanssa mm. lähdetään lauantaina hakemaan Virosta juomia emmekä vieläkään ole saaneet lyötyä lukkoon juomatilausta, pappi ja kampaaja/meikkaajakin pitäisi varata ja floristin kanssa sopia palaveri. Myös photobooth propsit, mun korvakorut ja miehen kalvosinnapit pitäisi tilata. Ja vaikka mitä kaikkea muuta, en ikinä olisi saanut stressaamatta häitä yhtään lyhyemmässä ajassa kasaan :P Olen tähän mennessä hoitanut noin yhden tai kaksi juttua kuussa, mutta nyt kun aika käy vähiin olen joutunut kiristämään tahtia ja stressi pukkaa ihanien näppylöiden ja päänsäryn muodossa.

Kyllä meillä tosiaan on nyt floristi! Olimme Salmi Salin kakkumaistiaisissa ja varasimme Salin käyttämän freelancer floristi Kirsin loihtimaan juhlien kukat. Tämän verta sentään olen saanut aikaiseksi ;) Kakuista olemme vielä enemmän sekaisin kun nyt lime-valkosuklaakakku ei ollut niin kirpeä kuin viimeksi ja se oli aivan mielettömän hyvää. Tosin olemme päättäneet ettemme sitä silti ota vaan kaksi marjaisampaa kakkua. Vaihtoehdot ovatkin nyt vadelma-valkosuklaakakku, hovikakku, mustaherukka-suklaakakku ja mango-mansikkakakku. Kaikki ovat siis moussekakkuja.

Champagne <3

Kaikesta kiireestä huolimatta viime torstaina minun, Aurinkoprinsessan ja picatan järjestämässä hiusillassa meni todella myöhään :) Oli kiva hyvästellä viimeisetkin vieraat ja palaute oli oikein sydäntä lämmittävä. Muutamia illan kulkuun liittyviä juttuja nyt jälkeenpäin muuttaisin, mutta kaikesta onneksi oppii jotakin.

Hiusiltaan osallistui 70 morsianta joista noin tusina oli kaasoja. Ihan todella niin suuri joukko ettemme moisesta olleet haaveilleetkaan. Todella ihana, että hiusilta herätti näin paljon kiinnostusta! Kiitos lukijoille, blogittarille ja mukaan tulleille kaasoille sekä kaikille yhteistyökumppaneille!

 Vieraat toivotettiin tervetulleeksi jo heti ovella ;)

Ihanaa miten ihmiset rentoutuivat ja tutustuivat toisiinsa puheensorinan ja naurahduksien täyttäessä kampaamon :)

 Hair&Face Stockholmin Johanna kertomassa illan kulusta


Kerroimme illan ideasta ja ihanaa, että paikalla olevat muutkin blogittaret esittäytyivät <3

Milla Lorealilta kertoi hiustenhoidosta ja Kerastasen uudesta sarjasta.

Hiusillassa Ninkan Niina esitteli mielettömiä asusteita ja koruja joista oma kaasoni löysi itselleen hääpäiväksemme pukuunsa sopivan hiuskorun. Lorealin Kerastasen ja Label.m:n edustajat auttoivat löytämään itselle ne oikeat tuotteet, Stockholmin väki kertoi tämän vuoden hääkampaustrendeistä ja auttoi suunnittelemaan hääkampausta pikakampauspisteillä, Inglotin pisteellä taas puolestaan suunniteltiin häämeikkejä pikameikin yhteydessä ja koko ajan oli tarjolla Shampanjaa, vaahtokarkkea ja pikkusuolaista. Hiusillan kuvasi Dokumentaarinen häävalokuvaaja Mikael Halmeenmäki jonka kuvasatoa illasta näet tässä postauksessa :)

 
Kampauspisteillä kävi kuhina ja valitettavasti jouduitte vähän jonottelemaan :)

 Myös Inglotin pikameikkipisteellä oli häämeikkiä suunnittelemassa porukkaa ihan jonoksi asti :)

Hiuskorujen mallailua Ninkan pisteellä

  Label.m:n ja Loreal Kerastasen pisteellä käytiin kyselemässä neuvoja upeiden häähiusten salaisuuksiin.

Kyllä mekin kerettiin vaihtamaan kuulumisia pisteidellä käynnin lomassa :D Varsinkin mun virnistelyllä voitte uskoa kuinka loppuillasta poskiin koski :P

Illan lopussa suoritettiin arvonta jossa arvotiin useampi numero uusinta Häät-lehteä, Lorealin tuotepalkintoja, Ninkan hiuskoru ja Mikael Halmeenmäen pariskunta/kihlakuvaus. Kello oli jo aika paljon ja moni oli kerennyt lähtemään juuri ennen arvontoja, joten jos olit paikalla ja osallistuit kilpailuun saattaa sinulle tulla puhelu Hair&Face Stockholmilta. Muutama paikallaolijakin onneksi voitti mun toimiessa onnettarena ja mikä oli ihan uskomatonta niin viimeiseksi arvottuun pari/kihlakuvaukseen vetäisin kaikkien melkein 70 osallistujan joukosta oman kaasoni nimen. Mitään vilunkipeliä ei ollut oikeasti mukana, varmasti kaikki näkivät mun ilmeeni siinä vaiheessa :P Siinä sitten ihmetyksestä änkyttäessä ohjasin kaaso V:n Mikaelin luokse. Tästä oppineena: osallistu aina kaaso V:n kanssa arvontoihin tyyliin "Voita ystäväsi kanssa matka Fidjille" :P Lähtiessä kaikki saivat ottaa mukaansa vielä Body Shopin pussukan jossa oli aivan hurmaavia näytteitä <3

Arvonta :)

Ihanaa oli jutella niin lukijoiden kuin bloggarienkin kanssa. Kyllä minusta tällaisia tapahtumia pitäisi järjestää Suomessa enemmän!

Kuvat: Mikael Halmeenmäki

8 kommenttia:

  1. Hienoa että oli onnistunut ilta. Olisipa ihana täällä Porin suunnalla myös. Hmm... pitäiskö lähteä suunnittelemaan ;) Aivan kuin ei olisi kiireitä muutenkin, hah! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no jos sieltä kiireen seasta joku rakonen löytyy ;) Tai jos järjestät yhdessä jonkun muun kanssa. Meitäkin oli kolme ja tekemistä riitti :)

      Poista
  2. Oli mahtava ilta. Sain hyviä vinkkejä taas. Ja oli mukava päästä vaihtaa sananen kanssasi. Kiitos. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Oli mahtista vaihtaa ajatuksia :)

      Poista
  3. Hääjuomat nyt jo? Me haettiin muistaakseni paria viikkoa ennen häitä, kun oltiin jääty kesälomalle ja siinä parissakin viikossa meni täydellisesti hermot, kun keittössä oli lattiasta kattoon viinitonkkaa ja olutkeissejä :D Toivottavasti teillä on paremmat säilytystilat ;)

    Me käytettiin Superalkoa, ne kuljetti pakulla tilauksen suoraan rantaan ja lastasivat meidän autoon. Tämä tapahtui siis kaikki sataman parkkipaikalla. Näytti veikeältä. Mieheni hintatietoinen isä sanoi, että Sikupillin Prismasta olis saanut halvemmalla ja bonusta, mutta me valittiin se helppous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me saatiin hyvä autopakettitarjous Tallinkilta joka piti käyttää viimeistään maaliskuun aikana :) Luojan kiitos meillä on ihan erillinen kylmäkellari ja itse kellariinkin mahtuu reippaasti :)

      Mä olen ajatellut tilata tänään juomat Superalkosta ja luultavasti haetaan juomat autolla itse, jotta voidaan satsata lisää jos tilaa jää :) Tietysti voishan sitä laivastakin satsata täydennykset. Mä luulen kanssa, ett tuo helppous on se meidän juttu. Kiitos vinkeistä :)

      Poista
  4. Kiitos järjestelyistä, oli tosi hauska päästä tapaamaan muita blogimorsioita!! Näitä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kun pääsit paikalle! Ja näitä lisää ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...