7. maaliskuuta 2010

koira & uusi koti

Ensimmäinen viikko uudessa asunnossa on pyörähtänyt kivasti käyntiin koiran kanssa. Tavaroiden purkaminen on vähän vaiheessa, mutta tässä muutamia kuvia muuton keskeltä:





Koiravauvamme Chika on jo kuin kotonaan, vaikka vasta tiistaina neiti saapui luoksemme. Todella kiltti pentu joka ihastuttaa luonteellaan :) 

Ulkoilu aloitettiin keskiviikkona, ja oli kyllä Chikalla ihmettelemistä lumessa ja jäässä. Meidän piti ensin olla ihan vain muutama minuutti, mutta pennun ollessa innostunut ympäristöstään pääsimme tekemään jopa pienen 10min lenkin :). Töppöset laitettiin jalkaan vasta kolmannella ulkoilukerralla, eikä neiti ollut niistä moksiskaan pienen alkuhämmennyksen jälkeen. Keskimäärin ollaan nyt tehty kolme kertaa päivässä n.15min lenkkejä. Nuttu on ollut joka kerralla päällä ja pentu on antanut pukea sen helposti  Asiansa se tekee silti edelleen sisälle suojapaperille, eikä vielä tajua, että ne voisi todella tehdä sinne uloskin.

Ongelmia:
Pentu on omassa korissaan makuuhuoneessa jopa 5-6h ilman, että käy morjestamassa meitä välillä. Ei tule luoksemme vaikka kutsumme sitä (käy kyllä silti asioillaan alustalla) . Ainoa keino on nostaa pentu korista pois, jolloin se saattaa silti heti mennä takaisin. Toki pentu on myös kanssamme, jolloin pyrkii kovasti syliin, kalastelee silitystä ja seuraa kintereillä. En osaa sanoa onko tämä varsinaisesti ongelma, mutta häiritsevää se ainakin on, sillä vietämme kuitenkin suurimman osan päivästä olohuoneessa. Olemme myös koittaneet laittaa korin olkkariin, mutta sama ilmiö toistuu. Silti pentu on aina todella innoissaan ja kierähtää selälleen tassut kohti kattoa valmiina rapsutukseen jos lähestymme koria. Mikä neuvoksi?

Ulosmentäessä kerrostalomme ovella on ritilä, jota pentu ei suostu millään ylittämään. Hissiin ja pois menee todella hyvin ja ulkonakin kulkee (vaikka on vasta aloittelija) nätisti vierellä harjoittelumme jälkeen.
 


3 kommenttia:

  1. Lauraliini9/3/10 13:48

    Heippa!

    Kiva nähdä, että pikkuinen on vihdoin päässyt uuteen kotiinsa. Tuosta korissa olemisesta.. En nyt ehkä ajattelisi sitä ongelmana. Ehkä hän on vain tottunut olemaan omissa oloissaan edellisessä kodissaan. Ja toisaalta on vain hyvä, että koira pystyy olemaan yksikseen ihan rauhassa, eikä pode eroahdistusta. Se vasta paha ongelma voikin olla... Uskosin, että kunhan koira kotiutuu paremmin ja tottuu teihin niin hän muuttuu sosiaalisemmaksi. Itse ajattelisin tuon ihan positiivisena asiana että hän pystyy nukkumaan yksikseen omassa korissaan, mutta toki jos hän on siellä tunteja eikä välitä muusta ympäristöstään, se alkaa olla vähän outoa. Anna nyt hänelle kuitenkin aikaa tottua kaikkeen muutokseen! :)

    Mukavaa kuulla, että neiti on ollut innostunut ulkoilusta!Kannattaa vähän vaikka kattoa, että syömisen/nukkumisen/leikkimisen jälkeen käy ulkona ennen kuin hän ehtii tehdä asiansa alustalle. Kun hänellä on hätä hän voi tehdä "vahingossa" asiansa ulos ja kun näin käy niin anna paljon kehuja!! Ehkä hän pikkuhiljaa tajuaa, että myös sinne voi hoitaa asiat. Toki kun hajut alkavat kiinnostaa (jos alkavat) niin sitten luulisi viimeistään alkavan pissimään ulos. Meidän neitikoira alkoi ensimmäisten juoksujen aikana merkkailla ja nykyään hän nostelee koipeaan kuin mikäkin uros! :D Joskus varmasti yli 10 kertaa lenkin aikana...

    Tsemppiä teidän uuteen arkeenne! Mitäs muuten sulho asiasta sanoi? Etkös maininnut, että tämä oli yllätys? ;)

    VastaaPoista
  2. No nyt neiti onkin ollut meidän kanssa enemmän, kun emme enää silittäneet sitä sen ollessa korissa :P Minusta tuntuu, että se luuli, että sen pitää olla korissa saadakseen silitystä (juoksi nimittäin aina sinne ja oli korissa juuri sen näköisenä, että haluaisi hypätä suoraan syliin).

    Nyt on myös tehty pissejä ja kakkoja ulos :) (tosin välillä kakka tehdään ulos, mutta sisälle tullessa kiiruhdetaan heti pissi-alustalle, vaikka oltaisiin oltu reilumpikin lenkki ulkona). Muita koiria on myös päivittäin lenkeillä tervehditty, tosin tänään isompi koira haukkui sille hirmuisen syvällä rintaäänellä ja pikkuisella meni pupu täysin pöksyyn :D *nauraa* Vilkuili koko loppulenkin vähän väliä taakseen :P

    Istu sekä paikka käskyt ovat vielä vaiheessa, mutta nouda ja tänne käskyt on opittu viikon sisään, joten uskallan ehkä olla toiveikas myös muiden käskyjen osalta.

    Haha, vai tuli siitä sellainen :D Voisin kuvitella hyvin myös tämän pikkuneidin nostelemassa koipeaan tuolla ulkona :D

    Sulho oli hyvinkin yllättynyt ja siis erittäin positiivisessa mielessä! :D Sanoi, että tulee ikuisesti muistamaan, kun kurkkasin makkarin ovesta koira sylissä :)

    VastaaPoista
  3. Lauraliini11/3/10 09:22

    No kiva kuulla että on lähtenyt arki rullaamaan hyvin. Päivittele ihmeessä jatkossakin kuulumisia. Minä käyn kurkkimassa.. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...