11. marraskuuta 2009

Valaistus, värit, kukat ja kynttilät

Leffaglamour teemahäidemme juhlintaan olemme harkinneet tätä Agroksen Holvikellaria. Häihin on kuitenkin vielä aikaa, eikä Intercom Design (holvikellarin vuokraaja) ota vielä varauksia vuodelle 2012. Sehän ei estä kuitenkaan suunnittelemasta ja hömpöttämästä häistä kunnolla sitä ennen :D Holvikellarin avointen ovien päivään osallistumme heti, kun nettisivuilla mainitaan sen seuraava ajankohta. Tällaisesta valaistuksesta kuitenkin haaveilemme vaikkemme holvikellarissa juhlisikaan:

VALAISTUS
Kuvassa 1 oleva valaistus on erityisesti mieleeni varsinkin jos pidämme häät kesällä. Jos häät pidetään talvella, tulee valaistus olemaan enemmän kuvan 2 kaltainen (miten se vuodenaika voikin olla niin vaikea päättää! *nauraa*). Kesä- ja talvihäiden hyviä ja huonoja puolia kuulisin mielelläni! :)

Kuva 1
Kuva Janne Miettinen
Kuva 2
Kuva Intercom Designin kotisivuilta

VÄRIT

Paikasta rippumatta (haemme tilaa missä mikään tietty väri ei ole niin hallitseva, että sulkisi jonkun toisen värin pois) olemme päättäneet teemaväreiksemme ainakin mustan ja valkoisen/ivoryn, mutta nyt mietimme tehosteväriä näiden kahden rinnalle, jota voisi käyttää pienissä yksityiskohdissa esim. menu/ohjelma lehtisessä, kaasojen puvuissa, minun kimpussani jne.

Olemme päätyneet tällaiseen yhdistelmään oli vuodenaika sitten kesä tai talvi (kesällä voisi laittaa vielä himppasen kultaa mukaan ja talvella hopeaa):




KUKAT JA KYNTTILÄT
Jos päädymme holvikellariin ajattelimme ottaa nuo pyöreät pöydät, jotka näkyivät kuvassa 2 ja vuokrata myös kuvan kyntteliköt pöytiin.


Kynttelikköjen alle ajattelin pienempiä kynttilöitä, jotka kokoaisin peilin päälle. Pöydälle tulee musta kaitaliina organzasta tai kuitusilkistä, sekä terälehtiä ja/tai pieniä koristekristalleja sen päälle tms.


Olisikohan hassua jos vain buffet- sekä lahjapöydässä olisi kukkia? Todennäköisesti niihin tulisi siis vasemmanpuoleisia orkideoita, joista taitava floristi saisi tehtyä hienot asetelmat. Toisaalta olemme myös ajatelleet jokaisen pöydän kukka-asetelmia...en sitten tiedä :)

7 kommenttia:

  1. Yritin kommentoida jo eilen, mutta ei onnistunut...uusi yritys!!

    Onneksi olkoon juhlapaikan valinnasta!! Holvikellari on kyllä upea juhlapaikka!!

    Molemmat valaistukset ovat hyviä, mutta kannattaa tosiaan miettiä valaistusta vuodenajasta riippuen! Itse olisin huolissani, ettei valaistuksesta tule liian jouluinen kuten edellisessä postauksessa yhdessä kuvassa mielestäni oli!

    Hauska huomata, että teilläkin suunnitelmat selkiytyy! Mielestäni väritys ei ole ollenkaan sekava, jos valitsette tehostevärin kolmanneksi. Se tuo vähän monipuolisuutta ja lämpöäkin värimaailmaan. Hopeakin voisi muuten olla ihan hauska, teidän teemaanne sopiva väri, mutta se on kyllä sitten ehkä jo liikaa...

    Edelliseen postaukseen viitaten: En usko, että monikaan vieraista kiinnittää loppujen lopuksi huomiota tuoleihin. Nämä ovat niitä asioita, jotka tuntuvat morsiamesta ylitsepääsemättömän ongelmallisilta, mutta jotka loppujen lopuksi kuuluvat kategoriaan "turhaa hössötystä".;) Kannattaa ehkä suunnata energiansa tehokkaammin!!:) Mukavuus onkin sitten asia erikseen...

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan loistavasta kommentoinnista!

    Mietin itseasiassa itsekin hopeaa ja sitä tulee olemaan todennäköisesti pienissä yksityiskohdissa, kuten pöytien kyntteliköissä, pukuni mahdollisissa kirjailuissa tms.

    Mietin itsekin miksi en pitänyt siitä edellisen postaukseni puna-kelta sävyisestä valaistuksesta, mutta se oli juuri tuo jouluisuus, kuten mainitsit, mistä en itsekkään pitänyt. Joulun tuntu on viimeinen asia minkä tahdon häihimme! Onneksi on noita muita värejä valittavissa! :)

    Tuoliasiasta olet aivan oikeassa ja unohdan niiden pilkunviilaamisen samantien; tulkoot sellaisenaan! :D

    VastaaPoista
  3. Mietin ja mietin... onpas minulla laaja sanavarasto :D *nauraa*

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen ilolla lukenut blogiasi. Meillä on hääpäivä lähes samaan aikaan, 21.7.2012. Pidän erityisesti siitä, kuinka suunnittelet asioita - huomioiden pienimmänkin yksityiskohdan. Mielestäni koskaan ei voi suunnitella liian aikaisin tai liian huolella. Päivä on sen verran ainutlaatuinen :) Meillä on teemaväreinä muuten musta, valkoinen ja liila. Musta ja liila ovat lempivärejämme, mutta ilman valkoista juhlista tulisi liian "goottityyliset". Ehkä ;)

    Kiitos siis kirjoituksistasi. Pysyn lukijajoukossa varmasti loppumetreille asti :)

    VastaaPoista
  5. Hei Tiina! :)
    Ihana kuulla, että meitä yksityiskohtien piipertäjiä löytyy enemmänkin :D Osaa ihmisistä häiden pilkunviilaus hiukan ärsyttää ja osa taas rakastaa, mutta meitähän on moneen :) Itse rakastan asioiden suunnittelua ja organisointia ;)

    KÄvin kurkkaamassa blogiasi ja otin pari reseptiä talteen! Oli niin maittavia kuvia, että nälkä tuli heti :)

    Mekin olemme ajatelleet valkoisen ja mustan lisäksi nyt tehostevärinä juurikin tuota violettia ja/tai fuksiaa ja jossakin vaiheessa teen siitä kokonaan oman postauksen :)

    Oletteko juhlapaikkaa jo miettineet? :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä vain :) Siviilivihkiminen tapahtuu luultavasti Joensuussa, jollakin luonnonkauniilla paikalla (järven rannalla?). Siitä jatkamme Tohmajärvelle, missä sulhon vanhemmat asuvat. He asuvat isossa talossa, joka itse asiassa toimi ennen kouluna :) Tilaa siis löytyy, sisältä ja ulkoa. Pöydät katetaan luultavasti ulos, mutta sateen sattuessa noin sata vierasta mahtuu myös sisälle ruokailemaan.

    Tässä ratkaisussa on monia hyviä puolia: rahaa säästyy (paikka ilmainen ;) ja juhlapaikkaa pääsee luonnollisesti koristelemaan ihan milloin vain.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa oikein hyvältä! Toivotaan teille siis aurinkoista päivää ;)

    Tässä blogi mistä saa ihania inspiraatioita ulkona pidettäviin hääjuhliin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...